Suomessa on, kuten lähes kaikissa muissakin maissa, virallisten ritarikuntien kunniamerkkejä ja lisäksi muita virallisia tai puolivirallisia ansioristejä ja -mitaleja sekä muistoristejä ja -mitaleja.

Monilla ulkomaisilla, varsinkin vanhemmilla ritarikunnilla, on vain yksi arvoluokka. Yleistyyppinä on kuitenkin Suomessakin sovellettu jako viiteen luokkaan:

• suurristin komentajat, jotka kantavat ritarikuntaristiä olan yli oikealta vasemmalle kulkevassa nauhassa (hengellisen säädyn jäsenet kuitenkin kaulanauhassa) tai erityisenä kunnianosoituksena ketjussa sekä tähän luokkaan kuuluvaa rintatähteä rinnassa vasemmalla puolella;
• I luokan komentajat, jotka kantavat ritarikuntaristiä kaulanauhassa ja rintatähteä kuten edellä;
• komentajat, joilla on kaularisti mutta ei rintatähteä;
• I luokan ritarit, jotka kantavat ritarikuntaristiä rinnassa vasemmalla puolella pukuun kiinnitetyssä nauhassa ja
• ritarit, kuten edellä mutta risti tai nauha yksinkertaisemmin muotoiltuna.

Ristin koko ja nauhan leveys pienenee ylemmästä alempaan luokkaan siirryttäessä. Arvoluokkien nimitykset vaihtelevat jonkin verran. Em. yleisten kunniamerkkiluokkien lisäksi monilla ritarikunnilla on mitaleja ja erityismerkkejä. Kunniamerkistä tulee erikoinen kunnianosoitus, jos se annetaan ketjuineen, jalokivineen, solkineen, tammenlehvineen jne. Sotilaat saavat Vapaudenristit aina miekkoineen, mutta Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä annetaan miekkoineen vain sodanajan sotilasansioista. Alun perin kunniamerkkejä annettiin pääasiassa miehille. Suomessa naisia on alusta lähtien palkittu kunniamerkeillä, etenkin Suomen Valkoisen Ruusun ansiomerkillä (sittemmin Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi). Muissa maissa eri ritarikuntien kunniamerkkejä alettiin toisen maailmansodan jälkeen antaa naisille [samoin perustein kuin miehille] yhteiskunnallisista ansioista. Ritarimerkkejä on annettu naisille säännöllisemmin vuodesta 1940 alkaen ja pian sen jälkeen myös korkeampia luokkia.