Sodanajan sotilasansioista on palkittu SVR:n ja SL:n ritarikuntien erityisillä kunniamerkeillä vuosina 1919–1922, 1940–1946 ja 1982. Täydellinen luettelo näiden kunniamerkkien saajista on julkaistu tässä.

Vapaudenristien ja Vapaudenmitalien lisäksi sodanajan sotilaallisista ansioista palkittiin miekkoineen annetuilla Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkeillä sekä solkineen annetuilla SVR:n mitaleilla. Näitä kunniamerkkejä annettiin kaikkiaan yli kolmesataa kappaletta.

1919–1922

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ohjesäännön mukaan sen kunniamerkkejä voidaan antaa miekkojen kera ”taistelussa osoitetusta urhoollisuudesta”. Suomen Valkoisen Ruusun mitaleja voidaan samassa tarkoituksessa antaa ”soljen kera, johon on kaiverrettu sen taistelun tai ottelun nimi, jonka johdosta mitali on saatu”.

Ensimmäiset Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkit miekkoineen päätettiin antaa heinäkuussa 1919 kahdelle Ison-Britannian kuninkaallisen laivaston upseerille Kronstadtissa moottoritorpedovenein suoritetun bolševikkiristeilijä Olegin upottamisen johdosta. Brittiupseerit eivät kuitenkaan saaneet lupaa vastaanottaa kunniamerkkejään vaan ne palautettiin Suomeen.

Vuosina 1920–1922 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkkejä miekkoineen annettiin heimosotaretkiin ja rajakahakoihin liittyneistä ansioista. SVR:n mitaleja on annettu solkineen vain vuonna 1920 Petsamon retkikuntaan ja Porajärven taisteluihin osallistuneille. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin solkineen saanut Lapin Rajavartioston kersantti Onni Kerttula oli perustelun mukaan kunnostautunut Petsamon retkellä erinomaisesti Salmijärven taistelussa ”Komanin kenttävahdin päällikkönä puolustautuen saarroksesta ja tiedustellen vihollista”.

Luutnantti V. J. Oinonen palkittiin Suomen Valkoisen Ruusun II luokan ritarimerkillä miekkoineen joulukuussa 1921. Perustelujen mukaan Oinonen oli Porajärven taistelujen aikana tehnyt ”pitkän ja vaikean tiedusteluretken vihollisen linjojen takapuolelle tuoden sieltä tärkeitä tietoja vihollisen toiminnasta”.

1940–1945

Vuosina 1940–1943 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkkejä miekkoineen annettiin yksinomaan ulkomaalaisille. Koska Vapaudenristit ja Vapaudenmitalit oli otettu uudelleen käyttöön 1939, SVR:n ritarikunnan kunniamerkkejä miekkoineen annettiin käytännössä muista sodanaikaista sotilasansioista kuin ohjesäännön edellyttämästä ”taistelussa osoitetusta urhoollisuudesta”. Saksalaisen kommodorin Ernst Luchtin palkitsemista SVR:n komentajamerkillä miekkoineen perusteltiin vuonna 1942 seuraavasti: ”Järjestänyt meille kaikkea tarvitsemaamme miinakalustoa, josta huomattava osa korvauksetta. Antanut aina auliisti opetusta uusimmissa salaisissa miina-aseissa.”

Suomen Leijonan ritarikunnasta annetun asetuksen mukaan sen kunniamerkki – Pro Finlandia -mitalia lukuun ottamatta – voidaan antaa miekkoineen ”tunnustukseksi sodanaikaisista sotilaallisista ansioista”. Suomen Leijonan ritarikunnan perustamisen jälkeen ulkomaalaisille annettiin vain neljä SVR:n ritarikunnan kunniamerkkiä miekkoineen. Jatkosodan aikana Suomen Leijonan kunniamerkeillä miekkoineen palkittiin voittopuolisesti muissa kuin rintamatehtävissä toimineita ulkomaalaisia. Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin miekkoineen toukokuussa 1944 saaneen unkarilaisen lääkintämajuri János Schmidtin palkitsemisen perustelu oli: ”Avusti ja hoiti viime kesänä upseeriretkikunnan jäseniä.”Vuosina 1940–1944 Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä miekkoineen annettiin eniten saksalaisille, 207 kappaletta. Näinä vuosina ritarikuntien kunniamerkin miekkoineen sai myös 16 unkarilaista, 6 romanialaista, 2 italialaista, 2 ruotsalaista, 2 tanskalaista, 1 norjalainen ja 1 ranskalainen.

Suomalaisista Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkeillä miekkoineen palkittiin vuosina 1943 ja 1944 kotirintaman suojeluskuntaveteraaneja. Tammikuussa 1944 Suomen Leijonan ansioristin saanut suojeluskuntakersantti Oskar Trogen oli kunniamerkkiesityksen perustelun mukana innostunut suojeluskuntalainen ja Helsingin suojeluskuntapataljoonan etevimpiä ampujia.

Sotavuosien jälkeen

Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkki on viimeksi annettu miekkoineen 1946, jolloin presidentti Mannerheim antoi komentajamerkin nuoremmalle adjutantilleen majuri O. R. Bäckmanille. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkin miekkoineen on viimeksi saanut itsenäisyyspäivänä 1982 suurristillä palkittu kenraaliluutnantti A. F. Airo.

Kaikkiaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkkejä on annettu miekkoineen 106 ja Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkkejä miekkoineen 232 eli yhteensä 338. Suomen Valkoisen Ruusun mitaleja solkineen on annettu 66 kappaletta.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkit miekkoineen
suomalaiset/ulkomaalaiset

SVR SR ketj. ja jkk.

SVR SR

SL SR

SVR K I

SL K I

SVR K (II)

SL K

SVR R I

SL R I

SVR R (II)

SL R

SL Ar

SVR M I

SVR M II

1919

-/1

-/1

1920

10/-

17/-

49/-

1921

1/-

3/-

1922

1/-

1940

-/2

-/2

1941

-/6

-/1

1942

-/5

-/1

-/13

-/1

-/16

-/2

-/18

-/8

-/2

1943

-/3

-/4

1/21

1/13

-/1

-/19

1944

1/-

1/3

-/8

2/32

30/29

20/24

6/3

1945

2/-

4/-

12/-

1/-

1/-

1946

1/-

1982

1/-

Yhteensä

1/-

3/11

5/7

12/14

1/13

1/18

4/55

-/21

31/42

15/10

20/43

6/5

17/-

49/-

Kaikkiaan

1

14

12

26

14

19

59

21

73

25

63

11

17

49