Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ohjesäännön antaminen 16. toukokuuta 1919
Valtionhoitaja Mannerheim vahvisti 16. toukokuuta 1919 päivätyn Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan (SVR) ohjesäännön. Ohjesääntö julkaistiin samana päivänä Suomen Virallisessa Lehdessä.
Ensimmäiset suomalaiset valkoiset ruusut annetaan
Samassa lehdessä julkaistiin luettelo niistä isänmaan palveluksessa ansioituneista kansalaisista, joille valtionhoitaja oli tuona vapaussodan päättymisen vuosipäivänä suonut kunniamerkin tai arvonimen.
Näin valtionhoitaja Mannerheim antoi ensimmäiset Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkit Suomen kansalaisille.
Hän nimitti kuusi suurristin komentajaa, I luokan komentajia 11 ja II luokan komentajia 43. Ansiomerkkejä annettiin kaikkiaan 18.
Itse valtiohoitajalta pääministeri Kaarlo Castrén oli valtioneuvoston pyynnöstä jo 6. toukokuuta 1919 kysynyt, tahtoisiko Mannerheim vastaanottaa Suomen Valkoisen Ruusun suurristin ja kantaa sitä. Mannerheim suostui, olihan hän jo antanut samaisen kunniamerkin osana kansainvälistä kohteliasuusdiplomatiaa sekä Ruotsin että Tanskan kuninkaille.
Toukokuun 13. päivänä 1919 pidetyssä istunnossaan valtioneuvosto pyysi virallisesti Mannerheimia ensimmäisenä suomalaisena kantamaan Suomen Valkoisen Ruusun suurristiä ketjuineen tunnustuksena erinomaisista ansioista isänmaan hyväksi.
Kädenvääntöä kunniamerkeistä ja hallitusmuodosta
Mannerheimin 16. toukokuuta vahvistaman Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ohjesäännön mukaan sen suurmestari on ”Suomen valtakunnan päämies”, jolla ”on aina suurristi ketjuineen”. Valtioneuvosto siis pyysi Mannerheimia erillisellä päätöksellä kantamaan suurristiä ketjuineen vain hieman ennen kuin hän ohjesäännön mukaisesti olisi saanut sen.
Samana päivänä, kun virallinen pyyntö Mannerheimille kantaa suurristin ketjua tehtiin, hallitus antoi esityksen tasavaltalaisesta hallitusmuodosta, mutta ilman mainintaa kunniamerkeistä.
Ritarikunnan ja kunniamerkki-instituution ottaminen osaksi suomalaista palkitsemisjärjestelmää ei ollut itsestään selvää. Niin poliittinen vasemmisto kuin myös monet Maalaisliiton johtohenkilöt suhtautuivat siihen epäillen. Kolmannessa käsittelyssä kesäkuussa 1919 eduskunta kuitenkin hyväksyi kunniamerkkien antamisen sallivan hallitusmuodon maininnalla ”Älköön tasavallassa annettako aatelisarvoja älköönkä muita perinnöllisiä arvoja.” Tämän hallitusmuodon valtionhoitaja Mannerheim vahvisti 17. heinäkuuta 1919.
Ensimmäinen SVR:n hallitus ja toimihenkilöt
Kun kunniamerkkien antamisen mahdollistava hallitusmuoto oli hyväksytty eduskunnassa, valtionhoitaja Mannerheim nimitti 27. kesäkuuta 1919 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnalle hallituksen.
Ritarikunnan ensimmäiseksi kansleriksi nimitettiin Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja Otto Stenroth. Hän oli toiminut Suomen senaatin ulkoasiaintoimituskunnan päällikkönä eli Suomen ensimmäisenä ulkoasiainministerinä toukokuusta marraskuuhun 1918.
Ritarikunnan hallitus ei kuitenkaan kokoontunut Mannerheimin valtionhoitajakauden aikana vaan piti ensimmäisen kokouksensa vasta 15. lokakuuta 1919.
Toimihenkilöiden tehtävät määriteltiin siten, että rahastonhoitajan tehtäväksi tuli ritarikunnan rahavarojen ja kunniamerkkivaraston sekä ritarikunnan muun omaisuuden hoito, tarvittavien tilikirjojen pito sekä kunniamerkeistä suoritettavien lunastusten periminen.
Sihteereiden työ jaettiin siten, että vapaaherra Standertskjöld sai hoidettavakseen ulkomaalaisia ja Koskimies Suomen kansalaisia koskevat kunniamerkkiasiat.
Ritarikunnan hallitus totesi tarpeelliseksi saada käyttöönsä kansliahuoneen, johon sen ”vähitellen kertyvä arkisto ja muu omaisuus sijoitettaisiin” ja jossa hallitus voisi kokoontua. Ritarikunta sai käyttöönsä kansliatilat valtioneuvoston linnasta, Aleksanterinkadun puolelta. Ohjesäännön edellyttämän nimiluettelon lisäksi ritarikunnassa päätettiin ottaa käyttöön oma kortisto henkilöistä, jotka saivat kunniamerkkejä. Kunniamerkkiesityksiä Ritarikunnan hallitus taas käsitteli ensimmäisen kerran toisessa kokouksessaan 29. joulukuuta 1919.
Suurmestarin merkit
Ohjesääntö määrää, että ainoastaan suurmestari on oikeutettu antamaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkkejä. Tämän määräyksen mukaan suurmestari voi toimia silloinkin kun hallituksen enemmistö mahdollisesti on eri kannalla kuin hän. Hän voi myös antaa jonkin kunniamerkin tai antaa eri luokan kunniamerkin kuin mitä hallituksen enemmistö on ehdottanut.
Ritarikunnan suurmestarina valtionpäämiehellämme siis on suvereenin oikeudet. Suurmestarin ja ritarikunnan hallituksen keskeinen yhteistyö on Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan perustamisesta asti aina ollut mitä parhain ja eri mielipiteitä sanotunlaisissa asioissa on esiintynyt vain parissa poikkeustapauksessa.
