suomibanner

6.12.2017 annetut kunniamerkit

 

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit 6.12.2017.

Haun (esim. nimi tai paikkakunta) voi tehdä suoraan kommennolla CTRL + F. Hakutulosten välillä voi liikkua Enter-näppäimellä.

Ohje tasavallan presidentin vuoden 2017 itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutuille jotka ovat saaneet kunniamerkin löytyy Kunniamerkin noutaminen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa 2017 varten -linkistä.

Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkin saaneet löytyvät Vapaudenristin ritarikunnan kotisivuilta.

doc6.12.2017 annetut kunniamerkit 
pdf6.12.2017 annetut kunniamerkit

Suomen Leijonan suurristi
 
  Holmström, Bengt Robert, professori, Yhdysvallat

Yhteensä: 1 

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki
 
   Meyer, Bernard, hallituksen puheenjohtaja, Saksa

Yhteensä: 1 

Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki
 
      Härkönen, Heikki Aleksi, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Pokka, Pirkko Hannele, kansliapäällikkö, Espoo
Saariaho, Kaija Anneli, säveltäjä, Ranska
Tanner, Teemu Arto Juhani, kansliapäällikkö, Helsinki
Väyrynen, Raimo Veikko Antero, hallituksen puheenjohtaja, Helsinki
Yhteensä: 5
 
Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki

 
      Anttonen, Mika Kalevi, hallituksen puheenjohtaja, Helsinki
Ehrnrooth, Henrik Georg Fredrik, toimitusjohtaja, Kirkkonummi
Forsén, Kjell Arne, toimitusjohtaja, Kirkkonummi
Granskog, Christer Olav Johannes, hallitusammattilainen, Helsinki
Häkkinen, Seppo Auvo Antero, Mikkelin hiippakunnan piispa, TT, Mikkeli
Kola, Jukka Tuomo Sakari, rehtori, Helsinki
Koponen, Pekka Tapani, oikeusneuvos, Vantaa
Lehikoinen, Anita, kansliapäällikkö, Helsinki
Mutikainen, Riitta Johanna, oikeusneuvos, Riihimäki
Mäkelä, Jukka Tapio, kaupunginjohtaja, Espoo
Ranta, Hannu Sakari, oikeusneuvos, Espoo
Rudanko, Jorma Tapio, oikeusneuvos, Kauhava
Saloheimo, Jorma Oskari, työtuomioistuimen presidentti, Helsinki
Soini, Timo Juhani, ulkoasiainministeri, Espoo
Tiitinen, Pekka Tapio, toimitusjohtaja, Helsinki
Yhteensä: 15
 Alkuun
Suomen Leijonan komentajamerkki
A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö
A Aaltonen, Lauri Antti, akatemiaprofessori, Espoo
B Blinnikka, Päivi Kyllikki, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Broman, Eero Väinö, hallituksen puheenjohtaja, KTM, Joensuu
Bruun, Marjo-Riitta Sylvia, pääjohtaja, Palojoki
C
D Dunderberg, Ismo Olavi, dekaani, professori, Helsinki
E
F
G Groop, Leif Christer, professori, Espoo
  H Haga, Ingmar Erik Johan, toimitusjohtaja, Espoo
Heikkilä, Liisa Helena, hallinto-oikeuden ylituomari, Helsinki
I
J
K Karvonen, Seppo Sakari, käräjäoikeuden laamanni, Vantaa
Kaski, Kimmo Kauko Kullervo, professori, Espoo
Kaukoranta, Päivi Marjaana, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Kerminen, Harri Lasse Juhani, vuorineuvos, Helsinki
Keskitalo, Jukka Antero, kansliapäällikkö, Helsinki
Kotkasaari, Eero Matti, yrittäjäneuvos, Riihimäki
Kuusinen, Lea Katriina, kansainvälisen osaston johtaja, Helsinki
L Lammila, Raija Anne, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Lappalainen, Pekka Juhani, professori, Porvoo
Luhtanen, Vesa Pekka, toimitusjohtaja, Lahti
M Malinen, Heikki Pekka Mikael, toimitusjohtaja, Helsinki
Manninen, Sami Jaakko, osastopäällikkö, Helsinki
Mattila-Budich, Satu Mervi Katriina, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Mäkelä, Marja-Leena Marika, taidemaalari, Helsinki
N Nurmi, Veli-Pekka, johtaja, Turku
O Ojanen, Aki Edvard, toimitusjohtaja, Espoo
Orpana, Pekka Einari, ulkoasiainneuvos, Helsinki
P Paasikivi-Ilves, Lilli Katriina, oopperan taiteellinen johtaja, Helsinki
Palin-Lehtinen, Eira Carola, hallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki
Palola, Antti Matias, puheenjohtaja, Vantaa
Pipatti, Tarmo Juhani, toimitusjohtaja, Helsinki
Q
R Rasku-Puttonen, Helena Marjatta, vararehtori, professori, Jyväskylä
Ruuhonen, Pekka Magnus, pääjohtaja, Helsinki
Räisänen, Antti Veikko Aapeli, professori, Espoo
S Saarela, Anu-Maija, ulkoasiainneuvos, Emäsalo
Salakka, Jouko Lauri Elias, teollisuusneuvos, Espoo
Sarjo, Jari Tapani, toimitusjohtaja, Espoo
Suominen, Eero Antero, ulkoasiainneuvos, Helsinki
T Tanhua, Jarmo Kalevi, toimitusjohtaja, Rauma
Tervo, Juha Esko, laamanni, Oulu
Thesleff, Thomas Fredrik, filosofie magister, Helsingfors
Timonen, Marjo Hannele, tiedotuspäällikkö, Helsinki
Tuominen, Jaana Maija-Liisa, toimitusjohtaja, Helsinki
U
V Vanninen, Paula Sinikka, tutkimusjohtaja, professori, Sundsberg
Varhila, Kirsi Tuulikki, osastopäällikkö, Helsinki
Vesteri, Topi Heikki, varatoimitusjohtaja, Helsinki
Virmavirta, Jarmo Veijo, professori, OTK, Espoo
Virtanen, Juha Ilari, ulkoasiainneuvos, Helsinki
X
Y
Z
Å
Ä
Ö
Yhteensä: 46
 Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö

A Alvarez Esteban, Luis, professori, Parainen
Andersson, Mårten Hjalmar, kyrkoherde, Eckerö
Anttonen, Anneli Maria Irmeli, professori, Tampere
Arkkio, Matti Antero, professori, Espoo
B Björklund, Siv Elisabet, professori, Luoto
Bonsdorff, Björn Erik Avenir, professor i marinbiologi, Åbo
C
D Díaz-Kommonen, Lily, professori, Espoo
E Eerola, Paula Anna-Maria, professori, Helsinki
Eeva, Marita Anneli, esittelijäneuvos, Helsinki
F
G
H Hakkarainen, Heimo Antero, konsernijohtaja, Sipoo
Helsky, Petri Olavi, toimitusjohtaja, Espoo
Hentunen, Päivi Maj-Lis Kristiina, kuluttaja-asiamies, ylijohtaja, Vantaa
Hirvonen, Maija-Riitta, professori, Kuopio
Hoikkala, Maria Margareta, polismästare, Mariehamn
ter Horst, Kati Elina, paperidivisioonan johtaja, Kauniainen
Huokuna, Jari Pekka, kirkkoneuvos, Helsinki
Hyartt, Seppo Johannes, hovioikeudenneuvos, Rovaniemi
Hyppänen, Timo Eero, professori, Karhula
Hämäläinen, Heikki Antero, professori, varadekaani, Turku
I Ijäs, Hannu Sakari, johtaja, Helsinki
Ikävalko, Tuula Hellevi, valiokuntaneuvos, Helsinki
J Jakosuo-Jansson, Eeva Hannele, henkilöstö- ja turvallisuusjohtaja, Porvoo
Jokinen, Kalle Johannes, kansanedustaja, Orimattila
K Kaivola, Matti Aimo Juhani, professori, Helsinki
Kalliokoski, Jyrki Tapio, suomen kielen professori, Helsinki
Karhu, Jorma Juhani, opetusneuvos, Vantaa
Katajisto, Jari Petteri, johtava kihlakunnanvouti, Lahti
Kaurola, Jussi Tapio, johtaja, Lappeenranta
Keloharju, Matti Raimo Tapani, professori, Helsinki
Kiander, Jaakko Sakari, johtaja, Helsinki
Kilpinen, Kimmo Matti, varatoimitusjohtaja, Lahti
Kinnunen, Jukka Kalevi, toimitusjohtaja, Lahti
Kiviniemi, Tero Björn, varatoimitusjohtaja, Kirkkonummi
Kjisik, Hennu, professori, Helsinki
Knaapinen, Petri Juhani, ylijohtaja, Helsinki
Kock, Bo Sören, professor, Kvevlax
Koivisto, Teppo Kaarlo, finanssijohtaja, Espoo
Kolström, Juha Taneli, johtaja, Joensuu
Korpela, Jukka Jari, professori, Joensuu
Korppi, Matti Olavi, professori, Tampere
Korvenranta, Markku Tapani, johtaja, Kauniainen
Kotiranta, Matti Juhani, professori, Joensuu
Kurkinen, Harri Juhani, hovioikeudenneuvos, Vaasa
L Laakso, Marja-Leena, professori, Jyväskylä
Lahesmaa, Riitta Liisa Maria, akatemiaprofessori, Turku
Lahti, Merja Sinikka, hovioikeudenneuvos, Kuopio
Laine, Arttu-Perttu, kenttäjohtaja, Espoo
Lankinen, Pasi Pekka, henkilöstöjohtaja, Riihimäki
Latva-aho, Matti Sakari, akatemiaprofessori, Oulu
Lehesjoki, Anna-Elina, professori, Espoo
Leiman, Pentti Mikael, emeritusprofessori, Outokumpu
Levo, Timo Kari Kalevi, kauppaneuvos, Oulu
Lindblom, Sari, professori, vararehtori, Espoo
Lundberg, Louise Britt, president för Nordiska rådet 2017, Mariehamn
Luukkonen, Irene Marja Anneli, toimitusjohtaja, Espoo
M Malinen, Jorma Olavi, puheenjohtaja, Espoo
Marjamaa, Sisko Irene, toimitusjohtaja, Helsinki
Mattila, Ilkka Petteri, johtaja, Klaukkala
Mikkola, Armi Aulikki, opetusneuvos, Helsinki
Mäenpää, Johanna Unelma, professori, ylilääkäri, Tampere
Mäkelä, Pia, osastonjohtaja, Helsinki
Mäkinen, Juha Ilmari, professori, Turku
N Nevala, Jukka Tapio, lääninrovasti, Vantaa
Niemisvirta, Petri Kalervo, toimitusjohtaja, Helsinki
Nokela, Ilona Marian, kiinteistöpäällikkö, Helsinki
Nummela, Heidi Hannele, henkilöstö- ja hallintojohtaja, Espoo
Nuopponen, Anita Tellervo, professori, Vaasa
Nuotto, Antero Juhani, laamanni, Tampere
Närhi, Timo Olavi, professori, Helsinki
O
P Piirainen, Marko Kalevi, puheenjohtaja, Porvoo
Pirttilä-Backman, Anna-Maija, professori, Helsinki
Q  
R Randell, Aleksi Aulis, kaupunginjohtaja, Turku
Rauhala, Jorma Antero, varatoimitusjohtaja, Espoo
Rautiola, Matti Aarne Ernest, yliasiamies, Helsinki
Rautsi, Riitta-Liisa, hovioikeudenlaamanni, Kuopio
Reponen, Jarmo Tuomo Sakari, ylilääkäri, professori, Raahe
Rintala, Risto Juhana, lastenkirurgian professori, Helsinki
Rouhe, Ari Juhani, hallintojohtaja, Helsinki
Räikkönen-Talvitie, Katri Anneli, professori, Espoo
S Saariluoma, Pertti Olavi, professori, Pirkkala
Salminen, Paavo Heikki, professor i matematik, Åbo
Salo, Jukka Olavi Iisakki, kirkkoherra, Seinäjoki
Seikkula, Jaakko Asko Tapio, professori, Helsinki
Sihvola, Ari Henrik, professori, Helsinki
T Takala, Jarmo Henrik, vararehtori, Tampere
Teeri, Teemu Heikki, professori, Espoo
Tiirola, Kari Matias, kirkkoherra, Haapajärvi
Timonen, Pekka Harri Olavi, vastaava pääsihteeri, Helsinki
Tuomela, Tiina Marjukka, Generation-liiketoimintadivisioonan johtaja, Espoo
Tuominen, Raimo Kalevi, professori, Vantaa
Turunen, Hannele, professori, Kuopio
Tyrväinen, Liisa, tutkimusprofessori, Helsinki
U  
V Vainio-Kivinen, Outi Maritta, professori, Turku
Vanamo, Tapio Jaakko, hovioikeudenneuvos, Helsinki
Vappula, Heikki Antero, johtaja, Espoo
Virtanen-Salonen, Leena Tuulikki, hovioikeudenneuvos, Turku
X  
Y Yki-Järvinen, Hannele, professori, Espoo
Yli-Renko, Helena Kaarina, professori, Yhdysvallat
Z  
Å  
Ä  
Ö  
Yhteensä: 98
 Alkuun
Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali
    

Harjanne, Maija-Liisa, lastenkirjailija, kuvittaja, Siuntio
Hurme, Juha, ohjaaja, kirjailija, Tampere

Kapari-Jatta, Jaana, suomentaja, Loviisa
Kuusisto, Jaakko, viulisti, säveltäjä, kapellimestari, Lahti

Lehtinen, Tuija, kirjailija, Espoo
Louhimies, Aku, elokuvaohjaaja, Helsinki

Mikkola, Marja-Leena, kirjailija, Helsinki
Minkkinen, Arno Rafael, valokuvataiteilija, dosentti, professori, Yhdysvallat
Möller, Marianne, dramaturg, Helsingfors

Nukari, Pirkko, kuvanveistäjä, Helsinki

Petelius, Pirkka-Pekka, viihdetaiteilija, Helsinki
Piri, Markku, muotoilija, taiteilija, toimitusjohtaja, Hämeenlinna

Rauhala, Osmo, taiteilija, Yhdysvallat, Nokia
Ruuhinen, Erkki, graafinen muotoilija, emeritus taitelijaprofessori, Joutsa

Widnäs, Karin, keramiker, Raseborg

Yhteensä: 15
 Alkuun
Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki solkineen
    

Ala-Aho, Tiina Marita, paralympiavoittaja, Oulu
Argillander, Jaana, paralympiavoittaja, Helsinki

Forsberg, Jere Aleksi Juhani, paralympiavoittaja, Espoo

Harju, Arsi Ilari, olympiavoittaja, Sastamala
Härkönen, Arto Kalevi, olympiavoittaja, Vantaa

Kari, Tanja, paralympiavoittaja, Yhdysvallat
Kolehmainen, Mikko Yrjö Ilmari, olympiavoittaja, Mikkeli
Korjus, Seppo Tapio Aleksanteri, olympiavoittaja, Lapua

Lahtela, Janne Petteri, olympiavoittaja, Helsinki
Lajunen, Samppa Kalevi, olympiavoittaja, Jyväskylä
Leinonen, Minna Sinikka, paralympiavoittaja, Jyväskylä

Matikainen-Kallström, Marjo Tuulevi, olympiavoittaja, Espoo
Mäkelä-Nummela, Satu Silja Päivikki, olympiavoittaja, Pennala

Nieminen, Toni Markus, olympiavoittaja, Oulu
Niinimäki, Markku, paralympiavoittaja, Mäntsälä
Nykänen, Matti Ensio, olympiavoittaja, Joutseno

Piispanen, Toni Olavi, paralympiavoittaja, Helsinki
Poikolainen, Tomi Jaakko, olympiavoittaja, Hyvinkää

Rantanen, Heli Orvokki, olympiavoittaja, Korpilahti
Rechardt, Esko Tapani, olympiavoittaja, Espoo
Rolig, Anne Marjut Astrid, olympiavoittaja, Hämeenlinna

Salomäki, Jouko Johannes, olympiavoittaja, Hyllykallio
Soininen, Jani Markus, olympiavoittaja, Lievestuore

Takalo, Anni Helena, olympiavoittaja, Pyhäsalmi

Ukkola, Pertti Olavi, olympiavoittaja, Tampere

Väre, Marjaana, paralympiavoittaja, Helsinki

Yhteensä: 26
 Alkuun
Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö

A Ahopelto, Maire Annikki, kuntayhtymän johtaja, Kajaani
Aila, Minna Tiina Anneli, yhteiskuntasuhdejohtaja, Helsinki
Almila, Atso Aksel, professori, Kuopio
B Birkstedt, Johanna Maria, lähetystöneuvos, Helsinki
Bisi, Jukka Birger, erätalousjohtaja, Vaala
Biskop, Kim Peter, toimitusjohtaja, Kokkola
C Carlstedt, Carl-Henrik Arvid, vicehäradshövding, Åbo
D
E Eerola, Markus Mauri Pellervo, maatalousyrittäjä, Hyvinkää
F
G Grönlund, Sirpa Helena, henkikirjoittaja, Vaasa
H Haapanen, Jarmo Harri Antero, pelastusjohtaja, Nivala
Haapaniemi, Elina Mirjami, ylilääkäri, Tampere
Haapasalo-Pesu, Kirsi-Maria, vastuualuejohtaja, dosentti, Ulvila
Haikala, Olli Juhani, valmiusjohtaja, Helsinki
Hakkarainen, Taina Hilkka Hillevi, hallinto-oikeustuomari, Espoo
Hannonen, Pekka Johannes, ylilääkäri, Jyväskylä
Hannula, Outi Johanna, palvelukeskuksen päällikkö, Helsinki
Heikinheimo, Marjo Terttu, ylilääkäri, Espoo
Heikkinen, Pekka, professori, arkkitehti, Helsinki
Heikkinen, Päivi Birgitta, osastopäällikkö, Helsinki
Heikura, Markku, tietohallintojohtaja, Kerava
Henrichson, Kjell Stefan, työ- ja elinkeinotoimiston johtaja, Parainen
Herranen, Mari Anneli, kansainvälisten asiain neuvos, Helsinki
Hiltunen, Rauno Uolevi, johtaja, Helsinki
Hiukka-Poikela, Tuula Marjatta, käräjätuomari, Rovaniemi
Hokkanen, Erkki Olavi, pelastusjohtaja, Lappeenranta
Holm, Tarja Anita, vastuualuejohtaja, Vaasa
Holopainen, Ari Sakari, finanssineuvos, Helsinki
Hyvärinen, Jari Pekka, pelastusjohtaja, Lahti
Häkkinen, Olli-Pekka, toimistopäällikkö, Mäntsälä
I Ilvesniemi, Hannu Sakari, tutkimusprofessori, Helsinki
Inha, Jyri Arvi Wäinämö, lainsäädäntöneuvos, Kauniainen
Isomaa, Liisa Johanna, asianajaja, Rovaniemi
J Janhunen, Pekka Juhani, tutkimuspäällikkö, Hämeenlinna
Johansson, Christian, överläkare, Mariehamn
Jokela, Anna Elisa, viestintäjohtaja, Helsinki
Jokipii, Pekka, ylilääkäri, Seinäjoki
Jäntti, Sirkka Liisa Marjatta, käräjätuomari, Helsinki
Jörgensen, Kirsten Schannong, johtava tutkija, Helsinki
K Kahri, Pekka Juhani, tietojohtaja, Helsinki
Kallio, Jouko Kustaa, ylihammaslääkäri, Jyväskylä
Kamras, Laura Johanna, lähetystöneuvos, Helsinki
Kangas, Annika Susanna, tutkimusprofessori, Kontiolahti
Kantanen, Juha Tapio, tutkimusprofessori, Kuopio
Karjalainen, Keijo Mikael, lähetystöneuvos, Helsinki
Karjalainen, Timo Juhani, professori, Joensuu
Karppinen-Njock, Katja Pauliina, lähetystöneuvos, Helsinki
Kataja, Pekka Gunnar, turvallisuussuunnittelija, Riihimäki
Kauranen, Soile Annikki, lähetystöneuvos, Helsinki
Kemiläinen, Raija Anneli, toimitusjohtaja, Helsinki
Kenraali, Juha Pekka, tietojohtaja, Hattula
Kentala, Erna Lemmikki, toimialajohtaja, Helsinki
Kesti, Marja Terttu Anneli, mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö, Iisalmi
Koponen, Jyri, toimitusjohtaja, Helsinki
Kopsakangas-Savolainen, Maria, tutkimusprofessori, Martinniemi
Kortelainen, Risto Tapani, kuntayhtymän johtaja, Mikkeli
Koskinen, Minna Kristiina, hallinto-oikeustuomari, Hämeenlinna
Kosonen, Tero Tapani, toimitusjohtaja, Kiina
Kruus, Leena Liisa Kristiina, tutkimusprofessori, Espoo
Kuivalainen, Kim Mikael, lähetystöneuvos, Helsinki
Kujala, Marjo Päivikki, kirkkoherra, Kouvola
Kukkonen, Mika Kristian, lähetystöneuvos, Helsinki
Kullberg, Anssi Kristian, lähetystöneuvos, Helsinki
Kuusisto, Jaana Satu Sinikka, talousjohtaja, Espoo
L Laakkonen, Marja-Liisa, ylilääkäri, Helsinki
Laatikainen, Terttu Liisa Marjatta, käräjätuomari, Kuopio
Laine, Jorma Mikael, kihlakunnanvouti, Sipoo
Lampinen, Risto Antero, kalatalousneuvos, Kirkkonummi
Laurila, Pekka Kalevi, osastonylilääkäri, dosentti, Espoo
Lee, Seung-Hoon Stefan, lähetystöneuvos, Helsinki
Lehtimäki, Timo Juhani, toimitusjohtaja, Espoo
Lehtinen, Lauratuulia, lähetystöneuvos, Helsinki
Lehto, Ilpo Sakari, kihlakunnansyyttäjä, Kajaani
Lehtonen, Timo Antero, käräjätuomari, Hämeenlinna
Leikas, Minna Helena, käräjätuomari, Oulu
Lepistö, Hanna Karoliina, lähetystöneuvos, Helsinki
Liljemark, Olavi, pelastusjohtaja, Porvoo
Lindgren, Liisa, intendentti, Helsinki
Lindström, Sabina Maria, liikenneneuvos, Kirkkonummi
Linnavuori, Kimmo Heikki, ylilääkäri, Helsinki
Lintinen, Petri Tapio Johannes, johtaja, Helsinki
Liukkonen, Juho Otto Tapani, ylilääkäri, Mikkeli
Loikas, Antti Juhani, kaupallinen neuvos, Espoo
Lukkarila, Johanna Maaria, lähetystöneuvos, Helsinki
Luopajärvi, Katja Maria, lähetystöneuvos, Helsinki
Luosma, Timo Pertti Vilhelm, kihlakunnansyyttäjä, Pori
Luosujärvi, Riitta Anneli, kehityspäällikkö, Hyvinkää
Luosujärvi, Riitta Sisko, sairaanhoitopiirin johtaja, Kemi
Luukkanen, Jari Pekka, toimitusjohtaja, Helsinki
M Matikainen, Kalervo Veikko, toimitusjohtaja, Espoo
Metso, Helena Hannele, käräjätuomari, Kouvola
Murole, Jussi, arkkitehti, Helsinki
Mutanen, Jari Otto Johannes, johtaja, Kuopio
Mälkki, Marja Terttu, käräjätuomari, Järvenpää
Mäntyranta, Taina Maaret, lääkintöneuvos, Helsinki
Määttä, Teuvo Kalervo, osastonylilääkäri, Helsinki
N Napola, Krista Annika, lähetystöneuvos, Helsinki
Nevala, Päivi Anne Maria, lähetystöneuvos, Helsinki
Nevalainen, Risto Olavi, vanhempi neuvonantaja, Espoo
Nieminen, Vesa Janne Antero, laboratorion johtaja, Järvenpää
Nikkilä, Hanna Kaarina, kansliapäällikkö, Helsinki
Nikula, Sirkka Susanna, henkilöstöjohtaja, Helsinki
Nordman, Stefan Alarik, istuntoasiainneuvos, Kauniainen
O Oksanen, Tuuli Maarit, verojohtaja, Vantaa
P Pakarinen, Anna Maritta, käräjätuomari, Helsinki
Pakkala, Sirpa Elina, käräjätuomari, Tampere
Palin-Palokas, Tuija Pirkko Hannele, ylihammaslääkäri, Kuopio
Palmén, Erik, riskienhallintajohtaja, Helsinki
Peltonen, Hannu Olavi, rakennuttajapäällikkö, Lohja
Pennanen, Kari Matti Juhani, liiketoimintajohtaja, Kuopio
Penttilä, Veli Yrjö Sakari, hallintojohtaja, Hollola
Pettersson, Susanna Kristina, museonjohtaja, Helsinki
Piekkari, Lauri Eero Tapani, rahoitusjohtaja, Espoo
Pieski, Taina Maarit, viestintäjohtaja, Helsinki
Pihlajamäki, Päivi Elina, lähetystöneuvos, Helsinki
Pitkänen, Kari Jouko, strategiajohtaja, Jyväskylä
Poikonen, Outi Elina, lähetystöneuvos, Helsinki
Pulkkinen, Esa Ilkka Tapani, pelastusjohtaja, Ruokolahti
Pulkkinen, Jyrki, kehityspolitiikan neuvonantaja, Helsinki
Puumalainen, Markku Juhani, finanssineuvos, Espoo
Päivinen, Reima Pekka Ensio, johtaja, Vantaa
Pääkkö, Seppo Kullervo, toimitusjohtaja, Kuopio
Q
R Raahensalo, Hannu Juhani, hallinto-oikeustuomari, Turku
Rantala-Korhonen, Piia Maarit, johtaja, Oulu
Rantanen, Miia Maria Johanna, lähetystöneuvos, Helsinki
Repo-Carrasco-Valencia, Ritva, yliopistonopettaja, professori, Järvenpää
Risikko, Tanja Katriina, johtaja, Kokkola
Rosendahl, Eija Orvokki, hallinto-oikeustuomari, Helsinki
Rosengren, Matti Johannes, tuotantojohtaja, Pirkkala
Rummukainen, Maija-Liisa, ylilääkäri, Jyväskylä
Ruoho, Olli Olavi, asiantuntijaeläinlääkäri, Ilmajoki
Ruotsalainen, Mika Kullervo, lähetystöneuvos, Helsinki
S Saloranta, Pirjo-Liisa Irmeli, hallinto-oikeustuomari, Vaasa
Sarjanen, Merja Helena, ylilääkäri, Lohja
Sirén, Stig Erik Oskar, johtaja, Helsinki
Sneck, Heikki Ensio, käräjätuomari, Kokkola
Somervuori, Eija Kristiina, opetusneuvos, Järvenpää
Song, Wangqiu, Stora Enson Kiinan maajohtaja, Kiina
Stenborg, Markku Ilmari, finanssineuvos, Espoo
Suomi, Kirsi Maaret, lainsäädäntöneuvos, Helsinki
Suuperko, Mauri Ensio, liiketoimintajohtaja, Espoo
T Taipale, Jari Pekka, Länsi-Suomen maistraatin päällikkö, Kokkola
Tarkkanen, Jussi Olavi, osastonylilääkäri, Helsinki
Tenhula, Ari Kalevi, varadekaani, professori, Helsinki
Tenn, Jyrki Teodor, vakuutusoikeustuomari, Vantaa
Tuomisto, Leena Esteri, osastonylilääkäri, Seinäjoki
Turunen, Matti Juhani, toimitusjohtaja, Kerava
U
V Vattulainen, Pentti Olavi, kirjastonjohtaja, Helsinki
Wendell, Michel, toimitusjohtaja, Yhdysvallat
Veranen, Tiina Helinä, käräjätuomari, Kirkkonummi
Wikström, Leena Kaarina, ylijohtaja, Masku
Viljanen, Marko Antero, johtaja, Vihtijärvi
Virolainen-Julkunen, Anni-Riitta, lääkintöneuvos, Helsinki
Virtanen, Pertti Kalevi Artturi, markkinaoikeustuomari, Espoo
Virtanen, Suvi Mirjami, tutkimusprofessori, Hämeenlinna
Vuorilahti, Janne Tapio, asianajaja, Tampere
Vähähyyppä, Kaisa Maija, pääsihteeri, Kauniainen
X
Y Ylinampa, Jaakko Johannes, ylijohtaja, Rovaniemi
Yli-Äyhö, Janne, johtaja, Kauniainen
Yrjönen, Timo Antero, tutkimusjohtaja, Helsinki
Z
Å
Ä
Ö
Yhteensä: 159
Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki
A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö
A Aakula, Kari Matti, toimitusjohtaja, Orivesi
Ahanen, Pirjo Maarit, henkilöstöjohtaja, Espoo
Ahava, Olli Juhani, investointijohtaja, Pietarsaari
Akkanen, Mika Antero, kansainvälisten asioiden päällikkö, Naantali
Ala-Harja, Marjukka Annuli, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Ala-Ilomäki, Jari Johannes, erikoistutkija, Porvoo
Andersson, Laila Johanna, rektor, Sjundeå
Antikainen, Riina Kaarina, tutkimusohjelman koordinaattori, Helsinki
Antila, Heli Kyllikki, Fortum-konsernin teknologiajohtaja, Espoo
Anttoora, Marjo Elina, lakimies, VT, Sastamala
Arnkil, Jarl Erkki, lainsäädäntöneuvos, Hämeenlinna
Aro, Susanna, koulutusjohtaja, Helsinki
Auero, Risto Johannes, kaupallinen johtaja, Helsinki
B
C
D
E Eerikäinen, Jussi Tapani, toimitusjohtaja, Lahti
Eira, Pekka Juhani, IT-johtaja, Helsinki
F Flander, Jukka-Pekka, ympäristöneuvos, Helsinki
Flinck, Aune Ilona, kehittämispäällikkö, Espoo
Forss, Heikki Juhana, yksikön päällikkö, Kuopio
Forsström, Thomas Wilhelm, taloussuunnittelupäällikkö, Helsinki
G
H Haarla, Liisa Christina, johtava asiantuntija, Vantaa
Hakaste, Heikki Tapio, neuvotteleva virkamies, Hämeenlinna
Halonen, Juha Tapani, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Hasu, Mika Jyrki Antero, yrityspankin johtaja, Mikkeli
Havu, Eva Elisabeth, ranskalaisen filologian yliopistonlehtori, Helsinki
Heikkilä, Juha Petri Ylermi, kouluneuvos, Järvenpää
Heikkonen, Teuvo Tapani, johtaja, Tuusula
Heino, Erja-Outi, viestintäsuunnittelija, Helsinki
Heinonen, Martti Olavi, tutkimuspäällikkö, Espoo
Heinonen, Timo Tapio, investointijohtaja, Helsinki
Heinämäki, Liisa Kaarina, neuvotteleva virkamies, Alavus
Heiskanen, Eija Riitta Irmeli, IT-palvelujohtaja, Vantaa
Hellström, Mats Bertel Johannes, försäljningsdirektör, Helsingfors
Helminen, Ville Petteri, ryhmäpäällikkö, Tuusula
Herkkola, Antti Sakari, rovasti, Tampere
Hiitti, Harri Antero, sivistysjohtaja, Parkano
Hirviniemi, Helena, yliarkkitehti, Oulu
Hohti, Marjaana Helena, johtava neuvonantaja, Helsinki
Holappa, Arja-Sisko, opetusneuvos, Tyrnävä
Holopainen, Pekka Antero, teknologiajohtaja, Helsinki
Huovinen, Kirsti Elina, eläinlääkintöylitarkastaja, Espoo
Huttunen, Markku Tapio, kehittämispäällikkö, Helsinki
Hypén, Kimmo Ilari, arviointikeskuksen johtaja, Turku
Hyvönen, Jaakko Tapani, teollinen muotoilija, Helsinki
Hyvönen, Pekka Juhani, toimitusjohtaja, Helsinki
Häkkänen, Kirsi Marketta, johtaja, Helsinki
Hämäläinen, Hannu Olavi, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Hänninen, Jari Juhani, asemanjohtaja, Lieto
I Isoaho, Jorma Kalle, majuri, Jämsä
J Jalava, Maunu Artturi, verojohtaja, Kuopio
Jarva, Anne, kehittämispäällikkö, Helsinki
Jokilehto, Tero Tapani, erityisasiantuntija, Tampere
Jomppanen, Inka Marjatta, yliopistonlehtori, Oulu
Junnila, Jaana Birgitta, lainsäädäntöneuvos, Vantaa
Juola, Vesa Tapio, toimitusjohtaja, Helsinki
Jääskeläinen, Kyösti Pauli Juhani, toimitusjohtaja, Kouvola
K Kalo, Ilkka Juhani, perusopetuksen johtaja, Vantaa
Kankaanpää, Salli Katriina, erityisasiantuntija, Vantaa
Karavirta, Olli Sakari, johtaja, Vesilahti
Karjalainen, Irma Kyllikki, tulosaluejohtaja, Hyvinkää
Kauniskangas, Esa Tapani, yksikön päällikkö, Kuopio
Kautto, Hannu Anton, rikostarkastaja, Tuusula
Kela, Eine Anita, yksikönpäällikkö, Oulu
Kemppainen, Esa Juhani, liiketoimintajohtaja, Vantaa
Kerkelä, Leena Päivi Tellervo, tutkija, Helsinki
Kettunen, Juha Matti, johtaja, Turku
Kilpeläinen, Arja Anneli, rehtori, Pieksämäki
Kirjavainen, Eija Liisa, kalastusneuvos, Hämeenlinna
Koponen, Kari Pekka Eerik, toimitusjohtaja, Espoo
Korhonen, Kirsi Johanna, hydrologi, Helsinki
Korhonen, Veijo Antero, erikoislääkäri, Kuopio
Korpi, Juho Olavi, kehittämisjohtaja, Espoo
Koskinen, Heli Maija, erityisasiantuntija, Järvenpää
Koskinen, Jussi Olavi, lakiasiainjohtaja, Espoo
Kovanen, Vuokko Marjatta, laboratoriopäällikkö, Jyväskylä
Kuhmonen, Kaisamari, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Kujala, Seppo Antero, ylikomisario, Helsinki
Kummoinen, Katri Johanna, lainsäädäntöneuvos, Helsinki
Kumpu, Arja Hannele, hyvinvointipalvelujen johtaja, Kouvola
Kurttio, Päivi Hannele, laboratorionjohtaja, Sipoo
Kusmin, Heikki Olavi, johtaja, Rovaniemi
Kuusimäki, Kalle Pekka, johtaja, Helsinki
L Lahtela, Juha Uolevi, neuvotteleva virkamies, Tuusula
Lahti, Ari Markus, rikostarkastaja, -
Lahti, Veikko Antti, kuntayhtymäjohtaja, Ylöjärvi
Laikari, Juha Maunu, sosiaalineuvos, Oulainen
Lampinen, Harri Antero, yksikönjohtaja, Jämsä
Lampinen, Juha Sakari, rikosinsinööri, Järvenpää
Laurinen, Tommi Kalevi, apulaisjohtaja, Helsinki
Lehmus, Outi Heli Marita, osastopäällikkö, Tampere
Lehtikari-Anttonen, Virve Päivikki, rouva, Helsinki
Lehto, Kari Ensio, kehittämispäällikkö, Vantaa
Lehtomäki, Elina, yliopistotutkija, Jyväskylä
Lehtonen, Iiris Päivikki, kuntalaispalveluiden johtaja, Vantaa
Lehtonen, Jukka Ensio, asiantuntija, Espoo
Lehtovirta, Helena, Ulkopoliittisen instituutin hallintojohtaja, Espoo
Lindén, Ulf Erik, paikallisjohtaja, Loviisa
Linderborg, Henrik, erikoistutkija, Helsinki
Lindroos, Riikka Katriina, rehtori, Turku
Lumijärvi, Petri Antti, osastopäällikkö, Hyvinkää
Lundelin-Nuortio, Liisa Katriina, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Lundén, Anna, johtaja, Helsinki
Lähteenmäki-Smith, Anna-Kaisa, tiedeasiantuntija, Espoo
M Mahonen, Mirja Anitta, yliopistonlehtori, dosentti, Kuopio
Marttila, Oili Maria, neuvottelupäällikkö, Espoo
Mattila, Paula Kaarina, opetusneuvos, Palojoki
Matturi, Mika Jaakko, toimitusjohtaja, Espoo
Melin, Paul Henry Kristian, johtaja, Espoo
Merikallio, Timo Heikki Tapani, projektijohtaja, Rauma
Metsälampi, Merja Sisko Susanna, osastopäällikkö, Helsinki
Mikkonen, Pasi Jukka, liiketoimintadivisioonan investointijohtaja, Espoo
Moisio, Ulla-Maija Helena, päälakimies, Turku
Mononen, Jouko Kalervo, johtava asiantuntija, Helsinki
Mononen, Markku Juhani, IT-johtaja, Helsinki
Mustonen, Tuomo Juhani, varatoimitusjohtaja, Juuka
Mykkänen, Harri Juhani, yksikön johtaja, Vaasa
Mäkinen, Anita, johtava asiantuntija, Helsinki
Mäkinen, Tuula Tellervo, tutkimusalueen johtaja, Espoo
Männikkö, Minna Marika, tutkimusjohtaja, Oulu
Mäntyniemi, Jussi Petri, liiketoimintayksikön johtaja, Ylöjärvi
N Nevalainen, Jaana Maria, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Niemi, Juha Petteri, johtaja, Helsinki
Nieminen, Jari Juhani, kehittämispäällikkö, Vantaa
Nikula, Silja Marketta, yliopistonlehtori, Rovaniemi
Niskala, Markku Juhani, toimitusjohtaja, Nivala
Närhinen, Antti Tapani, neuvotteleva virkamies, Helsinki
O Oinonen, Tiina Katriina, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Ojasalo, Katri Pauliina, vararehtori, Espoo
P Paananen, Rauli Tuomas, apulaisjohtaja, Hyvinkää
Paldanius, Kai Allan, rahoitusjohtaja, Helsinki
Palmén, Henrik Johan, lektor i finansiell ekonomi, Helsingfors
Pasanen, Anna-Liisa, tuloksellisuustarkastuspäällikkö, Helsinki
Pekkala, Leo Esaias, apulaisjohtaja, Helsinki
Peljo, Tapio Sakari, osastonylilääkäri, Vaasa
Penkkala, Matti Tapio, apulaisjohtaja, Espoo
Pesonen, Viljo Armas, kunnanjohtaja, Sodankylä
Petro, Pekka, pankinjohtaja, Helsinki
Pietilä, Kirsi Maarit Helena, apteekkari, Helsinki
Pietola, Liisa Mirjam, ympäristöjohtaja, Helsinki
Pihkala, Antti, yliarkkitehti, Turku
Piispa, Minna, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Pirilä, Anne Heleena, viestintäjohtaja, Helsinki
Pousi, Jari Uolevi, toimitusjohtaja, Helsinki
Poutiainen, Ulla Helena, yksikönjohtaja, Helsinki
Puhto, Marko Tapani, toimitusjohtaja, Sievi
Puolamäki, Esa Tapani, lehtori, Pori
Putkiranta, Martti Jyrki Petteri, liiketoimintajohtaja, Espoo
Pyysalo, Risto Olavi, hallituksen puheenjohtaja, Raisio
Pääkkö, Seppo Olavi, ratkaisuarkkitehti, Oulu
Q
R Ranki, Laura Kristina Emilia, kuraattori, FD, Helsinki
Rannikko, Janne Juhani, kaupallinen johtaja, Helsinki
Rantala, Harri Uolevi, rehtori, Akaa
Rantanen, Teppo Tuure, johtaja, Tampere
Rastas, Taru Maarit, viestintäneuvos, Helsinki
Rauhala, Pirkko-Liisa Kristiina, yliopistonlehtori, Helsinki
Raulo, Saara Marjatta, johtaja, Helsinki
Raunemaa, Antti-Pekka Mikael, yksikönjohtaja, Espoo
Raunio, Kari Leo, johtava kielenkääntäjä, Helsinki
Rehell, Ulla-Anneli, Fortum-konsernin kestävän kehityksen johtaja, Kantvik
Repo, Veijo Tapani, johtava tutkija, Joensuu
Retulainen, Elias Antero, johtava tutkija, Jyväskylä
Rissanen, Heikki Olavi, strategiajohtaja, Helsinki
Rissanen, Pekka Juhani, koulutuspäällikkö, Riihimäki
Ristimäki, Juha Veikko, teknologiajohtaja, Thaimaa
Roihuvuo, Jyri Valtteri, lehtori, Joensuu
Ruohoniemi, Mirja Orvokki, yliopistonlehtori, Nurmijärvi
Ryynänen, Pasi Jaakko Sakari, johtaja, Oulu
S Salminen, Pirkko Eeva Anneli, talous- ja rahoitusjohtaja, Espoo
Salo, Timo Kalevi, käyttöpäällikkö, Äänekoski
Salonen, Päivi Tellervo, kulttuuriasiainneuvos, Helsinki
Sandström, Caroline Zaida Christine, erityisasiantuntija, Helsinki
Saranpää, Pekka Tapio, johtava tutkija, Helsinki
Sarantola, Jaakko Antero, johtaja, Espoo
Savolainen, Juha Reima, apulaisjohtaja, Helsinki
Sergelius, Merja Hannele, johtaja, Espoo
Sievi-Korte, Mika Uolevi, palvelujohtaja, Viitala
Sievänen, Risto Pekka, johtava tutkija, Helsinki
Simola, Kreetta Maria, viestintäneuvos, Helsinki
Solin, Jarmo Lasse Ilmari, talouspäällikkö, Helsinki
Sulin, Jaana Katariina, yksikönjohtaja, Helsinki
Suominen, Jani Esa Johannes, varatoimitusjohtaja, Raisio
Sutinen, Päivi Marja Anneli, palvelujen kehittämisjohtaja, Espoo
Suutari, Minna Pauliina, asiakaskokemusjohtaja, Espoo
Suvanto, Jari Olavi, lakiasiainjohtaja, Espoo
T Talkkari, Heikki Kustaa, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Tammi, Helena Terttu Marjatta, johtaja, Espoo
Tanninen, Eila Kaarina, talous- ja hallintojohtaja, Vantaa
Tanninen-Ahonen, Tiina Annikki, kehityspäällikkö, Helsinki
Tarjanne, Petra Katariina, neuvotteleva virkamies, Hanko
Tiesmäki, Marko Antero, myyntijohtaja, Kiina
Toivo, Jari Ilmari, rahoitusjohtaja, Tuusula
Torttila, Annamari, agronomi, Hämeenlinna
Tuohimaa, Ritva-Liisa, johtaja, Tampere
Tuomi, Timo Olavi, johtava asiantuntija, Helsinki
Tuori, Risto Jaakko Kalevi, asianajaja, Sastamala
Tynkkynen, Soile Sisko Hannele, filosofian tohtori, Helsinki
U Uskola, Elena Maria, verkkoviestintäpäällikkö, Helsinki
V Wagello-Sjölund, Wivi-Ann Elisabeth, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Vahalahti, Matti Kalevi, toimitusjohtaja, Parainen
Vakkilainen, Petri Juhani, tuotantojohtaja, Jyväskylä
Werdi, Erja Tuulia, lainsäädäntöneuvos, Espoo
Vesterinen, Nina Maria, erityisasiantuntija, Helsinki
Weurlander, Magnus Gustaf, direktör, Kyrkslätt
Vierros, Tero Tapani, myyntijohtaja, Helsinki
Viherkoski, Väinö Matti, tilintarkastusjohtaja, Espoo
Viljamaa, Juha Erkki Rafael, yli-insinööri, Lahti
Virkkunen, Tapio Paavo, kehittämispäällikkö, Helsinki
Virtanen, Taru Johanna, neuvotteleva virkamies, Vesivehmaa
Virtanen, Turo Ilari, yliopistonlehtori, Vantaa
Virtanen, Vesa Kaarlo, kehittämispäällikkö, Kirkkonummi
Vuollo, Jouni Ilmari, yksikön päällikkö, Rovaniemi
Värelä, Ilpo Jalmari, tulosyksikön johtaja, Helsinki
X
Y
Z
Å
Ä
Ö Öörni, Seija Erja Elisa, tietopalvelupäällikkö, Tuusula
Yhteensä: 212
Alkuun
Suomen Leijonan ritarimerkki solkineen
    

Alenius, Toni Eerik, paralympiavoittaja, Pertteli

Jauhojärvi, Sami Olavi, olympiavoittaja, Hollola kk
Johanson, Thomas Mark Mikael, olympiavoittaja, Espoo
Järvi, Jyrki Heikki, olympiavoittaja, Espoo

Koivisto, Arto Ilmari, olympiavoittaja, Kaskinen

Laakkonen, Risto Juhani, olympiavoittaja, Kuopio
Laitinen, Mika Antero, olympiavoittaja, Kuopio

Manninen, Hannu Kalevi, olympiavoittaja, Nummela
Mantila, Jari Sakari, olympiavoittaja, Hollola
Mattila, Jarno Johannes, paralympiavoittaja, Espoo
Mieto, Juha Iisakki, olympiavoittaja, Mieto
Miinala, Erkki Ilmari, paralympiavoittaja, Espoo
Montonen, Ville Eemil, paralympiavoittaja, Espoo

Nikkola, Ari-Pekka, olympiavoittaja, Toivala
Niskanen, Iivo Henrik, olympiavoittaja, Kuopio
Nousu, Tuomas Antero, paralympiavoittaja, Espoo

Pitkänen, Matti Keijo Juhani, olympiavoittaja, Kilvakkala
Posio, Petri Kalevi, paralympiavoittaja, Kuusankoski
Puikkonen, Jari Markus, olympiavoittaja, Lahti

Tallus, Jaakko Tapio, olympiavoittaja, Jyväskylä
Teurajärvi, Pertti Benjam, olympiavoittaja, Kolari

Ylipulli, Tuomo Sakari, olympiavoittaja, Rovaniemi

Yhteensä: 22
 Alkuun
Suomen Leijonan ritarimerkki

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö

A Aaltonen, Timo Tapani, päällikkö, Rauma
Aarnos, Markku Veli, lentokapteeni, Korpilahti
Aho, Päivi, kehityspäällikkö, Helsinki
Aho, Tiina Irmeli, johtaja, Turku
Ahokas, Eero Juhani, erikoistutkija, Kirkkonummi
Ahola, Kimmo Tapio, johtava asiantuntija, Vantaa
Ainamo, Seppo, valtiotieteiden kandidaatti, Zimbabwe
Ala-Mantila, Ossi Matti, ylitarkastaja, Vantaa
Alhola, Katriina Marianne, erikoistutkija, Hyvinkää
Alm, Jukka Pekka, erikoistutkija, Joensuu
Antila, Saila Karin, erikoistutkija, Helsinki
Anttonen, Erkki Antero, erikoistutkija, Helsinki
Aro, Marja Helena, johtava asiantuntija, Mikkeli
Arola, Paula Annikki, henkilöstöpäällikkö, Espoo
Astala, Jarmo Tapio, yhteyspäällikkö, Espoo
B Bergbacka, Eeva Katariina, hallintojohtaja, Iisalmi
Bister, Tero Heikki, johtaja, Kantvik
Blomberg, Jan Patrik, yksikön päällikkö, Kuopio
Blomkvist, Håkan Henrik, tehdaspäällikkö, Kristiinankaupunki
Boij, Johan Erik, diplomingenjör, Vasa
Brax, Anna-Leena, terveydenhoitaja, Alavieska
Brinkas, Henri Sven Erik, lantbruksföretagare, Pyttis
C
D
E Ekberg, Petri Juha Tapani, aluepalopäällikkö, Kokemäki
Ekman, Klaus Markus, viestintäpäällikkö, Pornainen
Eronen, Aimo Juhani, johtava asiantuntija, Helsinki
F Fagerstolt, Karl Krister, prosessiteknologian päällikkö, Helsinki
G Gullstén, Usko Ano, yliopettaja, Lempäälä
Gustafsson, Maria Christina, päätoiminen tuntiopettaja, Vaasa
H Haavanlammi, Leena Katariina, hallitussihteeri, Espoo
Halimaa, Sirkka-Liisa, yliopettaja, Kuopio
Halonen, Kari Ensio, tietoturvallisuuspäällikkö, Joensuu
Halttunen, Paavo Sakari, johtava tutkija, Espoo
Hamberg, Camilla Elisabeth, tandläkare, Malax
Hannuksela, Miska Matias, erityisasiantuntija, Tampere
Harju, Anni Maria, erikoistutkija, Punkaharju
Hartikainen, Tarja Terttu, erityisasiantuntija, Tampere
Heikka, Jarmo Veikko, suunnittelupäällikkö, Vihti
Heikkilä, Ulla-Maija, lakimies, Oulu
Heinimaa, Sauli Juhani, ylitarkastaja, Lempäälä
Helander, Jari Olavi, lukion rehtori, Alavus
Helander, Merike Helena, lakimies, Helsinki
Hernesniemi, Jukka Esko Tapani, tehtaanjohtaja, Lappajärvi
Hildén, Eira Kristiina, erityisasiantuntija, Helsinki
Hindström, Rolf Magnus Tor, tekninen johtaja, Turku
Hirvi, Harri Seppo Juhani, lakimies, Tampere
Hirvonen, Arja, johtava hallintopäällikkö, Kuopio
Hirvonen, Juha Ensio, aluepäällikkö, Outokumpu
Hokka, Heikki Antero, maatilayrittäjä, Padasjoki
Holappa, Jouko Sakari, toimipistejohtaja, Rovaniemi
Huikari, Jyrki Juhani, ylitarkastaja, Mäntsälä
Huikuri, Satu Anneli, johtava asiantuntija, Rovaniemi
Huotari, Eila Marjatta, lakimies, Ylöjärvi
Huttunen, Marja Kaarina, maahanmuuttopäällikkö, Tampere
Huuskonen, Antti Jaakob, johtaja, Palojoki
Hytönen, Erkki Kaarlo Väinämö, lukion rehtori, Lempäälä
Hyvönen, Raili, toimitusjohtaja, Kontiolahti
Hägg, Margareta Ingegärd Viveka, bedömningsledare, Sjundeå
Hämäläinen, Jouko Antero, erityisasiantuntija, Kuopio
Hämäläinen, Timo Johannes, johtava asiantuntija, Espoo
Hänninen, Jari Ilmari, asiakasrahoitusjohtaja, Espoo
Härkönen, Juha Pentti, turvallisuusjohtaja, Espoo
Härmä, Petri Tapio, johtaja, Espoo
Härmä, Timo Kalevi, tutkimuspäällikkö, Espoo
Höysniemi, Kaarlo, apulaisrahoitusjohtaja, Espoo
I Ikonen, Jaana Susanna, lehtori, Kuopio
Ilola, Riitta Susanna, rahoituspäällikkö, Oulu
Ilvonen, Juha Tapani, suunnittelujohtaja, Espoo
Innilä, Suvi Maria, ohjelmapäällikkö, Naantali
J Johansson, Hanna Maj-Britt, translator, Helsingfors
Johansson, Harri Martti Johan, projektipäällikkö, Vantaa
Johansson, Matti Juhani, toimitusjohtaja, Oulu
Jokinen, Ilpo Kaarlo Juhani, riskienhallintapäällikkö, Helsinki
Joutsensaari, Riikka-Liisa Kristiina, aikuiskoulutuspäällikkö, Kangasala
Jänkälä, Sinikka Tuulikki, talousjohtaja, Kemi
Jäppinen, Antti Akseli, apulaisjohtaja, Lappeenranta
Järvenpää, Seppo Juhani, kauppatieteiden maisteri, Kuusamo
Järvenpää, Virve Elise, erikoissuunnittelija, Helsinki
Järvensivu, Petri Johannes, pelastuspäällikkö, Isojoki
Järvinen, Kari Jaakko, toimitusjohtaja, Helsinki
K Kakko, Irma Aulikki, perusopetuksen rehtori, Nokia
Kaljonen, Minna Liisa, erikoistutkija, Helsinki
Kalliala, Leila Marita, translator, Helsingfors
Kanerva, Ulla-Maija, Lapin kamariorkesterin intendentti, Rovaniemi
Kangas, Merja Talvikki, apulaisjohtaja, Helsinki
Kangas, Yrjö Jaakko, liikunnan lehtori, Vihti
Kangastie, Keijo Tapio, pelastuspäällikkö, Lappajärvi
Kantola, Mika Henrik, toimitusjohtaja, Hämeenlinna
Karhusaari-Pusa, Birgitt, talouspäällikkö, Joensuu
Karjalainen, Katri Elina, varatoimitusjohtaja, Joensuu
Karppanen, Ari Matti, johtava asiantuntija, Nurmijärvi
Karppi, Kristiina Tuuli Hannele, aluekehityspäällikkö, Tampere
Kaukonen, Maarit Marianne, kehittämispäällikkö, Paimio
Kauppinen, Jyrki Tapio, yli-insinööri, Helsinki
Kekki, Jyrki Risto, osastopäällikkö, Hollola
Kesseli, Pekka Tapani, myynninkehitysjohtaja, Ylöjärvi
Kestilä, Kaija-Leena, talousryhmän päällikkö, Rovaniemi
Kettunen, Mikko Ilmari, palvelujohtaja, Helsinki
Kilpinen, Tuure Petteri, johtaja, Kauniainen
Kinnunen, Auvo, myymäläkaupan johtaja, Porvoo
Kinnunen, Kari Aarne, erikoistutkija, Helsinki
Kirkinen, Seppo, yliopiston lehtori, Kuopio
Kiukas, Erkki Tapani, riistapäällikkö, Hamina
Kiuru, Louna Katariina, asiakaspalveluesimies, Vantaa
Kivenmaa, Harri Kalevi, lukion rehtori, Kokemäki
Kivioja, Keijo Jari Tapani, ylikonstaapeli, Kokkola
Koistinen, Jarmo Tapani, rikostarkastaja, Vantaa
Koivula, Veijo Matti, keskusrekisterin johtaja, Oulu
Koivusaari, Rauno Olavi, ammattisukeltaja, Chile
Koliseva, Antti Juhani, sisäinen tarkastaja, Espoo
Kolmonen, Jukka Antero, seurakuntapastori, Oulu
Korhonen, Seija Sinikka, kielipalvelujen johtaja, Helsinki
Korhonen, Seppo Olavi, tietohallintojohtaja, Imatra
Korko, Keijo Asser Sakari, ylitarkastaja, Tampere
Korpi, Esko Sakari, yksikön johtaja, Kurikka
Korpinen, Helena Hilja-Maria, hallitussihteeri, Helsinki
Koskinen, Heikki Kalervo, tehtaanjohtaja, Jyväskylä
Koskinen, Jussi Valtteri, kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö, Pori
Koskiniemi, Tapani Kaleva, lukion rehtori, Seinäjoki
Kuisma, Päivi Arja Annikki, päällikkö, Heinola
Kuittu, Ulla Kirsi Tuulikki, sosiaalipalveluiden palvelujohtaja, Jyväskylä
Kukkonen, Esa Olavi, teknologiajohtaja, Sievi
Kumlander, Pirjo Kristiina, terveyskeskuslääkäri, Säkylä
Kuoppala, Anne Eliisa, ylitarkastaja, Kerava
Kusnetsov, Jaana Maria, erikoistutkija, Kuopio
Kyrkkö, Kirsi Hannele, ylitarkastaja, Ylöjärvi
Kytölä, Juha Kaarlo, johtaja, Vaasa
Kähkönen, Tuula Irmeli, lakiasiainpäällikkö, Helsinki
L Laaksonen, Harri Olavi, toimitusjohtaja, Espoo
Lahti, Jari Olavi, strategiapäällikkö, Helsinki
Laine, Taina Marjatta, erikoistutkija, Vantaa
Laine-Salminen, Anne Helena, hallintopäällikkö, Vantaa
Lampelo, Saara Annikki, vararehtori emerita, Turku
Lankinen, Matti Antero, toimitusjohtaja, Helsinki
Lappalainen, Heikki Tapio, tuotantojohtaja, Mikkeli
Latvala, Kai Olavi Kustaa, henkilöstöhallintopäällikkö, Kouvola
Lehikoinen, Pekka Ilari, talouspäällikkö, Helsinki
Lehkonen, Raine Leena Marjatta, lehtori, Mikkeli
Lehtinen, Susanne, socialdirektör, Mariehamn
Lehto, Jari, toiminnanjohtaja, Helsinki
Lehtonen, Harri Seppo Juhani, rehtori, KM, Eura
Lehto-Vahtera, Johanna, museon johtaja, Turku
Lehtoviita, Timo Tapani, lehtori, Lappeenranta
Leivo, Anneli May-Ling, päällikkö, Kerava
Lepola, Janne Ilmari, kaupunginvaltuutettu, Loviisa
Leskinen, Teemu Antero, johtava asiantuntija, Helsinki
Liikkanen, Hilkka Sisko Mirjami, taidemuseon johtaja, Rovaniemi
Liljaniemi, Petri Juhani, ylitarkastaja, Helsinki
Lindberg, Ben Lars Göran, yksikönjohtaja, Helsinki
Lindblad, Marina Elisabet, erikoisasiantuntija, Helsinki
Lindqvist, Hans-Erik Johan, stadsdirektör, Närpes
Litmanen, Aira Martta Irene, kehityspäällikkö, Helsinki
Lotta, Tuomo Tapani, rikosylikomisario, Espoo
Lumia, Margit, koulutus- ja aluepalveluyksikön johtaja, Hämeenkyrö
Lund, Anders Gustav Johan, diplomingenjör, Borgå
Lunnela, Jaana Helena, tilapalvelupäällikkö, Helsinki
Luostarinen, Jaana Marjukka, verkkopäätoimittaja, Helsinki
Lyra, Leena Kaisa, ylitarkastaja, Helsinki
Lyytikäinen, Satu Marjut, lakimies, Vantaa
Lång, Raimo Anders, päällikkö, Helsinki
Lääkkölä, Jari Olavi, riskienhallintajohtaja, Kokkola
M Malinen, Ismo Mikael, yli-intendentti, Helsinki
Manninen, Esa Antero, neuvontapäällikkö, Forssa
Márquez Garrido, José, yliopisto-opettaja, Tampere
Mattila, Arto Tapio, johtaja, Espoo
Meissner, Kai Kristian, erikoistutkija, Jyväskylä
Meriläinen, Arja Helena, jaostopäällikkö, Helsinki
Merisalo, Matti Lauri, johtava lakimies, Helsinki
Metsänheimo, Oili Maria Kristiina, ylikielenkääntäjä, Helsinki
Mikkonen, Eija Anita, kehityspäällikkö, Joensuu
Mikkonen, Jukka Tapani, kunnanjohtaja, Taivalkoski
Mikkonen, Tuomo Eino Veikko, elinkeinopäällikkö, Kajaani
Moilanen, Hannu Antero, sopimustoimitsija, Porvoo
Monte, Ilkka Tapio, myyntikonttorin johtaja, Espoo
Murtosaari, Satu Kirsi Marjukka, hallintopäällikkö, Jyväskylä
Mutanen, Jari Olavi, hankintajohtaja, Kouvola
Mutikainen, Jouni Sakari, lehtori, Jyväskylä
Mäkelä, Arsi Pertti Oskari, ATK-palvelupäällikkö, Helsinki
Mäkelä, Veli Kalle Tapio, kaupunginjohtaja, Ikaalinen
Mäkeläinen, Veli-Pekka, rehtori-sivistyspalvelujen päällikkö, Hyrynsalmi
Märri, Anne Kristiina, talousjohtaja, Turku
Määttänen, Heli Marika, hallintojohtaja, Joensuu
Möller, Stefan Torsten Johannes, toimitusjohtaja, Pernaja
Möttönen, Veikko Tapani, erikoistutkija, Joensuu
N Neiro, Seppo Jaakko Sameli, laskentapäällikkö, Helsinki
Niemelä, Eero Antero, tutkija, Oulu
Niemeläinen, Tarja Marjatta, kielenkääntäjä, Masala
Niemi, Jukka Ilmari, johtaja, Espoo
Niemi, Kimmo Johannes, tuotantoesimies, Kouvola
Nieminen, Lea Kristiina, yksityishammaslääkäri, Vaasa
Nisula, Heikki Juhani, kunnossapitopäällikkö, Hämeenlinna
Noppari, Seppo Olavi, projektipäällikkö, Tampere
Noroviita, Timo-Pekka, kaupunginvaltuutettu, Loviisa
Nöjd, Pekka Johannes, erikoistutkija, Riihimäki
O Oasmaa, Kyösti Kalevi, yksikönpäällikkö, Vantaa
Oikarinen, Keijo Juhani, ylitarkastaja, Vantaa
Oja, Leo Tapani, aluevastaava, Oulu
Okkonen, Kirsi-Marja, mediasääntelyn päällikkö, Helsinki
Orava, Eva Margareta, sakkunnig i översättning, Helsingfors
Orvall, Markku Olavi, liiketoimintadivisioonan IT-johtaja, Nurmijärvi
Ovaska, Pia Maarit, lakimies, Helsinki
P Paakkarinen, Markku Tapani, vesihuoltopäällikkö, Loviisa
Paasonen-Kivekäs, Maija Elina, toiminnanjohtaja, Espoo
Pajukoski, Kari Pekka, erityisasiantuntija, Oulu
Palokangas, Jukka Tapani, pääekonomisti, Jorvas
Paloste, Airi Maria, yliopettaja, Kemi
Patrikainen, Esko Lauri, apulaisosastopäällikkö, Helsinki
Paulaniemi, Tarja Kaarina, palvelujohtaja, Ylöjärvi
Peltola, Juha Lauri Ilmari, johtaja, Turku
Pentti, Erja, sosiaali- ja terveysjohtaja, Akaa
Perälä, Markku Jaakko, lakiasiainpäällikkö, Helsinki
Piironen, Jorma Antero, erikoistutkija, Joensuu
Pirinen, Pirkko Liisa, läänineläinlääkäri, Rovaniemi
Pirskanen, Päivi Hannele, palvelujohtaja, Rantasalmi
Pirttilä, Päivi Marjaana, EU-asioiden viestintäasiantuntija, Helsinki
Pitkänen, Harri Pekka, ylitarkastaja, Porvoo
Pohjola, Vesa Vilhelmi, kaupunginarkkitehti, Hamina
Poijärvi, Elina Hellevi, myyntipäällikkö, Vantaa
Porkholm, Kari Johannes, Apros-liiketoiminnan päällikkö, Helsinki
Puhto, Anne Maarit, tietohallintopäällikkö, Espoo
Puranen, Hannu Ilmari, palopäällikkö, Lapua
Purhonen, Olli-Pekka, johtaja, Hämeenlinna
Pusa, Jouni Tapio, kuljetusyrittäjä, Lieto
Pyhälahti, Antti Juhani, erikoisasiantuntija, Helsinki
Pylkkänen, Hanna-Kaisa, rehtori, Mikkeli
Pylkkö, Mauri Mikael, osaamisen kehittämisen päällikkö, Espoo
Pöllänen, Esa-Pekka, lentokapteeni, Helsinki
Q
R Raitanen, Raimo Ilmari, osastonjohtaja, Tesjoki
Ralli, Esko Ilmari, metsäteollisuuden edustaja, Espoo
Rantala, Jyri, viestintäpäällikkö, Helsinki
Rantanen, Jorma Olavi, ryhmäpäällikkö, Vantaa
Rautava, Jouko Tapio, neuvonantaja, Helsinki
Rautava, Tapio Mikael, hallintojohtaja, Sastamala
Ravea, Hannu Mauri, toimitusjohtaja, Turku
Reivinen, Jukka Tapio, ohjelmapäällikkö, Helsinki
Riihimäki, Juha Olavi, rakennuspäällikkö, Eurajoki
Rinne, Harri Pellervo, läänineläinlääkäri, Rovaniemi
Ropponen, Veli-Jukka Tapani, toimitusjohtaja, Espoo
Roth, Wolfram, johtaja, Helsinki
Ruokonen, Ilpo Jorma Matias, ylitarkastaja, Kotka
Ruopuro, Leena Kristiina, lakimies, Lahti
Ruoranen, Raija Kaarina, HR-johtaja, Tampere
Ruotsila-Uusitalo, Leena Anneli, ylitarkastaja, Helsinki
Ruuska, Risto Marino, läänineläinlääkäri, Rovaniemi
Ruutu, Kaarle Ilkka, tekninen johtaja, Helsinki
Rytkönen, Jussi Ilkka Einar, perheneuvoja, Kokkola
Räsänen, Satu Irmeli, johtava asiantuntija, Helsinki
Rönnholm, Jan Christian, direktör, Korsholm
S Saarenpää, Timo, suunnittelupäällikkö, Chile
Saari, Seppo Arvid, TKI-päällikkö, Kemi
Saarijärvi, Mirja Marketta, yliopettaja, Kuopio
Saarinen, Kaisa Marjaana, ylitarkastaja, Lohja
Saarinen, Vesa Pekka Juhani, yksikön päällikkö, Mäntyharju
Saarisalo, Eeva Maria, erityisasiantuntija, Helsinki
Sainio, Panu Henrik Mikael, yli-insinööri, Espoo
Sallinen, Pirjo Anneli, projektijohtaja, Turku
Salminen, Matti Tapio, erikoistutkija, Espoo
Salonen, Jari-Pekka, diplomi-insinööri, Sipoo
Salonen, Jouko Johannes, johtaja, Säynätsalo
Sarlin, Kimmo Edvard, kehityspäällikkö, Tampere
Savola, Ahti Pekka Kullervo, riskienhallintalakimies, Lohja
Schulman, Nina Fredrika, erikoistutkija, Ypäjä
Seeck-McLintock, Iris Maria, opettaja, Iso-Britannia
Seppäläinen, Kirsi Maria, viestintäjohtaja, Kauniainen
Sievänen, Olli-Pekka, johtava neuvontainsinööri, Helsinki
Siirto, Osmo Kullervo, johtaja, Sipoo
Sipilä, Kaija Annikki, johtava tietoasiantuntija, Helsinki
Sipiläinen, Pirjo Anita, arkkitehti, Espoo
Sironen, Jukka Olavi, yksikönpäällikkö, Hyvinkää
Sistonen, Markku Antero, liikuntapalvelupäällikkö, Espoo
Sjögren, Kaj Erik, asiakkuusjohtaja, Tampere
Sjöholm, Mika Risto Jorma, johtaja, Helsinki
Skoglund, Kjell, verkställande direktör, Kyrkslätt
Snellman, Olli Pekka, tulosalueen johtaja, Helsinki
Spets, Kimmo Henrik, henkilöstöpäällikkö, Oulu
Stén, Sirje Tanja Emiilia, erityisasiantuntija, Helsinki
Suominen, Kimmo Pekka, erikoistutkija, Vantaa
Söderlund, Kai, infrastrukturdirektör, Mariehamn
T Takki, Tero Toivo, lentokapteeni, Kauniainen
Tallila, Martti Johan, johtava kiinteistölakimies, Helsinki
Talonen, Irma Helena, ylikielenkääntäjä, Espoo
Tanhuanpää, Asko Kalevi, yrittäjä, Pyhäranta
Tarvainen, Elise Helena, johtaja, Joutsa
Tauriainen, Aki Sakari, johtava tarkastaja, Riihimäki
Tervanen, Heikki Antero, toimialajohtaja, Jyväskylä
Tervilä, Klaus Leo, myyntijohtaja, Helsinki
Toivonen, Minna-Liisa Kyllikki, tietohallinto- ja kehitysjohtaja, Mäntsälä
Tonteri, Tero Seppo, rikoskomisario, Helsinki
Tuikkala, Timo Aulis, aluepäällikkö, Raahe
Tunis, Bengt Erik Mikael, registerchef, Vörå
Tuokko, Heikki Ahti, sivistystoimenjohtaja, Akaa
Tuovinen, Reijo Paavo Johannes, ylikomisario, Helsinki
Turunen, Erika Tuulia, pukusuunnittelija, Helsinki
Töyrylä, Pekka Juhani, energiapäällikkö, Lahti
U Ulander, Ritva Orvokki, toimitusjohtaja, Espoo
Uotila, Esa Tapani, tutkija, Vantaa
Utukka, Ritva Maarit Kaarina, tuotepäällikkö, Jyväskylä
V Vaari, Anu Maaria, erikoistutkija, Espoo
Vaittinen, Pirjo Ritva Inkeri, toimialajohtaja, Lappeenranta
Walkamo, Mika Matti Valdemar, hallituksen puheenjohtaja, Kauniainen
Valkeajärvi, Simo Tapio, palvelupäällikkö, Helsinki
Valla, Marja Kristiina, kielenkääntäjä, Ranska
Valve, Jorma Tapani, strategiajohtaja, Sipoo
Vanhala, Heikki Tapio, erikoistutkija, Espoo
Vanhoja, Auli Ellen, projektipäällikkö, Helsinki
Vapalahti, Timo Kalevi, energia-asiamies, Vantaa
Vartola, Perttu Yrjänä, lentokapteeni, Espoo
Vattulainen, Esko Tapani, liiketoimintajohtaja, Seinäjoki
Vesivalo, Jaakko Matias, ympäristösuojelupäällikkö, Kouvola
Viertola, Päivi Marjaana, toimistopäällikkö, Espoo
Viklund, Pia Eliisa, hallintojohtaja, Kuopio
Wik-Portin, Karen Alice, regionaldirektör, Esbo
Vuola, Marjo Kaarina, ylitarkastaja, Vantaa
Vuori, Matti Kalevi, käyttöpäällikkö, Lohja
Välimäki, Markus Tapio, poliisilakimies, Lempäälä
Värttiö, Esko Henrik, johtava tutkija, Kerava
X
Y Ylimäki, Rauli Kaarlo Antero, taksiyrittäjä, Kotka
Ylitalo, Jari Mikael, kv-operaatio-, hankinta- ja turvallisuusjohtaja, Vantaa
Ylitalo, Teppo Matias, tohtorikoulutettava, Lapua
Z Zilliacus-Korsström, Nicolina, programchef, Helsingfors
Zitting, Eija Tuulikki, päällikkö, Tuusula
Å
Ä
Ö Örn, Erik Werner Mikael, vastaava terveyskeskushammaslääkäri, Valkeakoski
Yhteensä: 321
Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö

A Aalto, Pasi Pekka, laboratorioinsinööri, Helsinki
Aaltonen, Erna Kaarina, keraamikko, Raasepori
Ahava, Tuuli Katariina, innovaatiojohtaja, Espoo
Ahokas, Arto Juhani, maanmittausteknikko, Pori
Ahola, Markku Aarre, yrittäjä, Liminka
Ahtola, Seppo Olavi, psykoterapeutti, Vantaa
Ahtonen, Sisko Birgitta, yliopettaja, Kuopio
Ala-Louko, Ritva Liisa Hannele, lehtori, Rovaniemi
Ala-Maakala, Ilkka Petri, liikennejohtaja, Sastamala
Alatalo, Ritva Liisa, kehittämispäällikkö, Helsinki
Aliranta, Tuija Helena, logistiikkajohtaja, Kuopio
Apaja, Martti Tapani, yrittäjä, Muhos
Aspholm, Yvonne Helén, biträdande myndighetschef, Mariehamn
Asp-Lehtinen, Marja Terttu, lehtori, Tampere
Assmann, Dolf Dietrich, kirjastonhoitaja, Helsinki
Aula, Jari Juhani, kuuluttaja, Helsinki
Autio, Ari-Pekka, rakennusmestari, Helsinki
B Björkqvist, Anders Johan, förvaltare, Salo
Björn, Risto Juhani, toimialajohtaja, Tampere
Brück, Christer, myyntijohtaja, Helsinki
C Claussen, Michael, Musiikkikeskuksen johtaja, Mikkeli
D
E Edén-von Numers, Jessica, producent, Helsingfors
Enlund, Pertti Akseli, yhtiölakimies, Helsinki
Eriksson, Githa Lilian Hildega, gruppchef, Åbo
Eronen, Ari Antero, järjestelmäpäällikkö, Järvenpää
F Fagerström, Hans-Peter, chef för försäljning, Helsingfors
Fagerström, Tom Henrik, toimitusjohtaja, Espoo
Falck, Ritva Helena, ylitarkastaja, Espoo
Fogel, Karina Camilla Elisabeth, rahoituspäällikkö, Turku
Friman, Hannu Kalevi, ympäristöjohtaja, Hamina
G Grönberg, Matti Tapani, ohjaaja, Vesilahti
Grönholm-Paananen, Pirjo Anitta, sairaalapalvelujohtaja, Viitasaari
H Haapanen, Jorma Olavi, apulaisjohtaja, Hyvinkää
Haimi, Pauli, diplomi-insinööri, Kouvola
Hakanpää, Pirjo Marita, asiantuntija, Pori
Hakkarainen, Mervi Anita, johtava veroasiantuntija, Kuopio
Halin, Helmer Magnus, vanhempi asiantuntija, Loviisa
Halme, Seija Kaarina, business controller, Helsinki
Hamilo, Marja Anneli, asiantuntija, Espoo
Hannula, Leena, vastaava museolehtori, Helsinki
Hautala, Päivi-Maria, lehtori, Huittinen
Hedman, Karl Johan, balettitanssija-opettaja, Helsinki
Heikinniemi, Erja Annikki, peruspalvelujohtaja, Isojoki
Heikkilä, Esa Tapio, maatalousyrittäjä, Kuusamo
Heikkilä, Keijo Juhani, projektipäällikkö, Rovaniemi
Heikkinen, Jouko Juhani, tutkimuspäällikkö, Helsinki
Heikkinen, Teemu Tapio, rikosylitarkastaja, Kokkola
Heimdahl, Paul Kenneth, utvecklingschef, Jakobstad
Heinonen, Eila Orvokki, lehtori, Tampere
Heinranta, Eeva-Liisa, projektipäällikkö, Kerava
Heiskanen, Jarmo Matti, tietopalvelupäällikkö, Joensuu
Helin, Päivi Maria, sivistysjohtaja, Eura
Hietaharju, Arto Tapani, tarkastuspäällikkö, Vaasa
Hietaniemi, Tiina Marjukka, kiinteistöhallintopäällikkö, Espoo
Hietikko, Esa Antero Ensio, yliopettaja, Kuopio
Hirvonen, Jukka Petteri, lehtori, Joensuu
Hirvonen, Tiina Helena, sivistystoimenjohtaja, Vantaa
Honkala, Martti Ilmari, kehitysinsinööri, Orivesi
Honkala, Timo, ketjujohtaja, Salo
Hovinranta, Pirjo Kyllikki, lakimies, Joensuu
Huumonen, Ilkka Osmo, elintarviketieteiden maisteri, Lapinlahti
Häggblom, Ulla Marianne, skolföreståndare, Geta
Hämäläinen, Tuija Eliisa, rikosseuraamusesimies, Tampere
Hämäläinen, Yrjö Tapani, erityisasiantuntija, Klaukkala
Hätönen, Tarja Helena, amanuenssi, Helsinki
I Ihatsu, Maija Helena, vastaava suunnittelija, Helsinki
Ikonen, Arto Kalervo, järjestelmäpäällikkö, Numminen
Illi, Marja Tellervo, johtava asiantuntija, Turku
Immonen, Jukka Tapani, tarjoomajohtaja, Helsinki
Inha, Risto Viljami, talousjohtaja, Ikaalinen
Isaksson, Eva Kristiina, tietoasiantuntija, Helsinki
J Jalonen, Esko Eemil, asiakkuusjohtaja, Järvenpää
Johansson, Camilla Margareta, linjechef, Åbo
Jokelainen, Jarmo Petri Tapani, controller, Kajaani
Joki-Korpela, Jorma Sakari, peruskoulun rehtori, Sipoo
Jukantupa, Kari Kalervo, toimitusjohtaja, Vimpeli
Juusela-Pekkarinen, Sirkka, audionomi, Kannus
Juuti, Jouni Veikko Olavi, ylitarkastaja, Tampere
Juutilainen-Saari, Jaana Talvikki, viestintäpäällikkö, Espoo
Jäntti, Jarkko Olavi, riskienhallintapäällikkö, Muurame
Jäntti, Pekka Aarne Tapio, rikoskomisario, Kuopio
Järvi, Aila Sinikka, lehtori, Valkeakoski
K Kaikkonen, Raimo Olavi, vanhempi asiantuntija, Rovaniemi
Kainulainen, Erkki Olavi, talous- ja suunnittelupäällikkö, Jämsä
Kankaanpää, Pekka Olavi, toimialuepäällikkö, Raahe
Kankainen, Heikki, tuoteosaston päällikkö, Jyväskylä
Karhu, Risto Kaleva, kaupungingeodeetti, Kokkola
Karjalainen, Krista Kyllikki, erityisopettaja, Lahti
Karjalainen, Leena Marja, perusturvajohtaja, Tornio
Karjula, Suvi Satu Irmeli, projektiasiantuntija, Espoo
Karvanen, Seija Maria Anneli, kirjastonhoitaja, Oitti
Karvonen, Seppo Lauri, suunnittelupäällikkö, Rovaniemi
Kauhanen, Leena Kristiina, palvelujohtaja, Varkaus
Kaukoaho, Jorma Kalevi, metsäenergiapäällikkö, Porvoo
Kaukonen, Liisa Anneli, ylitarkastaja, Hämeenlinna
Kauppi, Timo Veli, aluejohtaja, Jyskä
Kauppila, Riitta Hannele, johtaja, Helsinki
Kemppainen, Heimo Aulis, yläkoulun rehtori, Alajärvi
Keränen, Juha Tapio, metsäenergiaesimies, Kuopio
Keskinen, Aarno Kalevi, voimalaitostekniikan pääinsinööri, Espoo
Kettunen, Päivi Hellen, suunnittelupäällikkö, Kirkkonummi
Kiiski, Lauri Tapani, yrittäjä, Pyhtää
Kilpelä, Sakari, toimittaja, Helsinki
Kinnunen, Esa Juhani, bioenergian ja biotalouden asiantuntija, Joensuu
Kivelä, Eila Kaarina, laskenta-asiantuntija, Lapua
Kivi, Vertti Jaakko Tuomas, sisustusarkkitehti, Espoo
Knifsund, Ulla Maria, controller, Turku
Kohopää, Eila Marja, sosiaalineuvos, Kouvola
Kokko, Kaarina Eeva Hilma, taloushallintopalveluiden päällikkö, Kerava
Kokkonen, Yrjö Eemil, toiminnanjohtaja, Siilinjärvi
Kolehmainen, Eeva Mar-Leena, tiedottaja, Helsinki
Konttinen, Outi Kristiina, pääsihteeri, Helsinki
Korkeakoski, Helena Marjatta, rehtori, Ikaalinen
Kormu, Anna Johanna, johtava tilintarkastaja, Helsinki
Korpihete, Seija Anneli, sisäinen tarkastaja, Kouvola
Korteniemi, Paula Sylvia, lehtori, Rovaniemi
Kortesola, Markku Tapio, terveyskeskushammaslääkäri, Turku
Koskelainen, Tero Tapani, toimitusjohtaja, Masku
Koski, Heikki Juhani, tieinsinööri, Ylöjärvi
Koski, Sari Marjatta, erikoistutkija, Helsinki
Kosonen, Pirjo Helena, viherkunnossapitopäällikkö, Mäntsälä
Kovanen, Matti Kalevi, jakelujohtaja, Espoo
Kuisma, Riitta Sinikka, kirjastonjohtaja, Sysmä
Kuivalainen, Arja Hannele, ylitarkastaja, Helsinki
Kukko, Jouni Ilari, kehittämispäällikkö, Espoo
Kukkonen, Tuula Jaana Anitta, yliopettaja, Joensuu
Kumpulainen, Timo Tapani, erityisasiantuntija, Espoo
Kunelius, Jari Antero, yhtenäiskoulun rehtori, Viitasaari
Kuumola, Veikko Severi, tuotemyyntipäällikkö, Lempäälä
Kuusisto, Risto Johannes, pääsuunnittelija, Tampere
Kykkänen, Juha Heikki, kehityspäällikkö, Vihti
Kylänpää, Jouko Reino, johtaja, Tampere
Kytöharju, Tarja Tellervo, ylitarkastaja, Ylöjärvi
Kytölä, Liisa Kristiina, yliopistonopettaja, Jyväskylä
Käkelä, Helena Tuulikki, erikoissuunnittelija, Hämeenlinna
Käkelä, Kai Juhani, rikoskomisario, Espoo
Kämäräinen, Juha-Petri, vesitalousasiantuntija, Rovaniemi
Kärkkäinen, Ari Mikael, insinööri, Rovaniemi
Kärkkäinen, Ilkka Juhani, graafinen muotoilija, Helsinki
Kärkkäinen, Olavi Tapio, överinspektör, Hyvinge
Kärkönen, Ari Heikki, lakimies, Vantaa
L Laaksonen, Maija, henkilöstöjohtaja, Espoo
Laihanen, Pekka Juhani, vanhempi tutkijainsinööri, Helsinki
Laine, Terttu Helena, asiantuntija, Inkoo
Laitinen, Leena Eeva Hellevi, toimitusjohtaja, Espoo
Lappalainen, Hannu Martti Kalevi, johtaja, Oulu
Larja, Kimmo Päiviö, lakiasiainpäällikkö, Helsinki
Latomaa, Sari Annikka, johtaja, Kangasala
Lattu, Matti Petteri, projektipäällikkö, Helsinki
Laukkarinen, Teuvo Ilmari, suunnittelija, Helsinki
Laulumaa, Jari Antero, ylitarkastaja, Rovaniemi
Launiala, Heikki, sisäinen tarkastaja, Parola
Laurio, Minna Marjut, kotihoidon päällikkö, Enonkoski
Lehikoinen, Ari-Pekka, tuottaja, Espoo
Lehtinen, Mika Tapani, toimialalakimies, Kerava
Lehto, Raija Hannele, HR-päällikkö, Helsinki
Lehtonen, Jouko Lennart, yliopettaja, Turku
Lehtovaara, Tarja Irmeli, tuottaja, Vantaa
Leino, Anja Marita, apulaisrehtori, Pukkila
Leino, Ilpo Olavi, turvallisuuspäällikkö, Helsinki
Lempinen, Juha Henrik, projektipäällikkö, Tampere
Liimatta, Hannu Erkki Tapio, rahoituksen ja tarkastuksen asiantuntija, Reijola
Lindfors, Jukka Tapani, toimittaja, Espoo
Lindholm, Markku Tapani, hankintapäällikkö, Hyvinkää
Lindholm, Tero Kullervo, diplomi-insinööri, Porvoo
Lindroos, Kicka Anna Catharina, IKT-koordinator, Sibbo
Loikkanen, Jouko Ilmari, ryhmäpäällikkö, Espoo
Lumme, Tuula Annikki, esimies, Evitskog
Luode, Marja-Sisko Annikki, lehtori, Kotka
Luostarinen, Juha Pekka Tapio, myyntipäällikkö, Kuopio
Luukkainen, Sirpa Kaarina, lehtori, Savonlinna
Lövdahl, Mårten Rainer, projektchef, Vasa
M Maksimainen, Merja Kaarina, toimistopäällikkö, Joensuu
Maksniemi, Jarkko Petteri, rikosylikomisario, Kajaani
Maliniemi, Pertti Tapio, kehitysinsinööri, Raahe
Manelius, Hans-Åke, redaktör, Kyrkslätt
Markelin, Kristiina, henkilöstöjohtaja, Espoo
Markkanen, Pekka Juhani, operaatiopäällikkö, Liperi
Martin, Pekka Henrik, projektipäällikkö, Espoo
Mauno, Elsa Arja-Liisa, järjestöpäällikkö, Riihimäki
Meijer, Marko Tapani, pastori, Mäntsälä
Meriluoto, Riitta Helena, tutkimusrahoituksen asiantuntija, Espoo
Meristö, Tarja Irmeli, yliopettaja, Kirjala
Meronen, Arja-Helena, kehittämispäällikkö, Riihimäki
Mertakorpi, Pekka Tapani, tuotantopäällikkö, Iitti
Miettinen, Juha Antero, vanhempi projektipäällikkö, Imatra
Miilunpalo, Jussi Eerikki, kuoron oopperalaulaja, Tuusula
Mikkola-Roos, Markku Juhani, vanhempi tutkija, Helsinki
Mikkonen, Jari Kalevi, yksikönpäällikkö, Jyväskylä
Mikkonen, Pia Maria, varainhankinnan päällikkö, Vantaa
M Rabet, Anne Kristiina, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Romania
Mulari, Kirsi Marjatta, toimistopäällikkö, Keminmaa
Munkki, Kaarlo Juhani, luotsivanhin, Paimio
Muotka, Jukka Kalervo, vanhempi asiantuntija, Hyvinkää
Murtola, Olli Markus, rikoskomisario, Rovaniemi
Mustajärvi, Jari Pekka, erityisasiantuntija, Espoo
Mäenpää, Helena Taina Kaarina, prosessipäällikkö, Hämeenlinna
Mäkelä, Juha Samuli, maatalousyrittäjä, Kalajoki
Mäkelä, Tuula Maria Christina, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Mäkynen, Pirjo Hannele, johtava veroasiantuntija, Vaasa
Mäntysola, Ansa Johanna, ylitarkastaja, Helsinki
N Neuvonen, Tuulia Marja-Liisa, kirjastonhoitaja, Helsinki
Nieminen, Aki Kai, tietoliikenneasiantuntija, Kutajärvi
Niiranen, Taina Maria, sosiaalijohtaja, Parkano
Niittynen, Pauli Kalevi, tuoteryhmäpäällikkö, Orivesi
Niskanen, Jouni Johannes, rikostarkastaja, Helsinki
Nivola, Hannu Veli Sakari, maanviljelijä, Uusikaupunki
Nordbo, Tapio Juhani, projektihallintopäällikkö, Vantaa
Nousiainen, Ari Jukka, hankintajohtaja, Kesälahti
Nurmela, Pirkko Anneli, yliaktuaari, Helsinki
Nurmi, Timo Tapio, controller, Turku
Nurmi-Koikkalainen, Päivi, kehittämispäällikkö, Helsinki
Nyrhinen, Jukka-Pekka, esimies, Tampere
Nystrand, Lena Caroline, ekonomidirektör, Korsholm
O Oinaala, Sirkka-Liisa, toiminnanjohtaja, Rovaniemi
Ojennus, Reijo Emil, yrittäjä, Parkano
Ollila, Tuomo Heikki, ylitarkastaja, Rovaniemi
Oranen-Pyykönen, Auli Maarit, ylitarkastaja, Joensuu
Oravuo, Kimmo, toimitusjohtaja, Säkylä
Orne, Pekka Antero, toimitusjohtaja, Rusko
Ovaska, Esko Juhani, tutkimus- ja kehityspäällikkö, Turku
Ovaskainen, Sari Kaarina, toimistopäällikkö, Joensuu
P Paasilinna-Helminen, Taija Riitta, erityisasiantuntija, Lohja
Paaso, Mika Petteri, vanhempi rikoskonstaapeli, -
Paasovaara, Kaisa, suomen kielen tarkastaja, Helsinki
Paavilainen, Heikki Markus, sivistystoimenjohtaja, Ylivieska
Paju, Pekka Kalevi, kunnanjohtaja, Turku
Palmgren, Camilla, vanhempi lakimies, Kauniainen
Partanen, Jan Eerik, järjestelmäintegraattori, Riihimäki
Partanen, Rauni Annikki, palvelukoordinaattori, Enontekiö
Parviainen, Anu Sinikka, järjestöpäällikkö, Orivesi
Paulanto, Kaisu, neuropsykologi, Nurmijärvi
Peltola, Aarre Olavi, yliaktuaari, Vantaa
Peltonen, Juha Yrjö Kalevi, toimittaja, Nurmijärvi
Peltoniemi, Timo Aulis, kiinteistöpäällikkö, Kerava
Perttu, Esa Juho Jaakko, talouspäällikkö, Seinäjoki
Perttula, Leena Marjaana, historiantutkija, Pori
Perttunen, Caritta Irmeli, palvelupäällikkö, Lohja
Pesonen, Jari Martti Antero, vanhempi asiantuntija, Rauma
Piekkala, Jussi, servicekoordinator, Helsingfors
Pieskä, Pekka Heikki, matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori, Ylivieska
Pietilä, Jukka Tapani, A-kanttori, Turku
Pihala, Anita Marianne, yleiskaavapäällikkö, Tuusula
Pihkanen, Hanna Ilona, ylitarkastaja, Helsinki
Piiparinen, Liisa Marjukka, asiantuntija, Helsinki
Piisilä, Juha Valtter, maakuntainsinööri, Rovaniemi
Pikkarainen, Kalle Antero, erityisasiantuntija, Espoo
Pirttimaa, Markus Jaakko Tapio, rikoskemisti, Espoo
Plosila, Kari Johannes, oppisopimusjohtaja, Rovaniemi
Pohjalainen, Pasi Antero, markkinointijohtaja, Kauniainen
Pokela, Heikki Antti, työsuhdeasianjohtaja, Espoo
Pouta, Jari Olavi, turvallisuusasiantuntija, Helsinki
Pulkkinen, Riitta Liisa Helena, luontotalon johtaja, Helsinki
Pullinen, Juha Pentti Tapio, toimitusjohtaja, Riihikoski
Purastie, Risto Juhani, rikoskomisario, Hämeenlinna
Putila, Pirjo Helena, suunnittelija, Espoo
Puttonen, Seppo Ilmari, toimittaja, Helsinki
Päivänsalo, Antero Oskar, tietoturvajohtaja, Helsinki
Päivänsalo, Jussi Mika, ylikomisario, Vantaa
Pöyliö, Ari Sulevi, toimitusjohtaja, Kemijärvi
Q
R Rahkonen, Anne Maria, pääarkkitehti, Nurmijärvi
Rainio, Päivi, viestintäjohtaja, Vantaa
Ranne, Markus Tuomo Sakari, kauppias, Espoo
Ranta, Janne Juhana, päällikkö, Helsinki
Ranta-aho, Karri Markus, erityisasiantuntija, Espoo
Rantapuska, Seppo Vilho, yliopettaja, Petäjävesi
Ranta-Salonen, Heli Leea Annette, sosiaalipalvelupäällikkö, Lohja
Rauman-Aalto, Eva Paulina, markkina-analyytikko, Helsinki
Rentola, Pentti Eero, peruskoulun rehtori, Alajärvi
Repo, Tomi Juhani, rikoskomisario, Forssa
Riiali, Ilkka Martti Juhani, Prismajohtaja, Laukkoski
Rinne-Kylänpää, Tiina Hannele, viestintä- ja kehittämispäällikkö, Naantali
Rintala, Jukka Tapani, aluepäällikkö, Aura
Ritari, Eija Helena, apulaisrehtori, Seinäjoki
Rosbäck, Mikael, rektor, Mariehamn
Rosenblad-Antus, Leena, ekonomichef, Korsholm
Rydman, Jussi Mikko, luottojohtaja, Vantaa
Räsänen, Veli Matti, rikoskomisario, Tuusula
Räty, Markku Olavi, yliaktuaari, Porvoo
S Saarela, Ulla Inkeri, suunnittelupäällikkö, Lahti
Saarenmaa, Anne-Marjo Alice, johtava ylihoitaja, Forssa
Saari, Markku Juhani, päällikkö, Kokkola
Saari, Susanna Maaria, henkilöstöpäällikkö, Espoo
Saarinen, Jukka Heikki, kehittämispäällikkö, Helsinki
Saarinen, Päivi Maritta, controller, Helsinki
Saario, Stefan Olof, ingenjör, Vasa
Saastamoinen, Mikko Jonne, kuljetuspäällikkö, Helsinki
Saharinen, Eija Satu Maarit, materiaalitarvesuunnittelija, Jämsä
Salonen, Maija Helena, ylitarkastaja, Hyvinkää
Santavuori, Raili Maija, varhaiskasvatuksen johtaja, Kirkkonummi
Sarkio, Maria Hannele Kristiina, palvelukeskuksen johtaja, Helsinki
Schneider, Anne Ingeborg, administrativ direktör, Esbo
Schulman, Max O. G., vilja-asiamies, Lohja
Selin, Jarkko Juhani, palopäällikkö, Pornainen
Selkäinaho, Kaija Leena, ylitarkastaja, Helsinki
Seppä, Pertti Johannes, toimittaja, Helsinki
Seppälä, Mikko Iisakki, yliperämies, Helsinki
Siivo, Kari Johannes, ylikomisario, Vantaa
Siivonen, Raimo Johannes, laatupäällikkö, Helsinki
Sipilä, Ilkka Akilles, erityisasiantuntija, Turku
Sirviö, Anja Inkeri, osastopäällikkö, Kajaani
Sivonen, Päivi Sinikka, työhyvinvointipäällikkö, Espoo
Sjöblom, Berit Susanne Helene, lukion kielten lehtori, Lohja
Soininen, Tuija-Liisa, kulttuuriympäristöyksikön päällikkö, Tampere
Sovelius, Teppo Eerikki, rikoskomisario, -
Strandvik, Peter Leif, lektor, Mariehamn
Suomi, Arja Elina, palveluvastaava, Valkeakoski
Sutela, Minna Johanna, talousjohtaja, Lappeenranta
Syväniemi, Anni-Mari, ruokakulttuuriasiamies, Kirkkonummi
Säilä, Tommi Ilari, johtaja, Helsinki
T Takalo, Jaakko Tapani, informaatikko, Rovaniemi
Talkara, Ari Tapani, toimitusjohtaja, Pukkila
Talvinen, Seija Marketta, sovellusasiantuntija, Riihimäki
Taponen, Tuomo Kalevi, kaupunginpuutarhuri, Espoo
Tarvonen, Tiina Sarianna, kirjastonjohtaja, Helsinki
Taskinen, Satu Hannele, talouspäällikkö, Vantaa
Tassila, Petri Juha, riskienhallintapäällikkö, Kuusisto
Tiainen, Irja Anneli, lehtori, Pihtipudas
Tihilä, Kristina Linnea, ryhmäpäällikkö, Turku
Tikka, Kari Olavi, pankinjohtaja, Joensuu
Timonen, Jarkko Johannes, rikoskomisario, Joensuu
Tolvanen, Esko Jukka Antero, liikenneturvallisuusasiantuntija, Kuopio
Tuominen, Eeva Maria, erityisasiantuntija, Helsinki
Tuppurainen, Anja Leena, IT-kehityspäällikkö, Espoo
Turkia, Kyösti Antero, bioenergian ja biotalouden asiantuntija, Parikkala
Turkulainen, Juha Kalevi, palopäällikkö, Kurikka
Turpeinen, Markku Ensio, perheneuvolan johtaja, Lahti
Turunen, Jonna Pauliina, rikosylikomisario, Vantaa
Typpö, Sakari Eino Johannes, kirkkoherra, Kannus
U Uutela, Tuula Birgitta, talouspäällikkö, Espoo
V Vainio, Jouni Juhani, vanhempi meriasiantuntija, Espoo
Wallenius, Kristiina Anneli, ratkaisukeskuksen päällikkö, Tampere
Valli, Satu Sirpa Helena, lehtori, Keminmaa
Valta, Hannu Petteri, meteorologi, Sipoo
Varjonen, Tuija Marita, sisäinen tarkastaja, Turku
Vasara, Marja Kristiina, erikoisasiantuntija, Helsinki
Vaskelainen, Tuula Helena, työmarkkina-asiamies, Helsinki
Vehviläinen, Pekka, projektijohtaja, Kirkkonummi
van der Weij, Maija Heleena, valvontapäällikkö, Kuopio
Wessman, Kaj Stefan, specialsakkunnig, Sjundeå Kby
Wester, Siw, planeringschef, Vasa
Westerholm, Annika Kristina, specialsakkunnig, Ingå
Vesterlin, Mervi Maarit, radioverkkoasiantuntija, Helsinki
Viertola, Mika Heikki Sulevi, palomestari, Lieksa
Vihtilä, Riku Juhani, rikoskomisario, Hämeenlinna
Viilo, Keijo Johannes Henrik, tutkimusjohtaja, Tampere
Viiri, Arto Johannes, rakennerahastoasiamies, Rovaniemi
Viita, Rauno Jaakoppi, yliaktuaari, Espoo
Vilén, Seppo Johannes, perusopetuksen rehtori, Kuhmo
Virolainen, Timo Tapani, pedagoginen koordinaattori, Kokkola
Voutilainen, Leena Anitta, ylitarkastaja, Helsinki
Vuola, Ulla Sanna Maria, B-kanttori, Naantali
Vuori, Mirjami Raila, johtava asiantuntija, Espoo
Vuorinen, Markku Olavi, yrityspankin varajohtaja, Espoo
Västi, Antti, ruokaosaston hoitaja, Seinäjoki
X
Y Yli-Mannila, Sari Päivi, ryhmäpäällikkö, Alajärvi
Yliniva, Elina Aulikki, lehtori, Porvoo
Ylinärä-Jäämuru, Leila, Pohjois-Teksasin Suomi-koulun puheenjohtaja, Yhdysvallat
Yli-Paunu, Pekka Antero, tutkimusjohtaja, Tampere
Ylipelkonen, Riitta Elisabet, sosiaalijohtaja, Naantali
Yli-Rahnasto, Sami Matti, maatalousyrittäjä, Kauhajoki
Ylönen, Osmo Antero, perusopetuksen rehtori, Kouvola
Z
Å
Ä Äijälä, Kari Juhani, lakimies, Helsinki
Ö Österman, Päivi Terhikki, sivistysjohtaja, Rauma
Österås, Carl Anders Mikael, avdelningschef, Åbo
 Yhteensä: 365
Alkuun
Suomen Leijonan ansioristi
A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä  Ö
A Aalto, Kimmo, asiantuntija, Tampere
Aalto, Markku Aki Johannes, myyntijohtaja, Helsinki
Aalto, Riku Antero, tulliylitarkastaja, Helsinki
Aario, Hannu Olavi, näyttämömestari, Espoo
Ahde, Asko Juhani, maatalousyrittäjä, Lappajärvi
Ahlgren, Tom Christer, komisario, Helsinki
Ahlholm, Arvi Esa Matias, asemamestari, Kokkola
Aho-Koivula, Maija Heleena, laatupäällikkö, Seinäjoki
Ahopelto, Olavi Jyry, myyntipäällikkö, Espanja
Ahtonen, Juha Petteri, kansanedustajan avustaja, Kuhmo
Ahvenainen, Aulis Antero, tuotantotoimialan osaamiskehittämisen päällikkö, Espoo
Aikio, Antero Onni Fredrik, puistomestari, Sodankylä
Alakoski, Markku Johannes, projektipäällikkö, Jyväskylä
Aminoff, Hilma Sinikka, kehittämispäällikkö, Vantaa
Annala, Mirja Johanna, ensihoitopäällikkö, Kannus
Antola, Jukka Allan, asiantuntija, Espoo
Anttila, Seppo Tapani, ajoneuvosuunnittelun jaospäällikkö, Jyväskylä
Anttonen, Jyrki Juhani, tarkastaja, Helsinki
Anunti, Päivi Mari-Anne, suunnittelija, Helsinki
Argillander, Niina Marjut, palveluyksiköiden johtaja, Iisalmi
Arkonkoski, Leena Inkeri, ICT-palveluvalvoja, Helsinki
Aro, Erkki Reijo Mikael, yhteyspäällikkö, Laihia
Aro, Heli Marjatta, hankintapäällikkö, Lohja
Astikainen, Tuija Päivi Hannele, EU-ohjelmapäällikkö, Joensuu
Astola, Matti Antero, kappalainen, Miehikkälä
Attila, Mikko Tapani, suunnittelija, Helsinki
Autio, Raimo Antero, rakennusmestari, Helsinki
Autti, Anne Maaria, opintopäällikkö, Rovaniemi
Auvinen, Katri Johanna, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, Lempäälä
B Bergman, Ulf Karl Albin, lots, Pargas
Bergroth-Lampinen, Diana, viestintäpäällikkö, KTM, Pori
Bergström, Siv Marianne, johtava työterveyshoitaja, Mustasaari
Björkman, Eero Juha Tapio, kehityspäällikkö, Helsinki
Bondas, Arja Helena, sijoitusjohtaja, Vaasa
Brunni, Ismo Joel Ilmari, johtaja, Kiiminki
Bäck, Beatrice Christina, seniorexpert, Kyrkslätt
C de la Chapelle, Arja, sopimuspäällikkö, Espoo
D Danso, Merja Orvokki, äidinkielen lehtori, Kuusamo
E Eerikäinen, Juha Tapio, asiantuntijajohtaja, Helsinki
Eerola, Merja Mariitta, johtava lastenvalvoja, Iitti
Ehn, Ulf Åke, kreditriskchef, Replot
Ek, Tarja Kaarina, toimitilapäällikkö, Espoo
Eloranta, Teppo Sakari, tuotantopäällikkö, Helsinki
Eskel, Ismo Antti Mikael, osaston johtaja, Helsinki
Eskola, Jari Viljam, projektipäällikkö, Turku
Eskola, Päivi Orvokki, erikoissairaanhoitaja, Siikajoki
Eskola-Säteri, Marja Helena, vakuutuspäällikkö, Espoo
F Falck, Tom Bernhard, finansieringschef, Esbo
Fischer, Outi Tuulikki, ylihoitaja, Helsinki
Fordell, Merja Marita, tulosalueen ylihoitaja, Oulu
Friman, Åsa, kvalitetssamordnare, Mariehamn
G Grundström, Anne Maria, yritysinfrajohtaja, Helsinki
H Haapaniemi, Jari Juhani, toimitusjohtaja, Nokia
Haapaniemi, Risto Juhani, rakennuspäällikkö, Seinäjoki
Haavisto-Vihavainen, Riitta, tuotantopäällikkö, Helsinki
Hakala, Vesa Jyrki Jalmari, verotarkastaja, Tampere
Hakamäki, Tarja Kaarina, kuluttajaoikeusneuvoja, Tampere
Hakola, Kimmo Mikael, yrittäjä, Lapua
Halenius, Jarmo Tapani, kehityspäällikkö, Espoo
Halinen, Harri Ensio, sijoituspäällikkö, Mikkeli
Halinen, Timo Sakari, suunnittelija, Lahti
Hallikainen, Heikki Tapio, kunnankamreeri, Polvijärvi
Hallila, Riitta Aulikki, johtaja, Kirkkonummi
Hamina, Raija Paula Annikki, kansanedustajan avustaja, Eura
Hannukkala, Antti Elias, tutkija, Rovaniemi
Harjulahti, Juha Veikko, asiakasvastuullinen johtaja, Oulu
Harmoinen, Unto Kalevi, maatalousyrittäjä, Kiuruvesi
Hartzell, Jari Juhani, toimitusjohtaja, Hyvinkää
Hauta-aho, Liisa Kristiina, tietojärjestelmäasiantuntija, Helsinki
Hautala, Heikki Matti Tapio, kanttori, Seinäjoki
Heikkinen, Lea Margit Elisa, ylitarkastaja, Kuhmo
Heikkinen, Urpo Ensio, tulosyksikön johtaja, Paltamo
Heino, Jouni Kalevi, laboratorioinsinööri, Helsinki
Heiskanen, Markus Aslak, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Heiskanen, Sirpa Kaarina, viestintä- ja järjestöpäällikkö, Helsinki
Helen, Sirkku Pauliina, tarkastaja, Riihimäki
Helkiö, Anna-Leena, johdon assistentti, Hyvinkää
Helle, Virpi Maritta, taloussuunnittelija, Kerava
Helminen, Henri Valter, komisario, Tuusula
Helminen, Mika Tapani, rikoskomisario, Helsinki
Help, Anne Tuulikki, laskentatoimen asiantuntija, Helsinki
Hetemäki, Hanna Katri, peruskoulun lehtori, Espoo
Hettula, Pertti Päiviö, toimitusjohtaja, Kittilä
Hietanen, Tuula-Maija, veroasiantuntija, Hyvinkää
Hietasarka, Tauno Mikael, linja-autonkuljettaja, Haapavesi
Hihnala, Kauko Johannes, metsätalousyrittäjä, Kalajoki
Hiltunen, Kari, yhteyspäällikkö, Helsinki
Hiltunen, Paula Tuulikki, koulutusasiantuntija, Joensuu
Hohenthal, Sami Kristian, järjestelmäasiantuntija, Espoo
Hoikka, Lasse Eerik, muusikko, Rovaniemi
Holappa, Anitta Maarit, lakimies, Helsinki
Hostikka, Jari Tapani, PHC-koordinaattori, Loviisa
Hovinmaa, Irma Riitta Hannele, farmaseutti, Espoo
Hoyer, Saimi Aune Annikki, yrittäjä, Savonlinna
Huikko, Jukka Tapio, päätoiminen tuntiopettaja, Järvenpää
Huttunen, Antti Jussi, maanmittausinsinööri AMK, Rovaniemi
Hytinkoski, Matti Juhani, projektipäällikkö, Seinäjoki
Hyvönen, Ari Juhani, vanhempi asiantuntija, Kerava
Hyvönen, Jukka Pekka, kuljetusyrittäjä, Iisalmi
Hälikkä, Pirjo Hannele, konsernipääkirjanpitäjä, Mikkeli
I Ihamäki, Hannele, palveluesimies, Vaasa
Iivarinen, Pasi Eerik, palveluesimies, Kuopio
Ilves, Sirkku Anni Johanna, verkkoviestintäsuunnittelija, Lappeenranta
Immonen, Pirjo Liisa, aluepäällikkö, Savitaipale
Ingves, Johan Erik, kontorschef, Skaftung
Intke, Reijo Olavi, erikoisasiantuntija, Varkaus
Isoniemi, Ari-Pekka, rehtori, Joroinen
Isotalo, Antti-Jussi Aleksander, palopäällikkö, Alajärvi
Itkonen, Erja, kapasiteetin hallintapäällikkö, Varkaus
J Janhunen, Aira Annikki, asiantuntija, Pieksämäki
Jansson, Stefan Caj, avainasiakaspäällikkö, Turku
Jauhiainen, Raija Margit, kotihoidon johtaja, Merijärvi
Johansson, Sari Inkeri, ylihoitaja, Parainen
Juhajoki, Jukka Erik, kauppias, Aura
Juhala, Eila Marjatta, veroasiantuntija, Järvenpää
Junttila, Mika Jarkko Sakari, liiketoiminnan kehityspäällikkö, Vantaa
Juslin, Reino Henrik, undervisningsråd, Pargas
Jänisniemi, Laura Anita, suomentaja, Urjala
Jäppinen, Erkki Antero, henkilöstöjohtaja, Laukaa
Järvenranta, Anne Maarit, tekninen johtaja, Kankaanpää
Jäske, Kari Tapani, hankevastaava, Vantaa
K Kaikkonen, Jaakko Juhani, asiakasvastuullinen johtaja, Taipalsaari
Kainulainen, Ari Pekka Sakari, ylivirastomestari, Helsinki
Kainulainen, Keijo Olavi, hankintapäällikkö, Jyväskylä
Kajantie, Sari Annikki, erikoistutkija, Helsinki
Kaleton, Kari Juhani, suunnittelun asiantuntija, Sotkamo
Kallava, Juha Henrikki, ylikonstaapeli, Kokemäki
Kallio, Jarmo Juhani, toimittajatakuidenpäällikkö, Ylöjärvi
Kallio, Seppo Kalevi, musiikkiopiston rehtori, Kuusamo
Kallioniemi, Tapio Vesa, maanviljelijä, Alavus
Kanerva, Heikki Niilo Olavi, rakennusmestari, Helsinki
Kanervo, Kirsi-Kaisa Hannele, tuotepäällikkö, Tuusula
Kankare, Eero Matti, riski-insinööri, Nummela
Kannala, Sari Aulikki, asiakkuusvastaava, Lahti
Kantola, Kari Pentti, Kuusamo-opiston rehtori, Kuusamo
Kapanen, Matti Petteri, automaatiopäällikkö, Jyväskylä
Karhu, Jaana Kristiina, ylitarkastaja, Oulu
Karhula, Sulo Ari Johannes, toimitusjohtaja, Muhos
Karinkanta, Jari Juhani, sijoitusjohtaja, Helsinki
Karlsson, Henrik Börje, överinspektör, Mariehamn
Karsimus, Tuija Kristiina, ylitarkastaja, Tampere
Kaski, Olli Ensio, johtaja, Pori
Katz, Heidi, kirjanpitopäällikkö, Helsinki
Kaukonen, Keijo, tuotantopäällikkö, Porvoo
Kauti, Hannu Tapani, rakennusalan yrittäjä, Mellilä
Kauttio, Raija Maarit, konttorinjohtaja, Kuusamo
Keinonen, Päivi Kristiina, suunnittelija, Lahti
Keisanen, Matti Henrikki, tietohallintopäällikkö, Espoo
Kemppainen, Timo Antero, isännöitsijä, maaseutuyrittäjä, Pihtipudas
Keski-Hakuni, Pipsa, tarpeistosuunnittelija, Helsinki
Kettunen, Aino Kyllikki, verotarkastaja, Vantaa
Kiiski, Erkki Juhani, yrittäjä, Pyhtää
Kilpikoski, Pirkko Sinikka, perusopetuksen rehtori, Jyväskylä
Kinanen, Kari Pekka, ylitarkastaja, Ylöjärvi
Kinnari, Kirsi Marja Kristiina, tiiminvetäjä, Imatra
Kinnunen, Arto Lauri, yksityispankkiiri, Vantaa
Kinnunen, Juha Matti, operaatiopäällikkö, Jyväskylä
Kiuru, Tiina Elina, palveluesimies, Kemijärvi
Kivirinta, Jyrki Olavi, komisario, Oulu
Klemetti, Harri Aleksi, vanhempi projektipäällikkö, Helsinki
Knaappila, Leena Kristiina, strateginen partneri, Helsinki
Knuutila, Hanna Helinä, ammatillinen opettaja, Akaa
Kock, Juho Sakari, vanhempi tutkimus- ja kehitysinsinööri, Helsinki
Kodis, Jukka Päiviö, koulunjohtaja, Siikajoki
Koikkalainen, Christina Margaretha, skattesakkunnig, Esbo
Koiravuori, Risto Kalervo, metsäasiantuntija, Sysmä
Koistinen, Hanna Marja Helena, peruskoulun luokanopettaja, Tuusniemi
Koivukangas, Olli Rauli Kalevi, kiinteistöpäällikkö, Paimio
Koivunen, Auli Kaarina, kehitysjohtaja, Vaasa
Koivunen, Harri Tapio Sakari, ammattivalmentaja, Lieto
Kokki, Heidi Marianne, tuotantokoordinaattori, Helsinki
Kokkonen, Pekka Reino Juhani, maatilayrittäjä, Juuka
Kokkoniemi, Tapio Juhani, maanviljelijä, Reisjärvi
Kontkanen, Ritva Aila Annikki, kirjaaja, Kerava
Koponen, Maija Anneli, palvelupäällikkö, Rovaniemi
Korhonen, Hannu Kalevi, maaseutuasiantuntija, Mikkeli
Korhonen, Pekka Veikko Tapio, IT-järjestelmäasiantuntija, Espoo
Korpela, Raija Helena, palvelupäällikkö, Eurajoki
Korpela, Riitta Eliisa, vastaava suunnittelija, Helsinki
Korpelainen, Riitta Anneli, rikosseuraamusesimies, Joensuu
Kortelainen, Hannu, rikoskomisario, Helsinki
Koskela, Erkki Tapio, puheenjohtaja, Reisjärvi
Koskela, Lasse Tapani, tulliylitarkastaja, Miehikkälä
Koski, Juha Kalevi, data-analyytikko, Helsinki
Koskinen, Krister, brandmästare, Mariehamn
Koskiniemi, Anri Annikki, ryhmäpäällikkö, Rovaniemi
Kraft, Heikki Tapani, metsäneuvoja, Siilinjärvi
Kubin, Aaro Väinö Antti, lehtori, Lapinlahti
Kujala, Helena Tuulikki, perusopetuksen lehtori, Nivala
Kukkonen, Anna-Leena Kristiina, varajohtaja, Oulu
Kulmala, Jarmo Aatos, hankintapäällikkö, Kauhajoki
Kultanen, Paula Sinikka, peruskoulun lehtori, Evijärvi
Kuoppala, Hannu Juhani, vesilaitoksen toimitusjohtaja, Lappajärvi
Kuparinen, Heikki, maatalousyrittäjä, Paimio
Kurikka, Heikki Tapio, hankintapäällikkö, Tuusula
Kurki, Hanna, yksikön päällikkö, Helsinki
Kuusela, Päivi Helena, palveluesimies, Ranua
Kuusisto, Kari Antero, konttorinjohtaja, Imatra
Kuusisto, Mika Juhani, globaali asiakkuusjohtaja, Vaasa
Kuusisto-Kallioinen, Merja, konttorinjohtaja, Tuusula
Kuuteri, Marja Kaarina, toiminnanjohtaja, Tampere
Käcko, Monica Lilian, rektor, Pedersöre
Kärkkäinen, Ismo Kalevi, vanhempi opettaja, Siilinjärvi
Kärkkäinen, Panu Jukka, puumarkkinapäällikkö, Jämsä
Kärkkäinen, Vesa Tuomo Antero, tekninen päällikkö, Joensuu
Kärppä, Esa Kalervo, luottopäällikkö, Turku
Köngäs, Jukka Pekka, maanviljelijä, Tervola
L Laiho, Pekka Artturi, kaupunginkamreeri, Tampere
Laine, Hannu Tapani, kehityspäällikkö, Hikiä
Laine, Harri Ensio, rakennusinsinööri, Naantali
Laine, Lassi-Pekka, suunnittelija, Vantaa
Lamberg, Matti Tapio, palomestari, Kontiolahti
Lamberg, Simo Sakari, verotarkastaja, Nokia
Landor, Ulla-Maija, projektisuunnittelija, Kaarina
Lappalainen, Teemu Olavi, komisario, Kaarina
Lappalainen, Tiina Ruusu, sosiaalipoliittinen asiantuntija, Helsinki
Lassas, Lars Olof Bernhard, företagskundchef, Lovisa
Launis, Päivi Marita, hankintapäällikkö, Espoo
Lehti, Voitto Antero, metsäasiantuntija, Pori
Lehtinen, Arja Henriikka, rehtori, Siikainen
Lehtiniemi, Olavi Antero, maatalousyrittäjä, Hausjärvi
Lehto, Liisa Marianna, arkistotutkija, Espoo
Lehto, Marja Kyllikki, tutkija, Helsinki
Lehtonen, Gun-Maj, administrativ chef, Mariehamn
Lehtonen, Jussi Olavi, apulaisjohtaja, Helsinki
Lehtonen, Raimo Olavi, vanhempi laadunvarmistusinsinööri, Akaa
Leminen, Arja Kaarina, pankinjohtaja, Vihti
Lemmetyinen, Riitta Anneli, kouluttaja, TM, Kauniainen
Lepola, Timo Veli Tapani, tuotepäällikkö, Espoo
Leppänen, Markku Juhani, opettaja, Salo
Liehu, Mika Tapani, myyntipäällikkö, Kangasala
Liinamaa, Heikki Olavi, urakointipäällikkö, Orivesi
Lilja, Kimmo Olavi, toimittaja, Raisio
Lilja, Marjatta Eliisa, talousjohtaja, Orivesi
Lindqvist, Leena-Maija, valokuvaaja, Viljakkala
Liukkonen, Ari Ahti Tapio, toimitusjohtaja, Mikkeli
Liukkonen, Juha-Matti, suunnittelun osastopäällikkö, Turku
Lukkarinen, Esa-Pentti, pelastusylitarkastaja, Janakkala
Luukkanen, Kari Sakari, ylietsivä, Kuopio
Luukkonen, Jari Juhani, maanviljelijä, Sonkajärvi
Luukkonen, Mari Johanna, erikoissuunnittelija, Helsinki
Lyytinen, Sirpa Hannele, alueidenkäytönasiantuntija, Kajaani
Lähteenmäki, Antti Matti, sijoitusjohtaja, Tampere
Löfstedt, Maija Marjatta, hallintojohtaja, Nousiainen
Lönnbäck, Riitta Helena, överskötare, Pedersöre
Löyttyniemi, Raili Annikki, toimittaja, Helsinki
M Maisila, Päivi Helene, vanhustyön johtaja, Mynämäki
Makkonen, Erkki Juhani, metsäteknikko, Parikkala
Maksimainen, Risto Juhani, ylikonstaapeli, Vantaa
Malinen, Kari Tapio, kalustopäällikkö, Muhos
Manner-Raappana, Liisa Johanna, ylihoitaja, Rovaniemi
Manninen, Hanna Marja Kristiina, ympäristöasiantuntija, Kajaani
Manninen, Jari Pekka, kehityspäällikkö, Helsinki
Manninen, Kirsi Maria, palveluyksiköiden johtaja, Mikkeli
Mansikka, Ismo Tapio, rakennusliiton Satakunnan aluepäällikkö, Noormarkku
Marisa, Arja Helena, suunnittelun asiantuntija, Aura
Marjakangas, Raili Sisko, pankinjohtaja, Alavieska
Marjamäki, Tapio Olavi, tuotepäällikkö, Nokia
Mattila-Lempinen, Anja Kyllikki, henkilöstöasiantuntija, Järvenpää
Mattinen, Jorma, tarkastusinsinööri, Savonlinna
Miettinen, Aila Pirjo Maritta, veroasiantuntija, Toivakka
Mikkonen, Anne Irmeli, hoito- ja hoivajohtaja, Iisalmi
Mikkonen, Anu Marjaana, ylitarkastaja, Kuhmo
Moisio, Tapio Matias, kaupungingeodeetti, Lapua
Mulari, Keijo Olavi, maa- ja metsätalousyrittäjä, Suomussalmi
Multaharju, Pentti Kalevi, tuotantopäällikkö, Lappeenranta
Mustonen, Asko Tapani, maaseutuyrittäjä, Polvijärvi
Myllylä, Lasse, osastopäällikkö, Helsinki
Myllyvuori, Tuija Aulikki, tarkastaja, Kerava
Mähönen, Anne Helena, tiimipäällikkö, Espoo
Mäkelä, Anita Tuulikki, laatupäällikkö, Vantaa
Mäkelä, Tuula Terhikki, asiakkuuspäällikkö, Pälkäne
Mäkinen, Kirsti Helena, prosessivastaava, Hämeenlinna
Mäkinen, Lassi Juhani, maanviljelijä, Lieto
Mäntylä, Ulla Marjatta, palvelupäällikkö, Jyväskylä
Mäntyniemi, Jouni Antero, ylietsivä, Rovaniemi
Määttä, Juha Pekka, ympäristöasiantuntija, Kajaani
N Naakka, Liisa Anneli, konttorinjohtaja, Vantaa
Nahkiaisoja, Pirkko Hannele, palvelupäällikkö, Ylitornio
Nenonen, Martti Olavi, kauppapaikkapäällikkö, Muurame
Nevanperä, Pia Sinikka, henkilöstöpäällikkö, Kajaani
Niemelä, Ari Jukka Kalevi, osastopäällikkö, Masku
Niemelä, Juha Antero, komisario, Muhos
Niemenlehto-Järvinen, Heidi, palvelupäällikkö, Espoo
Niemi, Tauno Tapio, luokanopettaja, Kangasala
Nieminen, Simo Ilmari, autoinsinööri, Hämeenlinna
Niklas-Salminen, Risto Olavi, kauppias, Tampere
Nikula, Ari Ilmari, kehityspäällikkö, Raahe
Nissinen, Raili Inkeri, matemaattisten aineiden lehtori, Lohja
Nissinen, Urpo Tapio, virastopalvelupäällikkö, Vantaa
Nojonen, Jarmo Juhani, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Norismaa, Minna Maria, kotieläintuotannon erityisasiantuntija, Polvijärvi
Norja, Heli Anneli, hyvinvoinnin edistämisen johtaja, Kuopio
Nuottajärvi, Jarmo Jyrki Kalervo, operatiivinen johtaja, Seinäjoki
Nurminen, Pauli Tapani, hallinto- ja talouspäällikkö, Jyväskylä
Nuutinen-Kuikka, Seija Irmeli, rakennusarkkitehti, Lappeenranta
Nygård, Jari Pekka, palotarkastaja, Kannus
Nyman, Heidi Sanna Maarit, kehittämisasiantuntija, Kauhajoki
O Oikari, Olli Tapani, esikoulun opettaja, musiikin tuntiopettaja, Karstula
Ojala, Arto Tapio, kiinteistöpäällikkö, Kuortane
Ojala, Jukka Tapio, rahoitusjohtaja, Espoo
Ojanen, Jyrki Tapio, liikenneinsinööri, Kouvola
Ojanperä, Ritva Mirja Kaarina, henkilöstöpalvelupäällikkö, Espoo
Oksanen, Jukka Taneli, koulutussuunnittelija, Tampere
Ollikainen, Seija Marjatta, psykologi, Helsinki
Ollikainen, Seppo Juhani, kehityspäällikkö, Rovaniemi
Onttonen, Marko Mikael, tulliylitarkastaja, -
Osmala, Lauri Ilmari, aluejohtaja, Kuopio
Ovaska, Antti Juhani, järjestelmäasiantuntija, Espoo
Ovaskainen, Mika Juhani, tulliylitarkastaja, Helsinki
P Paananen, Jyrki Päiviö, tehdaspalvelupäällikkö, Tampere
Paasovaara, Juha Kalevi, poroisäntä, Suomussalmi
Paksu, Markku Juhani, toimitusjohtaja, Mikkeli
Palander, Tuija Kaarina, johdon assistentti, Helsinki
Palmunen, Antti Pellervo, ylitarkastaja, Turku
Paloluoma, Ari Tapani, ylikonstaapeli, Vaasa
Paloniemi, Markku Tapani, maaseutuyrittäjä, Posio
Papinaho, Juha Sakari, tulliylitarkastaja, Espoo
Partanen, Päivi Helena, henkilöstöpäällikkö, Vantaa
Peltonen, Eija Anneli, asiantuntijahoitaja, Tampere
Peltonen, Marja-Liisa Esteri, myymäläpäällikkö, Pori
Pennanen, Outi Hannele, komisario, Heinola
Penttinen, Raija Anneli, kirjastonjohtaja, Porvoo
Perälä, Esa Tuomas, vanhempi kehityspäällikkö, Helsinki
Pettersson, Marianne, erikoisasiantuntija, Porvoo
Pietilä, Sisko Anneli, toiminnanjohtaja, Joutsa
Pietilä, Timo Taavetti, metsätalousinsinööri, Liminka
Piiroinen, Satu Pirkko Aulikki, Prismajohtaja, Tammela
Piironen, Kyösti Juhani, verotarkastaja, Helsinki
Pirskanen, Marita Aune Inga, notaari, Kuopio
Pohjanpalo, Yrjö Tapio, osastopäällikkö, Muurame
Poutanen, Pirkko Tuulikki, sovellusasiantuntija, Helsinki
Poutanen, Risto Johannes, pastori, Tuusula
Puhakka, Suvi Marjo Kaarina, korvausasiantuntija, Vantaa
Pursiainen-Vakkari, Tarja Helena, johtaja, Vantaa
Puurula, Kauko Aaro, maanviljelijä, Reisjärvi
Pykäläinen, Juha Kalevi, ensimmäinen konemestari, Vantaa
Pyykkönen, Arto Kauko Kalevi, notaari, Kuopio
Pölönen, Auli Irene, koordinointipäällikkö, Tampere
Q
R Ragnäs, Patrick Valdemar, ombudsman, Kristinestad
Rahja, Esa Juha, maanviljelijä, Kalajoki
Rahkila, Satu Helena, erikoissuunnittelija, Hämeenlinna
Raitanen, Sinikka Hannele, konttorinjohtaja, Piikkiö
Raitio, Anneli, vakuuttamisratkaisija, Lahti
Raitio, Tarja Elina, johtava talousasiantuntija, Jyväskylä
Raittinen, Aina Elina, asiakkuusjohtaja, Toivala
Rantala, Anneli Marjatta, sijoitusjohtaja, Seinäjoki
Rantala, Kirsi Helena, henkilöstösuunnittelija, Helsinki
Rantala, Riku Ailo, palomestari, Kirkkonummi
Rantalainen, Sinikka Liisa, ympäristösuunnittelija, Helsinki
Rantanen, Ari Mikael, myyntipäällikkö, Turku
Rantanen, Päivi Helena, kunnansihteeri, Pori
Rantanen, Terho Tapani, MRB-asiantuntija, Jämsä
Raukio, Päivi Jaana Helena, tulliylitarkastaja, Jokela
Rautsia, Anja Kaarina, esimies, Järvenpää
Rauvala, Veli-Pekka, vanhempi tuotannonoptimoija, Espoo
Ravantti, Tauno Juhani, verosihteeri, Helsinki
Rekonen, Petri Mikael, tuotantopäällikkö, Porvoo
Repo, Mauno Antero, komisario, Oulu
Ridanpää, Jaakko Juhani, rikosylikonstaapeli, -
Riekkinen, Hannu Tapio, tekninen asiantuntija, Järvenpää
Rimali, Pentti Sakari, verkkojohtaja, Rovaniemi
Rindell, Marja Kristiina, tekninen tuottaja, Järvenpää
Rinne, Helena Kristiina, sosiaalityöntekijä, Järvenpää
Rinne, Leevi Johannes, maanviljelijä, Lapinlahti
Ritamäki, Arto Antero, projektipäällikkö, Paimio
Ritvala, Outi Anitta, asiakasvastuullinen johtaja, Helsinki
Ronkainen, Ritva Anneli, ryhmäpäällikkö, Lapinlahti
Rostedt, Marko Tapio, palomestari, Turku
Ruohonen, Pertti Juhani, uutistuottaja, Kuopio
Ruokamo, Timo Eerik, poromies, Posio
Ruottu, Heli Kaarina, palvelupäällikkö, Helsinki
Rusko-Laitinen, Jaana Anneli, luokanopettaja, Hämeenlinna
Ruusunen, Sami Juha-Pekka, yksityispankkiiri, Raisio
Ryynänen, Juha-Pekka Tapani, talonrakennusmestari, Kirkkonummi
Råholm, Martin Karl Johan, ingenjör, Korsholm
Räsänen, Seppo Juhani, luokanopettaja, Kaavi
Rönkkö, Liisa Inkeri, erikoissuunnittelija, Kuopio
S Saarelainen, Raimo Tapio, rakennusmestari, Kontiolahti
Saari, Esa Mainio, järjestelmäasiantuntija, Vantaa
Saari, Petri Tapani, kalustoinsinööri, Helsinki
Saarikallio, Pekka Emil Juhani, urakointipäällikkö, Loimaa
Saarinen, Ann-Helen, hoitotyön johtaja, Parainen
Saarinen, Mika Tapio, kategoriapäällikkö, Helsinki
Saharinen, Risto Juhani, psykiatrinen sairaanhoitaja, Laihia
Sairanen, Timo Tapani, maatalousyrittäjä, Lieto
Salervo, Esko Tapani, asiantuntija, Helsinki
Sallinen, Petri Juhani, ostoasiantuntija, Orimattila
Salminen, Juha Olavi, tilastosuunnittelija, Tampere
Salminen, Katriina Helena, palvelupäällikkö, Valkeakoski
Salo, Paula Elina, äidinkielen ja ilmaisutaidon lehtori, Oulunsalo
Salomäki, Saila Maarit, palotarkastusinsinööri, Tampere
Sangi, Leea Marjatta, maatalousyrittäjä, Liminka
Santalahti, Kari Pekka, turvallisuuspäällikkö, Vantaa
Sarajärvi, Kari Veikko, eräsuunnittelija, Taivalkoski
Saranpää, Johanna Katriina, pääjohtajan assistentti, Helsinki
Sarvela, Jukka Jarmo, kemikaaliryhmän esimies, Valkeakoski
Saukkonen, Reijo Olavi, sovellusasiantuntija, Helsinki
Savolainen, Ilkka Antero, järjestelmäasiantuntija, Vantaa
Seppänen, Timo Antero, projektipäällikkö, Tampere
Setälä, Jouni Ylermi, terminaalipäällikkö, Raisio
Setänen, Arvo Ilmari, taloustirehtööri, Sastamala
Shecter, Helka Kristiina, yhteisötoimittaja, Kuopio
Siltanen, Terhi Marja Tuulikki, projektipäällikkö, Hämeenlinna
Simola, Maija Sisko Annukka, kirjastoamanuenssi, Helsinki
Simola, Marja Helena, tietokirjailija, Joensuu
Siren, Tuija Hannele, osastonjohtaja, Helsinki
Sjölund, Tiina Birgitta, förvaltningsdirektör, Jakobstad
Sokolowski, Leena Anita, vastuullisuusasiantuntija, Helsinki
Sorvari, Olli-Pekka Sakari, rikosseuraamusesimies, Riihimäki
Strand, Lea Anneli, konttorinjohtaja, Tornio
Sulamaa, Matti Arif, projektinjohtaja, Helsinki
Sundman, Ragnhild Anita, koordinator, Österhankmo
Suokas, Juha Antti, insinööri, Tampere
Suokko, Marko Juhani, rahoituspäällikkö, Lapua
Suomalainen, Arto Tapio, palomestari, Imatra
Suomalainen, Eija Tuulikki, verotarkastaja, Helsinki
Suomalainen, Janne Tapio, aluepäällikkö, Porvoo
Suomela, Mari, erityisasiantuntija, Vantaa
Suominen, Olli Seppo Juhani, palomestari, Uusikaupunki
Suominen, Pentti Sakari, virastomestari, Helsinki
Suonio, Risto Ilkka Antero, hankepäällikkö, Espoo
Suopajärvi, Pekka Juhani, insinööri, Keminmaa
Suorsa, Leena-Anneli, johdon assistentti, Espoo
Suorsa, Sinikka Kyllikki, vanhustyönjohtaja, YTM, Rovaniemi
Suoverinaho, Kari Aatos, toimistopäällikkö, Ilmajoki
Suuronen, Jari Veikko, talotekniikkapäällikkö, Helsinki
Suuronen, Keijo Olavi, metsäasiantuntija, Juva
Suutari, Jouko Tapio, ostoasiantuntija, Espoo
Suvanto, Titta Eeva-Riitta, kuvataiteen lehtori, Porvoo
Särkinen, Jari Pekka, myyntipäällikkö, Vantaa
Söderblom, Mikael Georg, lots, Hangö
T Taavitsainen, Esko Erkki, toiminnanjohtaja, Mikkeli
Takkinen, Outi Iiris Anneli, asiakaspalvelun kehityspäällikkö, Tampere
Takkula, Timo Aslak, palomestari, Kuortane
Tala, Juha-Matti, aluepäällikkö, Tampere
Talvitie, Kari Ilmari, IT-arkkitehti, Helsinki
Tarvainen, Jari-Pekka Juhani, ylikonstaapeli, Vihti
Teerijoki, Veli Petteri, tuotepäällikkö, Jyväskylä
Teir-Bäckström, Åsa Gunilla, kielenkääntäjä, Vaasa
Tervanen, Timo Kalervo, luotsi, Ylöjärvi
Tiainen, Juha Tapio, ensihoitopäällikkö, Lappajärvi
Tiainen, Pirjo Anneli, aluemyyntijohtaja, Helsinki
Tikka, Joonas Hannu Henrikki, komisario, Kaarina
Tolvanen, Heikki Kari Akseli, hallintokoordinaattori, Lohja
Tonteri, Jarkko Tapani, tietohallintopäällikkö, Muurame
Touru, Marja-Riitta Annele, lehtori, Urjala
Tuominen, Tuire Irmeli, talousasiantuntija, Tampere
Turkkila, Anne Maarit Kristiina, ekonomisti, Helsinki
Tuukkanen, Tiina Silja, amanuenssi, Helsinki
Tuunainen, Sirkka Anneli, ylihoitaja, Keminmaa
Tynkkynen, Kaija Hannele, palvelupäällikkö, Helsinki
Töyry, Pekka Kalevi, tulliylitarkastaja, Kotka
U Uitti, Petri Miikka Matti, rahoitusjohtaja, Pori
Uusinarkaus, Jari Juhani, yrityskehitysasiantuntija, Rovaniemi
Uusitalo, Aimo Juhani, tekninen johtaja, Tampere
Uusivirta, Jukka, insinööri, Tuusula
Uusivuori, Pia Maria, vastaava suunnittelija, Helsinki
V Vaahtoranta, Jouni Hannu, tuotantopäällikkö, Evitskog
Vaara, Ilkka Uuno Artturi, metsätalousinsinööri, Rovaniemi
Vainiola, Jukka Esa, sovellusasiantuntija, Helsinki
Vaissalo, Antti Juhani, vakuutuspäällikkö, Espoo
Valtonen, Teemu Mikael, tulliylitarkastaja, Helsinki
Vanhala, Kari Jaakko, suunnitteluinsinööri, Vähäkyrö
Vanhanen, Juha Petri, logistiikka- ja tuotantojohtaja, Mynämäki
Vasara, Tuula Marjatta, verotarkastaja, Ruokolahti
Vaske, Anni Irmeli, yksikön päällikkö, Vantaa
Weckström, Kaj Juhani, varikon päällikkö, Helsinki
Vehmasvaara, Ari Jukka, aluemyyntijohtaja, Taipalsaari
Weinreich, Kirsi Elina, hankintapäällikkö, Vantaa
Wenman, Niklas Roy Vilhelm, kielenkääntäjä, Helsinki
Vepsäläinen, Hannele Marianne, asiakkuuspäällikkö, Espoo
Vepsäläinen, Kai Petri, komisario, Vantaa
Westerdahl, Caroline Ann-Marie, ekonomichef, Korsnäs
Vieno, Ari Tapani, kehityspäällikkö, Kerava
Viik, Teppo Tapio, kuljetusyrittäjä, Konnevesi
Vilén, Pirjo Susanna, pääjohtajan assistentti, Kirkkonummi
Vilja, Marja Sisko, tutkija, Hyvinkää
Vinberg, Bengt Johan, toimialajohtaja, Espoo
Virkki, Leena Marjatta, palvelupäällikkö, Lahti
Virkkunen, Merja Kaarina, johtava hoitaja, Iisalmi
Virtanen, Jukka Olavi, metsäasiantuntija, Eno
Visuri, Teijo Osmo Tapani, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Alavieska
Vuorenmaa, Juha Olavi, rakennuttajapäällikkö, Hyvinkää
Vuori, Riitta Helena, logistiikkapäällikkö, Tampere
Vähätiitto, Kimmo Mikael, kehityspäällikkö, Hämeenlinna
Väisänen, Matti Jussi, pankinjohtaja, Joensuu
Väkiparta, Harri Matti, matemaatikko, Espoo
X  
Y Yli-Antola, Tarja Anneli, ylitarkastaja, Vantaa
Ylinen, Elina Kristiina, verotarkastaja, Tampere
Ylipoussu, Tuija Hannele, myyntipäällikkö, Nokia
Ylitalo, Pentti Kari Olavi, rakennustarkastaja, Rovaniemi
Ypyä, Reino Kustaa, maanviljelijä, Nivala
Z
Å Åberg, Carl Henrik, kundansvarig direktör, Helsingfors
Åbonde, Johan Henrik, lots, Malax
Ä
Ö Österlund-Holmqvist, Eivor Linnea, chef för social service, Raseborg
Övermark, Anne Katariina, tekninen johtaja, Lappajärvi
Öystilä, Milla Maaret Johanna, matkailuasiantuntija, Helsinki
Yhteensä: 498
Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein 

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö

A Aarnio, Jouko Olavi, palveluneuvoja, Vantaa
Aarvala, Minna Maria, analyytikko, Helsinki
Ahlfors, Vuokko Helena, konservaattori, Helsinki
Ahlgrén, Päivi Kristiina, taloussuunnittelija, Tampere
Ahlström, Bo Ingmar, direktör, Malax
Aho, Aulis Olavi, satamamestari, Kalajoki
Aho, Riikka Johanna, lähiesimies, purseri, Sipoo
Ahola, Niilo Kalevi, käyttöteknikko, Vantaa
Ahonen, Tomi Tapani, maanviljelijä, Uurainen
Ahtiainen, Esko Tapio, suunnitteluinsinööri, Vantaa
Ahvenainen, Raija-Liisa, sairaanhoitaja, Lieto
Ahvenjärvi, Marja Liisa, tarkastaja, Muurame
Ahvenjärvi, Mikko Olavi, tullitarkastaja, Saarenkylä
Airola, Matti Antti Juhani, insinööri, Nurmijärvi
Alakotila, Leea Sylvia, meijeristi, Toholampi
Ala-Lantela, Tuula Hannele, erityisluokanopettaja, Lappajärvi
Alamäki, Anita Hannele, terveydenhoitaja, Tornio
Alanen, Mervi Katariina, ylikonstaapeli, Järvenpää
Alanenpää, Oiva Elof, kiinteistöpäällikkö, Helsinki
Alanko, Karita Marianne, pääluottamusmies, Oulu
Ala-Nojonen, Anne Hannele, peruskoulun lehtori, Virrat
Alanärä, Veli-Matti, luokanopettaja, Keminmaa
Ala-Rohdainen, Jarkko, mela-asiamies, Rauma
Alaruikka, Mirja Maarit, alkionsiirtoseminologi, Rovaniemi
Alavuoma, Kirsti Anneli, toimistopäällikkö, Kuusamo
Almusa, Liisa Marjatta, varhaiskasvatuspäällikkö, Pirkkala
Andsten, Leena Hannele, verosihteeri, Isokyrö
Annala, Tuula Marjatta, terveydenhoitaja, Sodankylä
Antas, Thomas Anders Johannes, jordbrukare, Lappträsk
Antikainen, Saija Marika Mirjam, yksikönpäällikkö, Helsinki
Anttila, Matti Antero, maanviljelijä, Nousiainen
Anttila, Mikko Antero, kuivaamon esimies, Renko
Anttila, Mira Susanna, fysioterapeutti, Mänttä-Vilppula
Anttila-Varpula, Elina Annikki, palveluvastaava, Kuortane
Arnberg, Kati Marjaana, rikosylikonstaapeli, Pornainen
Arola, Leena Kaisa, johdon assistentti, Vantaa
Arpiainen, Sirpa Tellervo, asiantuntija, Vantaa
Arttijeff, Tarja Inkeri, terveydenhoitaja, Inari
Astala, Stina Maria, johdon assistentti, Espoo
Aunio, Jani Samuli, ylikonstaapeli, Vantaa
Aura, Raija Liisa, projektikoordinaattori, Lappeenranta
Auvinen, Veli Tapani, kuljetusyrittäjä, Mikkeli
Axelsson, Lennart, enhetsledare, Sund
B Backman, Gunilla Margareta, regionchef, Borgå
Backman, Mats Mikael, språklärare, Mariehamn
Bergholm, Päivi Helena, hallinnollinen avustaja, Venäjä
Berts, Ulf Peter, ylietsivä, Mustasaari
Biskop, Tuija Maija, toiminnanjohtaja, Kokkola
Björklund, Anders Valdemar, produktchef, Karperö
Björkman, Mervi Annukka, tietoasiantuntija, Espoo
Brandt, Pasi Olavi, varhaiskasvatuksen asiantuntija, Helsinki
Brandtell, Ulla Helena, laskenta-assistentti, Mikkeli
Brors, Tom Anders Mikael, lantbrukstekniker, Vörå
Broumand, Pia Hannele, turvallisuuspäällikkö, Helsinki
Bunda, Jari Kalevi, maanviljelijä, Pielavesi
Bäckström, Heikki Kalevi, varaosapäällikkö, Espoo
Bärlund, Lars Erik, Kaarela-seuran puheenjohtaja, Helsinki
C Carling, Lars Alfons, häradsutmätningsman, Lovisa
Cavander, Virpi Hillevi, kotihoidon aluevastaava, Salo
Coles, Matti Edward, ylietsivä, Oulu
D Damén, Sari Annika, taloussihteeri, Vaasa
Dobre, Victorita, myymäläpäällikkö, Oulu
E Eira, Tuula Anneli, suunnittelija, Nummela
Ekman, Lars-Åke Mikael, kundrådgivare, Svartå
Ekström, Sirkka Sisko, laboratoriomestari, Lohja
Elo, Toni Tapio, ylikonstaapeli, Salo
Elonsalo, Irene, tuotekehityspäällikkö, Lohja
Enberg, Tiina, biträdande avdelningsskötare, Mariehamn
Engblom, Yngve Vilhelm, jordbrukare, Kimitoön
Eskelinen, Markku Juhani, luokanopettaja, Juuka
Eura, Aron Juha-Pekka, tulliylitarkastaja, Naantali
F Fagerström, Karl-Fritz Erland, sopimuspalokunnan päällikkö, Lappohja
Fant, Leila Hellevi, tarkastaja, Mustasaari
Favorin, Pirjo Anneli, asiantuntija, Tuusula
Favorin, Raila, tuotekoordinaattori, Espoo
Federley, Osse Ilmari, harjoitusmestari, Vantaa
Filenius, Catrina, erikoissuunnittelija, Helsinki
Fogde, Roy Martin, mediatekniker, Övermalax
Fossi, Liisa Kaarina, apulaissuunnittelija, Turku
Fredriksson, Jari Matti, työmaamestari, Lempäälä
Fredriksson-Haramo, Eva Hannele, assistentti, Espoo
Friman, Matti, asiantuntijapäällikkö, Vantaa
Fäldt, Marja-Leena, osastonhoitaja, Lohja
G Gammelin, Veli-Matti, ryhmäesimies, Kotka
Gillen, Outi Maria, johdon sihteeri, Kuopio
Granell, Christel Maria, avdelningssekreterare, Lemland
Gröhn, Anne Kirsi Maria, kihlakunnanulosottomies, Lieksa
Grönman, Aila Ingrid, erikoiskäsittelijä, Helsinki
Grönqvist, Teija, kehityspäällikkö, Helsinki
Grönroos, Esa Juhani, käynnissäpitopäällikkö, Naantali
Grönros, Teemu Tapio, rikosylikonstaapeli, Uusikaupunki
H Haakana, Reijo Kalevi, vuoroinsinööri, Lappeenranta
Haapala, Kaisu Maria, asiantuntija, Oulu
Haapamaa, Hannu Juhani, maanviljelijä, Vesanto
Haarala, Arja Sylvia, sairaanhoitaja, Oulainen
Haatanen, Kari Juhani, tietotekniikka-asiantuntija, Helsinki
Hahl, Petri, tuotantopäällikkö, Lappeenranta
Hakkarainen, Raija Anneli, järjestösihteeri, Jyväskylä
Hakkarainen, Raija Marjatta, ravitsemisjohtaja, Kuopio
Hakkarainen, Seija Orvokki Helena, hallinnollinen avustaja, Kerava
Halinen, Arto Aleksi, Laukaan Asumispalvelusäätiön puheenjohtaja, Laukaa
Halme, Harri Kalevi, turvalaitesuunnittelija, Hyvinkää
Halmela, Ilmo Juhani, varastopäällikkö, Vantaa
Halmemies, Sirpa Annikki, johtava sosiaalityöntekijä, Lapinlahti
Halonen, Airi Marita, osastonhoitaja, Vantaa
Halonen, Paavo Tapio, apulaistarkastaja, Vantaa
Halttunen, Ritva Elina, maksatusasiantuntija, Jyväskylä
Hamara, Ritva Anneli, rahoitusasiantuntija, Helsinki
Hamberg, Leena Marjatta, lehtori, Kurikka
Hamm, Paula, työnjohtaja, Lahela
Hankamäki, Pirjo Kyllikki, henkilöstösuunnittelija, Jämsä
Hansson, Kenneth Runar Gösta, fullmäktigeledamot, Lovisa
Happonen, Veli Pekka, vuoromestari, Joutseno
Hares, Anu Johanna, hallinnollinen avustaja, Espoo
Harju, Merja Anne Inkeri, lainkäyttösihteeri, Turku
Harju, Pertti Juhani, ylikonstaapeli, Rovaniemi
Harjunpää, Mika Tapio, ylikonstaapeli, -
Hassinen, Rauha Martta Anneli, palvelupäällikkö, Tampere
Hatanpää, Satu Anneli, yrittäjä, Pori
Hauru, Alpo Ensio, vanhempi tuotekehitysinsinööri, Vaasa
Hautaniemi, Mika Antero, ylikonstaapeli, Pori
Hautaviita, Pekka Juhani, tiemestari, Kankaanpää
Haverinen, Pentti Antero, kehityspäällikkö, Espoo
Heikkilä, Kaija Päivikki, laboratoriohoitaja, Espoo
Heikkinen, Mikko Olavi, korjuuesimies, Kuhmo
Heinonen, Keijo Tapio, veturinkuljettaja, Pieksämäki
Heinonen, Markku Kalevi, kenttäpäällikkö, Helsinki
Heinonen, Osmo Antero, tarjouspääsuunnittelija, Turku
Heinonen, Tarja Kristiina, assistentti, Helsinki
Heinäsuo, Paula Sinikka, farmaseutti, Ulvila
Heiskanen, Pekka Henry, opettaja, Kuopio
Helin, Janne Ilmari, kenttämyyntipäällikkö, Akaa
Helin, Pia Hannele, hallinnollinen avustaja, Yhdysvallat
Helin, Sirpa Tuulikki, tuotantoneuvoja, Jyväskylä
Helldan, Mika Ilmari, kihlakunnanulosottomies, -
Hellen, Melica, johdon assistentti, Helsinki
Hellman, Esa Matias, hallintojohtaja, Oulainen
Hemming, Vilma Mirjami, johtava maatalouslomittaja, Kuusamo
Hentilä, Ari Immo, työnjohtaja, Kuusamo
Henttunen, Pekka Juhani, rikosylikonstaapeli, Rovaniemi
Herlevi, Anna-Maija, suunnittelija, Kannus
Hertteli, Taina Tuulikki, myymäläpäällikkö, Saarijärvi
Herva, Marju Riitta, osastonhoitaja, Lohja
Hiekka, Matti Johannes, maanviljelijä, Ikaalinen
Hietanen, Helvi Tuulikki, osastonhoitaja, Espoo
Hietasalo, Pertti Uolevi, valmistuspäällikkö, Raisio
Hiilesniemi, Antti Tapio, kauppias, Espoo
Hiiva, Marja Helena, tarkastaja, Lappeenranta
Hildén, Hanna Sabina, koulukuraattori, Pori
Hiltunen, Seija Sisko Anneli, sosiaalityöntekijä, Rovaniemi
Himanen, Markku Ensio, lääkintäesimies, Rusko
Hippi, Anne Tuula Marjaana, vuoroesimies, Vantaa
Hirvelä, Jari Kalevi, suunnitteluinsinööri, Laihia
Hirvimäki, Eija Irmeli, tietopalvelupäällikkö, Tampere
Hirvonen, Jussi Petri, rikosylikonstaapeli, Joensuu
Hirvonen, Petri Mikael, työllistämiskoordinaattori, Porvoo
Hokkanen, Arto Tapani, ylikonstaapeli, Kauniainen
Holappa, Hemmo Tapio, lastentarhanopettaja, Vaala
Holm, Hilkka Maarit Helena, maatalousyrittäjä, Askola
Holm, Lasse Juhani, koneasentaja, Kaskinen
Holm, Petri Aleksi, vanginvartija, Muhos
Holmberg, Pia Carita, johdon assistentti, Helsinki
Holopainen, Marra, erityisluokanopettaja, Lempäälä
Holtti, Ann-Christine, sakkunnig, Vasa
Honkanen, Anni Kristiina, asiakaspalveluspesialisti, Joensuu
Honkanen, Matti Tapio, ylikonstaapeli, Kontiolahti
Honkanen, Risto Sakari, tullitarkastaja, Lappeenranta
Honkaniemi, Maarit Anneli, vapaa-aikajohtaja, Ylitornio
Honkavaara, Sisko-Elisa, osastosihteeri, Venäjä
Hopsu-Neuvonen, Arja Liisa, kehittämispäällikkö, Vantaa
Horneman, Tiina Carita, viestintäpäällikkö, Espoo
Huhdanmäki, Matti Juhani, laaja-alainen erityisopettaja, Sastamala
Huhta, Juho Yrjö Henrik, ylikonstaapeli, Porvoo
Huhtakangas, Timo Kalervo, lehtori, Kemi
Huhtala, Anneli Helena, toimistopäällikkö, Vaasa
Huhtala, Hannu Kustaa, rakennustarkastaja, Virrat
Huhtanen, Petri Kalevi, rikosylikonstaapeli, Nurmijärvi
Humalamäki, Heikki Tapio, kehitysinsinööri, Vaasa
Huotari, Keijo Tapio, tuotantoesimies, Oulu
Huovilainen, Marja Helena, suunnittelija, Helsinki
Huovinen, Minna Charlotta, asiantuntija, Järvenpää
Hurskainen, Seija, tarkastaja, Kauniainen
Huttunen, Anna-Maija, osastonhoitaja, Savonlinna
Huttunen, Asta Maria Elisa, päivähoidon johtaja, Siikalatva
Huttunen, Hemmo Eemeli, tekninen päällikkö, Turku
Huuho, Kari Eemil, asiantuntija, Kuopio
Huuskonen, Heidi, HR-asiantuntija, Vantaa
Huvila, Jukka Pekka, ketjupäällikkö, Tuusula
Hynninen, Pirjo Liisa, osastonjohtaja, Tampere
Hynynen, Veijo Ari, työnjohtaja, Iisalmi
Hytönen, Seija Maria, hallintosihteeri, Savonlinna
Hyvärinen, Pirkko Elina, maatilan emäntä, Liperi
Hyvärinen, Päivi Margit, henkilöstöpäällikkö, Hattula
Hyvönen, Jussi Tapio, rikosylikonstaapeli, Jyväskylä
Hård, Artturi Ari-Pekka, ylikonstaapeli, Raisio
Häggblom, Gunilla Maria-Louise, sjukskötare, Mariehamn
Häggdahl, Bengt Ove Immanuel, ansvarig kutterskötare, Karleby
Häkkinen, Hannu Olavi, vanhempi tekninen asiantuntija, Vantaa
Häkkinen, Vesa Juhani, maksatusasiantuntija, Jyväskylä
Hämäläinen, Ilmari, toimitusjohtaja, Seinäjoki
Hämäläinen, Kalevi Tapio, tuotantoteknikko, Kempele
Hämäläinen, Laura-Maria, luokanopettaja, Iisalmi
Hämäläinen, Päivi Annikki, käräjäsihteeri, Oulu
Hämäläinen, Timo Tapani, matkailuyrittäjä, Pöytyä
Hämäläinen, Tuija Helena, asiantuntija, Vantaa
Hänninen, Minna Anita, rikosylikonstaapeli, Taipalsaari
Härmälä, Riitta Kaisa, kehittämispäällikkö, Helsinki
Högkvist, Susanne Elisabeth, dagvårdsledare, Kronoby
I Ignatius, Maija Liisa Anneli, esimies, purseri, Helsinki
Ihanainen, Eija Merja, osaamisen kehittämisen päällikkö, Helsinki
Iittiläinen, Esa Pekka, hankintapäällikkö, Hollola
Iivarinen, Jaana, maaseutuyrittäjä, Kuopio
Iivarinen-Roth, Satu Minna, osastosihteeri, Etelä-Afrikka
Ikonen, Marja Helena, musiikin suunnittelijaopettaja, Rantasalmi
Ikonen, Raija Kaarina, henkilöstöasiantuntija, Vantaa
Illikainen, Ritva Eija Anneli, toimitusjohtajan sihteeri, Rovaniemi
Ilmonen, Iiris Hannele, yrittäjä, Joutsa
Ilmonen, Mikko Einar Kristian, ylikonstaapeli, Kirkkonummi
Ilola, Erkki Antero, radioverkkoasiantuntija, Rovaniemi
Ilpala, Hanna Leena, suunnittelija, Espoo
Immonen, Antti Tapio, palvelupäällikkö, Kouvola
Immonen, Ari Pertti Juhani, suunnittelun asiantuntija, Espoo
Immonen, Maria Anneli, johdon assistentti, Vantaa
Immonen, Pekka Kalle Reetrikki, ammattimies, Tuusniemi
Ingman, Ronny Carl Andreas, ingenjör, Nykarleby
Innanen, Erkki Mikael, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Isometsä, Pirjo Kaarina, myyntijohtaja, Tornio
Isometsä-Tihinen, Sari Kaarina, rikosylikonstaapeli, Oulu
Isotalo, Katariina Marjatta, maatalousyrittäjä, Salo
Itkonen, Risto Matti Juhani, varastonhoitaja, Helsinki
J Jaakkola, Brita Anneli, SAP-suunnittelija, Masku
Jaakkola, Paavo Matias, korjuuesimies, Ilomantsi
Jaanto, Veli Martti Antero, kaupunginvaltuutettu, Naantali
Jaatinen, Maija Kaarina, puhelunvälittäjä, Jyväskylä
Janhonen, Raija Kyllikki, ICT-konsultti, Jyväskylä
Jaskari, Hannu Ilmari, prosessivalvoja, Vantaa
Jekunen, Sari Katariina, sairaanhoitaja, Espoo
Jerkku, Teija Helena Marianne, neuvonnan johtaja, Helsinki
Jeskanen, Veera, emäntä, Ilomantsi
Joensuu, Matti Herman, työsuhdepäällikkö, Vaasa
Johans, Maud Lucienne Agneta, avdelningschef, Sund
Jokikokko, Eeva Kaarina, kihlakunnanulosottomies, Oulu
Jokikokko, Markku Antero, tarkastaja, Jääli
Jokinen, Pirjo Annele, rakennustarkastaja, Alavus
Jokinen, Timo Kalevi, taksiyrittäjä, Valkeakoski
Jokisalo, Irja Helena, apulaisosastonhoitaja, Jyväskylä
Jormakka, Mika Tapani, koneyrittäjä, Parikkala
Joska, Marjut Hannele, maksatusasiantuntija, Jyväskylä
Joutsenlahti, Johannes, työvoimapalveluiden päällikkö, Turku
Juhola, Päivi-Sisko Irene, sairaanhoitaja, Turku
Junna, Erja Maria, kehittämispäällikkö, Lapinjärvi
Juntunen, Heli Birgitta, sairaanhoitaja, Espoo
Juntunen, Jaana Ilona, palkka- ja henkilöstösihteeri, Espoo
Juutinen, Hannu Olavi, metsuri, Nurmes
Juvakka, Eivor Helena, johtava sosiaalityöntekijä, Lohja
Juvonen, Jouni Krister, tullitarkastaja, Kerava
Jylhä, Asko, tarjouslaskija, Espoo
Jämbeck, Elina Eevi, aluepäällikkö, Lohja
Järvinen, Alli Mirja Kaarina, sovellussuunnittelija, Saimaanharju
Järvinen, Harri Juhani, tuotetuki-insinööri, Akaa
Järvinen, Harri Kalevi, virastomestari, Vantaa
Järvinen, Kaija Kristiina, sovellusasiantuntija, Ylöjärvi
Järvinen, Mirva Hannele, asiantuntija, Kankaanpää
Järvinen, Petri Tapani, pääluottamusmies, Vantaa
Järvinen, Timo Uolevi, projekti-insinööri, Vaasa
Järvinen, Toivo Sakari, työnjohtaja, Pori
Järvinen, Tommi Johannes, ylikonstaapeli, Nurmijärvi
Jäälinoja, Seppo Tuomas, teknisen tuen päällikkö, Mäntsälä
Jääskeläinen, Päivi Helena, osastonhoitaja, Helsinki
K Kaartinen, Pekka Tapani, kihlakunnanulosottomies, Vantaa
Kaijanen, Kari Valdemar, matkatavaraprosessin omistaja, Helsinki
Kaipiainen, Esko Samuli, osastonhoitaja, Hämeenlinna
Kaisla, Sirpa Helena, sairaanhoitaja, Siuntio
Kakko, Pirjo Riitta, tarjouspääsuunnittelija, Helsinki
Kalajainen, Heli Anneli, jaostosihteeri, Helsinki
Kallio, Arto, myymäläpäällikkö, Kangasniemi
Kallio, Erkki Mikael, työnjohtaja, Järvenpää
Kallio, Jarkko, aluepäällikkö, Paimio
Kallio, Ossi Jaakko Petteri, ravintola- ja keittiöpäällikkö, Seinäjoki
Kallio, Reijo, maarakennusmestari, Virrat
Kallio, Vesa Kimmo, rakennusmestari, Turku
Kallioinen, Päivi Kaarina, informaatikko, Helsinki
Kalliomaa, Pentti Kalevi, toimitusjohtaja, Isokyrö
Kalliomäki, Jukka Petteri, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Kallioniemi, Vesa Matti Hermanni, työmaamestari, Seinäjoki
Kalsi, Helena, emäntä, Loimaa
Kangas, Antti-Pekka Olavi, ylietsivä, Helsinki
Kangas, Jari Matti Juhani, ostaja, Turenki
Kannas, Kirsi Johanna, laskentasihteeri, Helsinki
Kannisto, Kalevi Jaakko, pääluottamusmies, Helsinki
Kanto, Henna Katriina, projektipäällikkö, Seinäjoki
Kantola, Petri Jaakko Anselm, vastaava kutterinhoitaja, Kotka
Kapanen, Marjo Irmeli, asiantuntija, Helsinki
Kara, Lasse Kaarlo, maanviljelijä, Salo
Karjalainen, Erkki Olavi, maanviljelijä, Mäntyharju
Karkkola, Juha-Pekka Mikael, vanhempi rikoskonstaapeli, Oulu
Karlsson, Bengt Erik Peter, ansvarig kutterskötare, Saltvik
Karlsson, Kaj-Ola, växthusodlare, Korsnäs
Karlsson, Kim Christian, päätoiminen tuntiopettaja, Vantaa
Kasonen, Mika Sakari, ylikonstaapeli, Vantaa
Kastinen, Kai Otto Olavi, aluepäällikkö, Joensuu
Kauhanen, Arja Maritta, osastosihteeri, Järvenpää
Kauppinen, Mikko Kalervo, metsäasiantuntija, Viitasaari
Kauppinen, Sirpa Anita, apulaisosastonhoitaja, Savonlinna
Kauppinen, Sirpa Annikki, erityisopettaja, Leppävirta
Keihäs, Pia-Annika, taloussuunnittelija, Parainen
Kekkonen, Pia Susanna, käräjäsihteeri, Tampere
Kellokumpu, Arja Anneli, toimistonhoitaja, Salla
Kempe-Ketola, Carola, asiantuntija, Kauniainen
Kemppainen, Alpo Yrjö, tuotantopäällikkö, Tuusula
Kemppainen, Juhani Antero, työmaapäällikkö, Suomussalmi
Kenttälä, Eija-Liisa, asiantuntija, Rauma
Keskikuru, Leena Kaarina Kristina, hallintosihteeri, Rovaniemi
Keskinen, Maija Irmeli, musiikin pääopettaja, Savonlinna
Keskinen, Pirjo Tuulikki, kihlakunnanulosottomies, Parkano
Kestilä, Päivi Elina, assistentti, Rauma
Ketonen, Raisa Kristiina, palveluasiantuntija, Karkkila
Kettunen, Immo Tapani, kunnossapitomestari, Helsinki
Kettunen, Jyrki Pekka Sakari, kehityspäällikkö, Vantaa
Kettunen, Jyrki Petteri, ajoneuvotarkastaja, Hamina
Kettunen, Tarja Tellervo, IT-asiantuntija, Kirkkonummi
Kettunen, Ulla Helena, johdon assistentti, Vantaa
Kiesi, Ulla-Maija, asiakaspalvelupäällikkö, Turku
Kiiskinen, Arja Tellervo, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja, Lieksa
Kiiskinen, Armi Iiris Sinikka, koulusihteeri, Lappeenranta
Kiiskinen, Pekka Juhani, luokanopettaja, Kontiolahti
Kilpi, Sari Auli Päivikki, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Espoo
Kilpinen, Aarno Olavi, työnjohtaja, Janakkala
Kilpiö, Reetta-Liisa, tiestötietovastaava, Vaasa
Kinnunen, Anne-Mari Hellevi, tiiminvetäjä, Espoo
Kinnunen, Ari Antero, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Kinnunen, Jukka Toivo Tapio, marketpäällikkö, Helsinki
Kirjavainen, Ulla-Maija, johdon assistentti, Järvenpää
Kittilä, Petri Veli Johannes, tuotantopäällikkö, Vantaa
Kiuru, Anneli Sirkka Liisa, farmaseutti, Hämeenlinna
Kivelä, Timo Tapani, ylikonstaapeli, Seinäjoki
Kivelä-Anttila, Katri Johanna, apulaiskirjaaja, Vaasa
Kivi, Tuula Annikki, johtava henkilöstöasiantuntija, Kirkkonummi
Kiviharju, Satu Riitta Orvokki, sairaanhoidon opettaja, Hämeenlinna
Kivilahti-Korva, Tuula Anneli, kehityspäällikkö, Rovaniemi
Kiviniemi, Tuula Sisko, marketpäällikkö, Isojoki
Kivioja, Sari Marianne, mallimestari, Helsinki
Koikkalainen, Pirjo Maritta, tullitarkastaja, Saimaanharju
Koistinen, Eija Helena, tuottajapalvelun päällikkö, Kuopio
Koivisto, Matti Jalmari, myymäläpäällikkö, Kangasala
Koivisto, Seppo Aarno, yrittäjä, Rovaniemi
Koivu, Anneli, lehtori, Teuva
Koivunen, Pirkko-Liisa, suunnittelija, Vantaa
Koivuniemi, Markku Ilmari, kunnossapidon järjestelmäasiantuntija, Askola
Kojo, Aila Eliisa, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Kokko, Helena Elisabeth, verotarkastaja, Palojoensuu
Kokko, Tomi Mikael, ylikonstaapeli, Oulu
Kokko, Tuuli, palveluasiantuntija, Helsinki
Koliini, Juha Matti, rikosylikonstaapeli, Seinäjoki
Kolvanki, Tuula Irene, erikoissairaanhoitaja, Kuusamo
Komulainen, Keijo Taito, yrittäjä, Kolari
Kontkanen, Arto Juhani, henkilöstöpäällikkö, Ilomantsi
Kontturi, Risto Matti, kauppias, Oulu
Koponen, Pekka Erkki Olavi, marketpäällikkö, Helsinki
Koponen, Pentti Sakari, työnjohtaja, Helsinki
Koppelomäki, Jarmo Aulis, hinnoitteluinsinööri, Jyväskylä
Korhonen, Päivi Anelma, lastentarhanopettaja, Kerava
Korhonen, Satu Pauliina, kokki, Kouvola
Korhonen, Tuula Anitta, vastaava perintäasiantuntija, Nurmijärvi
Korpiaho, Kirsti Irene, kuluttajaoikeusneuvoja, Kokkola
Kortelainen, Marja Elise, osastonhoitaja, Espoo
Korteniemi, Heikki Atso, laboratoriotekninen, Porvoo
Kosenoja, Jukka Tapio, tulosyksikön päällikkö, Luumäki
Koskela, Kari Tapani, logistiikkakoordinaattori, Helsinki
Koskela, Kristiina Riitta Irmeli, rahoituspäällikkö, Järvenpää
Koskela, Ritva Helena, lakiassistentti, Oulu
Koskinen, Johanna Tuulikki, esikoulun opettaja, Lapinjärvi
Koskinen, Jukka Ensio, ylietsivä, Lappeenranta
Koskinen, Pirjo Anneli, asiantuntija, Tuusula
Koskinen, Päivi Helena, osastosihteeri, Viro
Koskinen, Ritva Anneli, pääkirjanpitäjä, Polvijärvi
Koskinen, Simo Olavi, maanviljelijä, Uurainen
Koskinen, Sohvi Päivi Inari, kirjastonhoitaja, Kuhmoinen
Kosonen, Merja Eeva, osastonhoitaja, Seinäjoki
Kotilainen, Tiina Maria, materiaalihallintosuunnittelija, Tampere
Kotonen, Satu Jaana Hannele, KT-osastonhoitaja, Iitti
Kotro, Päivi Helena, talouspäällikkö, Juva
Kouvo, Juha Erkki, maatalousyrittäjä, Punkalaidun
Kovalainen, Aune, emäntä, Vaala
Kovalainen, Juha Esko, laatu- ja turvallisuusasiantuntija, Raahe
Krook, Jens Magnus, överkonstapel, Malax
Kuha, Tuija Helena, päivähoidon aluejohtaja, Jyväskylä
Kuhanen, Arvo Tapio, teknikko, Helsinki
Kuivalainen, Lars Markus Johannes, myyntipäällikkö, Kangasala
Kujala, Mari, tekninen tuottaja, Helsinki
Kujanpää, Tuija Tytti Irmeli, suunnittelija, Kauhava
Kukkonen, Ingegerd Elisabet, tuotekehittäjä, Kirkkonummi
Kull, Rainer Vilhelm, överkonstapel, Lemland
Kulmala, Lea Inkeri, assistentti, Laihia
Kumpu, Tarja Susanna, käräjäsihteeri, Rovaniemi
Kunelius, Taina Hannele, asiakaspalvelupäällikkö, Helsinki
Kunnari, Anne Marja, talousasiantuntija, Rovaniemi
Kuosmanen, Ari Väinö Kalevi, korjaamoteknikko, Jämsä
Kuosmanen-Finér, Ritva Anneli, osastonhoitaja, Vantaa
Kurvinen, Lea Hannele, maksuliikepäällikkö, Tuusula
Kuusimurto, Annika Margareta, kosthållschef, Lovisa
Kuusinen, Tarja Elisabet, raportointipäällikkö, Kurikka
Kuusisto, Jukka Aarne Kalevi, taksiyrittäjä, Helsinki
Kuusisto, Timo Aukusti, ylivartija, Vaasa
Kuvaja, Heikki Juhani, veroasiantuntija, Rovaniemi
Kyllönen, Kari Antero, kaupunginpuutarhuri, Lieksa
Kymäläinen, Marja-Leena, maksatusasiantuntija, Turku
Kynkäänniemi, Jarmo Tapio, poromies, Tannila
Kyröjoki, Hannu Ilmari, vuoromestari, Hämeenkyrö
Kähkölä, Mirva Helena, asiantuntija, Rovaniemi
Kämäri, Ritva Anneli, vastaava työterveyshoitaja, Virrat
Kärki, Riitta Helena, osastosihteeri, Rovaniemi
Kärpänen, Markku Pekka Antero, ylikonstaapeli, Parikkala
Kääriäinen, Jari Juhani, pääsuunnittelija, Tampere
Kääriäinen, Sari Anne, asiakkuuspäällikkö, Mikkeli
Köninki, Tiina Irmeli, kotihoidon henkilöstövastaava, Kouvola
Könönen, Timo Herman, suunnitteluinsinööri, Nokia
L Laajarinne, Tuuli Helena, johdon assistentti, Helsinki
Laajisto, Suoma Hellevi, tietopalvelusihteeri, Helsinki
Laakso, Harri Antero, rikosylikonstaapeli, Hausjärvi
Laakso, Marja-Leena Hannele, tiedottaja, Hyvinkää
Laakso, Merja Tuulikki, myyntilupakoordinaattori, Helsinki
Laakso, Seppo Sakari, elinkeinoneuvoja, Heinola
Laakso, Tapio Armas, tutkimusassistentti, Helsinki
Laaneots, Leea Päivikki, luokanopettaja, Forssa
Laasonen, Jouni Veli, ylikonstaapeli, Kotka
Laatikainen, Mervi Helena Orvokki, fysioterapeutti, Leppävirta
Lahti, Jarkke Tapio, paloesimies, Jyväskylä
Lahti, Olli Tapani, vanhempi kehitysinsinööri, Turku
Lahtinen, Tommi Kalervo, laskentapäällikkö, Muurame
Laiho, Kirsi-Marja Inkeri, osto- ja myyntipäällikkö, Pernaja
Laine, Elina Marjatta, apulaisosastonhoitaja, Kerava
Laine, Esa Pertti Juhani, kuljetusyrittäjä, Helsinki
Laine, Jari Tapani, lehtori, Asikkala
Laine, Pirjo Marjatta, sairaanhoitaja, Koski Tl
Laitinen, Kari Erkki, yrittäjä, Rautalampi
Lammi, Simo Olavi, taksiyrittäjä, Tampere
Lamminen, Katja Marjatta, tekninen palveluasiantuntija, Leppävesi
Lanki, Jukka Petri, palvelutuotantopäällikkö, Porvoo
Lankinen, Anja Suvi, diakoni, Pälkäne
Lappalainen, Juha Tuomas, rikosylikonstaapeli, Helsinki
Lappalainen, Sari Susanna, esiluokan opettaja, Kiuruvesi
Larikka, Merja Hannele, ratkaisuasiantuntija, Kouvola
Laukkanen, Lasse, rikosseuraamusesimies, Jyväskylä
Laukkanen, Maria Teresa, asiantuntija, Joroinen
Launonen, Tuukka, rikosylikonstaapeli, Oulu
Laurén, Kari Henrik, palvelupäällikkö, Pori
Laurila, Eeva-Maija Anneli, toiminnanjohtaja, Rovaniemi
Laurila, Pekka Juhani, toimistosihteeri, Kauhajoki
Lautala, Aki Juhani, suunnitteluinsinööri, Tampere
Lehikoinen, Elise Tuulikki, maankäyttöpäällikkö, Naantali
Lehikoinen, Seija Anneli, merkantti, Lehmo
Lehmusta, Taito Valdemar, puheenjohtaja, Forssa
Lehti, Martti Kalervo, aluemyyntijohtaja, Turku
Lehti, Risto Kalevi, ensihoitomestari, Turku
Lehtonen, Hilkka Maarit, tietopalvelusuunnittelija, Jyväskylä
Lehtonen, Marja Helena, osastosihteeri, Vantaa
Lehtonen, Tommi Tapani, ylikonstaapeli, Helsinki
Lehtoranta, Hannu Tapani, luonnonhoidon asiantuntija, Juuka
Leikkonen, Matti Lauri, vanhempi konstaapeli, Virolahti
Leino, Aila Hellevi, alkionsiirtoseminologi, Mäntyharju
Leino, Marja-Riitta, vuorotyönjohtaja, Raahe
Leinonen, Veli Erkki, agrologi, Vaala
Lempinen, Reijo Elias, yrittäjä, Parkano
Lepo, Kirsi-Marja, tuoteryhmäpäällikkö, Helsinki
Lepolahti, Harri Tapio, kihlakunnanulosottomies, Klaukkala
Leppä, Olavi Antero, myyntipäällikkö, Vimpeli
Leppälä, Pirjo Hannele, opiskelijapalvelujen päällikkö, Joensuu
Leppänen, Kaija Liisa Maria, biologian ja maantiedon lehtori, Haapajärvi
Leppänen, Kimmo Johannes, järjestelmäpäällikkö, Turku
Leppänen, Ulla Annikki, apulaisosastonhoitaja, Hollola
Leskinen, Ilkka Tapani, avainasiakaspäällikkö, Tampere
Leskinen, Vesa Aki Juhani, polttoaineteknikko, Eurajoki
Lietsala, Sari Aulikki, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Liljeblad-Hirvonen, Marja Leena, palvelupäällikkö, Helsinki
Lindfors, Margit Helena, sairaanhoitaja, Espoo
Lindfors-Nenonen, Ann-Charlotte, avdelningsskötare, Borgå
Lindgren, Gunilla Inga-Britt, lektor, Nykarleby
Lindholm, Eeva Helena, farmaseutti, Hämeenlinna
Lindqvist, Seppo Ilmari, logistiikkasuunnittelija, Helsinki
Lindqvist, Ylva Maria, suunnittelupäällikkö, Helsinki
Lindroos, Aatos Henrik, tarkastaja, Lohja
Lindström, Jari Petteri, aluemyyntipäällikkö, Klaukkala
Lindström, Knut Mikael, asiantuntija, Helsinki
Linna, Liisa-Terttu, ruokapalveluesimies, Nivala
Linnaluoto, Mikko Sakari, rikosylikonstaapeli, Oulu
Liukkonen, Hannu Tapani, rikosylikonstaapeli, Pieksämäki
Liukkonen, Marjo Hannele, erityisohjaaja, Helsinki
Lonka, Jaana-Liisa Kristiina, osastonhoitaja, Savonlinna
Loppi, Tarja Anneli, asiantuntija, Joensuu
Luhta, Marja-Leena, kirjaamosihteeri, Vaasa
Luhta, Veli-Matti, myymäläpäällikkö, Eura
Luhtajärvi, Markku Juhani, myyntipäällikkö, Vaasa
Lukka, Heli Marjatta, sairaanhoitaja, Nakkila
Lukkari, Markku Tapio, vastaava mestari, Helsinki
Lummukka, Martti Antero, IT-tukihenkilö, Jyväskylä
Lundsten, Aya Eva Sofia, handledare på arbetscentralen, Pargas
Lundström, Anne Kaarina, käräjäsihteeri, Espoo
Luojola, Christina Anne Marie, ekonomisekreterare, Åbo
Luoto, Eija-Riitta Helena, johdon sihteeri, Nousiainen
Luoto-Aho, Seija Birgitta, johdon assistentti, Vantaa
Luukkainen, Pekka Reino Juhani, tuotantopäällikkö, Espoo
Luukkanen, Antti Juhani, hallintosihteeri, Vihti
Lähteenmäki, Aino Sirkka Liisa, rahoitussihteeri, Turku
Lönn, Leena Sisko Inkeri, tilastosuunnittelija, Jyväskylä
Lönnmark, Ismo Kalevi, sosiaalityön esimies, Kuusamo
Löppönen, Jouko Matti, asiantuntija, Kurikka
M Makkonen, Kirsi-Marja, henkilöstöasiantuntija, Vantaa
Makkonen, Lea Sinikka, myyntipäällikkö, Kotka
Maliranta, Mikko Samuli, merkonomi, Raisio
Malmberg, Rita Maria, yksikön sihteeri, Helsinki
Mangeloja, Birgitta Hannele, kihlakunnanulosottomies, Huittinen
Manner, Kalle Olavi, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Mannila, Riikka Marjatta, 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja, Raahe
Mannila, Tiina Kerttuli, talous- ja henkilöstösihteeri, Turku
Manninen, Jari Eerik, järjestelmäpäällikkö, Kuusamo
Marttinen, Esa Mikael, tullitarkastaja, Taipalsaari
Matikainen, Armi Maria, käräjäsihteeri, Imatra
Matis, Irene Margit, graafikko, Helsinki
Matkaselkä, Pirkko Kaarina, maahanmuuttajakoordinaattori, Vantaa
Mattsson, Gunni, sjukskötare, Hammarland
Merenheimo, Lauri Sakari, kihlakunnanulosottomies, Helsinki
Merisalo, Esa Väinö, vastaava kutterinhoitaja, Ulvila
Metsola, Rita Annina, viestintäpäällikkö, Helsinki
Metsävainio, Pirjo Hannele, konttoriesimies, Oulu
Michelsson, Marie, biträdande avdelningsskötare, Lemland
Miettilä, Ulla Maija, palvelupäällikkö, Ylivieska
Mikkola, Jari Tapani, työpäällikkö, Vantaa
Mikkola, Timo Pekka, liikunnan lehtori, Savitaipale
Moilanen, Sinikka, veroasiantuntija, Espoo
Moisander, Tarja Hannele, rahoitusasiantuntija, Helsinki
Monto, Merja Tuulikki, suunnittelija, Lahti
Mulari, Kai Risto Mikael, asiakasneuvoja, Muhos
Mursu, Aulis Kalervo, projekti-insinööri, Oulu
Mustakallio-Sorvari, Minna, päiväkodin johtaja, Ylöjärvi
Muteli, Kai Antero, kunnossapidon esimies, Mänttä
Muukkonen, Heikki, työnjohtaja, Savonlinna
Myller, Aija, peruskoulun luokanopettaja, Vesanto
Myllymäki, Jari Tapio, ylikonstaapeli, Seinäjoki
Myllymäki, Marita Johanna, controller, Vaasa
Mähkä, Timo Juhani, vuoromestari, Sastamala
Mähönen, Vuokko Tuulikki, talousasiantuntija, Joensuu
Mäkelä, Merja Hannele, aluemyyntipäällikkö, Kuusankoski
Mäkeläinen, Marko Matti Antero, sovelluspäällikkö, Espoo
Mäki, Heidi Hannele, sihteeri, Kirkkonummi
Mäkilä, Jukka Antero, maanviljelijä, Kokemäki
Mäkinen, Leena Tarja Hannele, emäntä, Kouvola
Mäkynen, Petri Aarre Mikael, työnjohtaja, Laihia
Mäntykoski, Antti Kosti, tuotantoinsinööri, Seinäjoki
Mäntylä, Anne Irene, luokanopettaja, Ulvila
Mäntysaari, Pasi Sakari, työsuojeluvaltuutettu, Porvoo
Määttä, Pirkko Tuulia, vastaava sairaanhoitaja, Kuusamo
Määttä, Rauha, sosiaalikasvattaja, Kuhmo
Mönkölä, Aino Sinikka, maaseutuyrittäjä, Luhanka
N Naukkarinen, Janne Jyri Tapio, pääluottamusmies, Savonlinna
Nevala, Ritva Tuulikki, englannin kielen lehtori, Kuusamo
Nevalainen, Antti Ilmari, kuljetusyrittäjä, Kontiolahti
Nevalainen, Päivi Anneli, taloussuunnittelija, Helsinki
Nevalainen, Vesa Juhani, kunnossapitoinsinööri, Ylöjärvi
Nevamaa, Tarja Sinikka, henkilöstösihteeri, Vantaa
Niemi, Antti Kullervo, metsäasiantuntija, Kotka
Niemi, Elisa Pauliina, palveluasumisen esimies, Somero
Niemi, Jouko Sakari, luokanopettaja, Ylivieska
Niemi, Leena Marjatta, lupaesimies, Jyväskylä
Niemi, Minna Kristiina, hallinnollinen avustaja, Kiina
Niemi, Sirpa Aulikki, pankkineuvoja, Imatra
Niemi, Tiina Asta Katriina, projektipäällikkö, Espoo
Nieminen, Arja Hillevi, maksuliikeasiantuntija, Vantaa
Nieminen, Hannu Kalervo, erityisluokan opettaja, Jyväskylä
Nieminen, Mika Tapani, työnjohtaja, Rusko
Nieminen, Tarja Tuulikki, ryhmäpäällikkö, Toijala
Niittylä, Riitta Päivi Tellervo, purseri, Vantaa
Nikander, Jari Pentti, palokunnan varapäällikkö, Lohja
Nikander-Koivula, Riitta Tuulikki, projektimyyntipäällikkö, Karkkila
Nikkilä, Leena Mirjami, päiväkodinjohtaja, Turku
Nikula, Hannu Nestor, 2. rakennustarkastaja, Kiukainen
Nikula-Häkli, Tuula, sosiaaliohjaaja, Kokemäki
Nikupaavo, Hanna Maria, lomatoimenjohtaja, Kalajoki
Niskanen, Tuula Kaarina, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Nissi, Tuire Marjaana, riskienhallintapäällikkö, Hämeenlinna
Nokkonen, Maija Annikki, maksatusasiantuntija, Mikkeli
Noso, Jukka Tapani, ylikonstaapeli, Tuusula
Nousiainen, Hannu Kalevi, päivämestari, Porvoo
Nuojua, Eeva Annikki, rouva, Vaala
Nuoritalo, Totti Mikko Tapio, maanviljelijä, Somero
Nurkkala, Kirsti Tellervo, julkaisutoimittaja, Oulu
Nurmela, Raija Liisa, henkilöstöpalveluesimies, Nurmijärvi
Nurmenaho, Eira Annikki, virastomestari, Helsinki
Nurmi, Salme Mirjami, korvauskäsittelijä, Turku
Nurmi, Teijo Uolevi, pääsuunnittelija, Tampere
Nuutinen, Esa, vanhempi projektipäällikkö, Helsinki
Nylund, Pertti, autotalonpäällikkö, Liperi
Nylund, Taina Maritta, järjestöassistentti, Espoo
Nylund-Gustafson, Mona Kristina, klasslärare, Pargas
Nyman, Tomi Juhani, asiantuntija, Helsinki
Nysand, Birgitta Ann-Helen, planerare, Vasa
Näkkäläjärvi, Jouni Erkki, poromies, Inari
O Oikarainen, Aila Irene, taloudenhoitaja, Rovaniemi
Oikkonen, Matti Tapio, kalustoesimies, Lappeenranta
Oilinki, Satu Maarit, myyntipäällikkö, Kajaani
Ojajärvi, Jarmo Jaakko, kuntatekniikkapäällikkö, Kurikka
Ojala, Pekka Markus, kihlakunnanulosottomies, Helsinki
Ojala, Satu Tuulikki, koulutuskoordinaattori, Helsinki
Ojanen, Arto Olavi, vanhempi rikoskonstaapeli, -
Ojanperä, Anne Marjatta, informaatikko, Helsinki
Ojanperä, Hannu Tapani, työsuhdeasiainhoitaja, Luohua
Ojansivu, Kauno Uolevi, yrittäjä, Sastamala
Okkolin, Toni Kristian, ylipäivystäjä, Järvenpää
Oksanen, Kirsi-Marja, henkilöstöpäällikkö, Kerava
Oksanen, Ritva Tuulia, asiakaspalvelupäällikkö, Helsinki
Oksman, Risto Heikki, prosessiteknologiapäällikkö, Kotka
Okuogume, Päivi Elina, erikoissuunnittelija, Helsinki
Olavuo, Pia Kirsi Marjaana, asiantuntija, Järvenpää
Olli, Raija Annikki, tuotetuen asiantuntija, Tampere
Olli, Tapio Sakari, ylikonstaapeli, Ivalo
Ollila, Elisa Susanna, tuotantoeläintalouden kouluttaja, Orimattila
Ollilainen, Aino Irmeli, tietoasiantuntija, Vantaa
Ollila-Regina, Johanna Kristiina, sovellusasiantuntija, Keminmaa
Ontronen, Sanna, kirjaaja, Helsinki
Ormala, Eija Marjatta, diakonissa, Mikkeli
Ortamala, Jani Antero, rikosylikonstaapeli, Pirkkala
Osala, Mikko Johannes, rikosylikonstaapeli, Espoo
Osara, Marja-Liisa Annikki, johdon assistentti, Espoo
Ottavainen, Risto Tapio, rikosylikonstaapeli, Oulu
Ovaska, Esko Sakari, asiantuntija, Espoo
Ovaska, Tuuli Anneli, päätoiminen tuntiopettaja, Järvenpää
P Paananen, Silja Mirjam, alkionsiirtoseminologi, Pieksämäki
Paarsalo, Jaana Kaarina, testauspäällikkö, Helsinki
Paasimaa, Veli Petteri, kirvesmies, Muhos
Paavilainen, Aila Sinikka Tellervo, asumispalvelujen esimies, Leppävirta
Pajari, Tarja Helena, yritysasiantuntija, Savonlinna
Pajoslahti, Mikko Tapani, metsän- ja luonnonhoidon asiakasneuvoja, Vaasa
Pajukoski, Ari Juhani, maksatustarkastaja, Orivesi
Pakarinen, Tuula Kaarina, hoitotason ensihoitaja, Liperi
Pakkanen, Sari Anneli, rikosylikonstaapeli, Lahti
Palm, Seppo Tapio, verkonrakennuspäällikkö, Turku
Palola, Taina Marjatta, lehtori, Merijärvi
Palomäki, Jari Tapio, työnjohtaja, Seinäjoki
Paloniemi, Märtha Eeva-Leena, tietopalvelusuunnittelija, Helsinki
Palorinne, Lauri Juhani, aktuaari, Espoo
Palosaari, Anni Anneli, sairaanhoitaja, Kokkola
Palovuori-Moisio, Saija Tuulikki, järjestelmäsuunnittelija, Ylöjärvi
Parkkinen, Tarja Marita, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Singapore
Partanen, Eila Inkeri, tarkastaja, Kuhmo
Partanen, Lena Sinikka, HR-koordinoija, Porvoo
Partti, Ulla Marjaana, metsätalousneuvoja, Mikkeli
Parviainen, Heikki Pekka, asiakkuuspäällikkö, Lapinlahti
Pasanen, Tapio Kalervo, reaktoriohjaaja, Eurajoki
Paso, Kari Ensio Vilhelm, turvallisuusasiantuntija, Oulu
Pauna, Liisa Kyllikki, hallintosihteeri, Kemijärvi
Peippo, Timo Antero, pääluottamusmies, Pieksämäki
Pekkarinen, Matti Olavi, sähköpäällikkö, Siilinjärvi
Pekola-Heinonen, Päivi Anneli, asiakaspalvelupäällikkö, Jyväskylä
Pekonen, Kari Pekka, maatalousyrittäjä, Parikkala
Pelamo, Eija Hannele, palvelusuunnittelija, Veikkola
Pelkonen, Eija Annikki, apulaistoimistopäällikkö, Joensuu
Pelkonen, Pirjo Riitta Anneli, henkilöstöasioiden asiantuntija, Tampere
Pelkonen, Risto Kalevi, maatalousyrittäjä, Leppävirta
Pellikka, Matti Tapani, ratatyövaunun kuljettaja, Nurmes
Peltola, Vesa Antero, rikosseuraamusesimies, Mäntsälä
Peltomaa, Arto Sakari, toimitusjohtaja, Isojoki
Peltomaa, Minna Eeva Kaarina, tarkastaja, Pori
Peltonen, Päivi Irmeli, erityisopettaja, Akaa
Peltoniemi, Ari Juhani, yrittäjä, Kauhajoki
Penttinen, Paula Irene, vanhempi projektihuolitsija, Jyväskylä
Perho, Tiina Liisa, johdon erityisavustaja, Loimaa
Perälä, Juhani Matias, projektipäällikkö, Vaasa
Peräsaari, Jouni Kalervo, asiantuntija, Lohja
Pesonen, Anu Maarit, viestintävastaava, Joensuu
Petrovic, Stevo, pakolaisohjaaja, Kajaani
Peuralinna, Minna Maarit, johtava HR-asiantuntija, Kirkkonummi
Pienimäki, Sami Juhani, ensihoitaja, Vaasa
Piirainen, Reijo Juhani, tullitarkastaja, Lahti
Piiroinen, Sanna Maria, tietoasiantuntija, Järvenpää
Pikkarainen, Kaarlo Tapio, maanviljelijä, Ristijärvi
Pikkarainen, Lauri Jarmo Eemeli, myyntipäällikkö, Kajaani
Pilkkakangas, Jouko Juhani, ketjupäällikkö, Kalvitsa
Pirinen, Arja Helena, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Pirttiaho, Eija Amanda, koordinaattori, Chile
Pitkänen, Jaana Maritta, ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö, Parikkala
Pitkänen, Jouni Ilari, huoltotoiminnan päällikkö, Tampere
Pitkänen, Maarit Sisko Susanna, pääkirjanpitäjä, Kalajoki
Pitkänen, Merja Kaarina, asiantuntijajohtaja, Espoo
Pohjanpää, Arja Leena, verosihteeri, Kangasala
Poikonen, Osmo Olavi, metsäneuvoja, Virrat
Pollari, Olli Matti, kauppias, Kannus
Polvinen, Jouko Sakari, suunnittelupäällikkö, Jyväskylä
Polvinen, Tarja Hannele, asiakaspalvelupäällikkö, Kuopio
Posio, Pentti Väinö Antero, elektroniteknikko, Vantaa
Pramila, Sauli Juhani, vastaava kutterinhoitaja, Hailuoto
Prittinen, Ulla-Britt, avdelningsskötare, Larsmo
Puikkonen, Sirpa Riitta Hannele, palvelupäällikkö, Espoo
Pulkkinen, Petri Pauli Matias, luokanopettaja, Mikkeli
Puoskari, Seija Anneli, toimistonhoitaja, Nurmes
Putkonen, Anita Hannele, terveydenhoidon esimies, Järvenpää
Putula, Hannu Olavi, IT-asiantuntija, Alavus
Puumalainen, Jukka Kalevi, maatalousyrittäjä, Kontiolahti
Puustinen, Mika Heikki Kristian, vuorotyönjohtaja, Kouvola
Pyky, Ari Juhani, S-market Kiimingin päällikkö, Kiiminki
Pyötsiä, Pia Irmeli, ohjaaja, Helsinki
Päkkilä, Markku Antero, marketpäällikkö, Oulu
Päykkönen, Minna Kaija, ylikonstaapeli, Sulkava
Pöllänen, Sari Eila Johanna, laboratoriokemisti, Järvenpää
Pöysti, Rauno Ilmari, palveluasiantuntija, Helsinki
Q Qvick, Leena Annikki, sairaanhoitaja, Kiuruvesi
R Raesalmi, Alvi Antero, varastopäällikkö, Kajaani
Rahikainen, Anne Maarit Kaarina, apulaistutkija, Kempele
Raininko, Tuomo Pellervo, maanviljelijä, Kankaanpää
Rantahalvari, Elvi Kaarina, hallintosihteeri, Rovaniemi
Rantala, Jaana Kristiina, keittiömestari, Helsinki
Rantala, Markku, tutkimusinsinööri, Lapinjärvi
Rantala, Riku Aarno Juhani, peruskoulun luokanopettaja, Oulainen
Rantanen, Arja Helena, joukkoliikennesuunnittelija, Kirkkonummi
Rantanen, Henna Katariina, hankintapäällikkö, Akaa
Rantti, Esa Matti, yrittäjä, Hämeenlinna
Rasimus-Järvinen, Tarja Irene, perusopetuksen lehtori, Jyväskylä
Rasmussen, Anne Kristiina, käräjäsihteeri, Oulu
Rauhamaa, Timo Johannes, työnjohtaja, Mäntsälä
Rautanen, Tiina Johanna, asiantuntija, Helsinki
Rautiainen, Tapio Juhani, marketpäällikkö, Nurmes
Rautio, Matti Juhani, peruskoulun ja lukion lehtori, Orivesi
Rautio, Pekka Sakari, tuotesuunnitteluinsinööri, Siikajoki
Reen, Maritta, vaatimusmäärittelijä, Vantaa
Reimari, Tuija Helena, tietojärjestelmäkoordinaattori, Hollola
Reittu, Ritva Helena, kehityspäällikkö, Kuopio
Rekola, Aatto Juhani, koneyrittäjä, Huittinen
Relander, Keijo Antero, tuotantosihteeri, Helsinki
Renlund, Vesa-Heikki Kenneth, myyntipäällikkö, Pyhtää
Renqvist, Kristina, kuraattori, Helsinki
Reponen, Seppo Olavi, kalatalousasiantuntija, Mikkeli
Riehunkangas, Päivi Vuokko, suunnittelija, Helsinki
Riihimäki, Hannu Antero, kaupunginvaltuutettu, Ähtäri
Riihimäki, Mauno Heikki, toimitusjohtaja, Seinäjoki
Rinne, Heikki Tapani, riskienhallintajohtaja, Hyvinkää
Rinne, Veli-Matti Henrik, paloesimies, Loviisa
Rintamäki, Olli Juhani, tuotepäällikkö, Vähäkyrö
Ristimäki, Rauno Tapio, tekninen asiantuntija, Sastamala
Ritala, Allan Yrjö, kehitysasiantuntija, Vaasa
Roine-Rupponen, Sirkku Maj-Lis, terveydenhoitaja, Lohja
Roitto-Mäkelä, Niina Kristiina, henkilöstösuunnittelija, Mänttä
Romakkaniemi, Kati Annikki, tietoturva-asiantuntija, Rovaniemi
Romano, Tomi Henrik, aluepäällikkö, Espoo
Ronkainen, Harri Aulis, marketpäällikkö, Posio
Roos, Kirke Marjo Hannele, liikuntapaikkapäällikkö, Kouvola
Rosenberg, Jan Thomas, fullmäktigeledamot, Lovisa
Rossi, Timo Johannes, työnjohtaja, Konnevesi
Rosvall, Tom Roger, myyntipäällikkö, Helsinki
Roumio, Päivi Birgitta, johdon assistentti, Vantaa
Ruokola, Juha Pekka, rikosylikonstaapeli, Tampere
Ruokolainen, Jari Pekka, kihlakunnanulosottomies, Joensuu
Ruokonen, Mirja Tuulikki, henkilöstöasiantuntija, Helsinki
Ruonakangas, Eino Juhani, tuotantomestari, Oulu
Ruonala, Jari Erik, musiikinopettaja, Oulu
Rusanen, Esa Tapio, apulaisosastonhoitaja, Rovaniemi
Rytkönen, Susanna Marika, perhepäivähoidon ohjaaja, Kiuruvesi
Ryynänen, Petri Kalevi, kihlakunnanulosottomies, -
Räikkönen, Erika Helena, päiväkodin johtaja, Iitti
Räsänen, Leena Kristiina, taloussihteeri, Heinävesi
Räsänen, Reijo, pääluottamusmies, Siilinjärvi
S Saarelainen, Seija Irene, kaupunginvaltuuston jäsen, Lieksa
Saari, Tuija Hannele, kihlakunnanulosottomies, -
Saarimaa, Päivi Anneli, ministerin sihteeri, Helsinki
Saarinen, Aulis Kalevi, isännöitsijä, Harjavalta
Saarinen, Eila Annikki, perheneuvoja, Espoo
Saario, Martti Tapio, informaatikko, Turku
Saaritsa-Lantta, Merja, hallinnollinen notaari, Helsinki
Saarnio-Liukku, Liisa Irene, markkinointipäällikkö, Porvoo
Saastamoinen, Kari Johannes, hankevastaava, Kiuruvesi
Sahlberg, Jouko Antero, työnjohtaja, Vesanto
Salakka, Janne Armas, kihlakunnanulosottomies, Joensuu
Salin, Veikko Juhani, toimitusvastaava, Akaa
Sallinen, Teija, marketpäällikkö, Pirkkala
Salmela, Hannu Jouko, yrittäjä, Pelkosenniemi
Salmela, Tarja Helinä, ylikonstaapeli, Merijärvi
Salmenhaara, Eeva Birgit, henkilöstökoordinaattori, Kotka
Salmi, Kirsi Hannele, suunnittelija, Rovaniemi
Salminen, Anne Maarit, myyntipäällikkö, Hyvinkää
Salminen, Ari Ossi Juhani, työsuojelupäällikkö, Helsinki
Salminen, Eeva Anneli, tiimipäällikkö, Tampere
Salo, Markus Mikael, liikuntasihteeri, Loimaa
Salomäki, Eine Kaarina, myyntijohtaja, Outokumpu
Salonen, Ari Juhani, taksiyrittäjä, Jämsä
Salonen, Irene Anneli, peruskoulun luokanopettaja, Enontekiö
Salonen, Janne Erik, tulosyksikön päällikkö, Vaasa
Salonen, Raija Helena, osastonhoitaja, Tampere
Salovaara, Risto Kustaa, yksikön päällikkö, Kouvola
Sandelin, Kai Olof, brandförman, Korsholm
Savolainen, Päivi, luokanopettaja, Kangasala
Seinijoki, Kari Aukusti, tietohallintopäällikkö, Oulu
Seitamaa, Jyrki Sebastian, ammatillisten aineiden lehtori, Keminmaa
Seppelin, Tiina Susanna, taloussuunnittelija, Helsinki
Sepponen, Raija Kaarina, kontrolleri, Järvenpää
Seppälä, Erkki Tapani, pääsuunnittelija, Pyhäjoki
Seppälä, Kaija Marketta, kotitalouden ja tekstiilitaidon opettaja, Jurva
Setälä, Reima Kullervo, maanviljelijä, Ähtäri
Shekarak Ghashghaei, Korosh, tekninen tuotepäällikkö, Espoo
Sihvonen, Riitta, luokanopettaja, Sonkajärvi
Siimes, Matti Antero, työnjohtaja, Hamina
Siltala, Tarja Tuulia, pankkineuvoja, Kalajoki
Simonen, Hilkka Annikki, asiantuntija, Helsinki
Sinervo, Jarmo Rainer Kai, insinööri, Vantaa
Sinijärvi, Kauko Päiviö, kunnanvaltuutettu, Laukaa
Sinisaari, Kati Anneli, kihlakunnanulosottomies, Kauhajoki
Sinisalo, Nora Teresa, ylikonstaapeli, Vantaa
Sinisalo, Terttu Leena, musiikin lehtori, Vantaa
Sinkkonen, Tarja Tellervo, markkinointijohtaja, Nurmijärvi
Sipiläinen, Tarja Helena, kehittämispäällikkö, Lappeenranta
Sironen, Raili Marjatta, kalataloustarkastaja, Kajaani
Sirpola, Juha Matti, myynnin esimies, Helsinki
Sjöberg, Bernice Clary-Ann, lektor i engelska och tyska, Korsholm
Sjöberg, Ulla Agneta, johdon assistentti, Vaasa
Sjöblom, Maria Kristina, klasslärare, Nykarleby
Sköld, René Christian, lektor, Föglö
Snickars, Jan-Mikael, kundservicechef, Sundom
Sohlman, Sari Johanna, henkilöstösuunnittelija, Vantaa
Soini Billstam, Auli Leniitta, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Liettua
Somero, Pekka, myymäläpäällikkö, Sievi
Sonninen, Kari Aukusti, tekninen asiantuntija, Lapinlahti
Sorvaniemi, Leena Marketta, assistentti, Espoo
Sorvo, Sari Kirsi Marja, myyntipäällikkö, Lappeenranta
Sorvoja-Rajala, Sanna Kaisa, osastonhoitaja, Espoo
Stenberg, Arja Anneli, osastonhoitaja, Vantaa
Stenros, Erik Göran, skärgårdsbrukare, Sottunga
Strand, Timo Olavi, kuluttajaoikeusneuvoja, Kemijärvi
Suhonen, Ilkka Ilmari, toimitusjohtaja, Keminmaa
Suhonen, Raimo Juhani, maanviljelijä, Isokyrö
Suihko, Marja-Stiina Anneli, peruskoulun lehtori, Kuhmo
Sulonen, Simo Kalevi, laadunohjausinsinööri, Turku
Sulosalmi, Sami Mikael, ylikonstaapeli, Vantaa
Sume-Hänninen, Heidi Birgitta, perusopetuksen luokanopettaja, Vihti
Sumén-Tirkkonen, Sointu, erikoissairaanhoitaja, Pihtipudas
Sunnari, Veli-Matti, maanviljelijä, Keminmaa
Suojalehto, Helena Kaarina, päiväkodin johtaja, Kouvola
Suomalainen, Matti Juhani, projektipäällikkö, Helsinki
Suomalainen, Sirpa, aluejohtaja, Vaasa
Suomela, Arja-Riitta Kaarina, marketpäällikkö, Hikiä
Suominen, Jouko Olavi, tekninen tutkija, Espoo
Suominen, Päivi Hannele, maatalousyrittäjä, Karvia
Suomu, Anne-Marie Margareta, järjestösihteeri, Järvenpää
Suonpää, Jari Kristian, ylikonstaapeli, Helsinki
Syväoja, Raimo Tenho Juhani, maanmittausteknikko, Lapua
Säiläkivi, Paavo Antero, aluepäällikkö, Vihti
Söderholm, Leni, sairaanhoitaja, Kerava
T Taanila, Anna-Maija, pääluottamusmies, Oulu
Tahvanainen, Reijo Juhani, verhoilualan lehtori, Vantaa
Taipalus, Pentti Heikki, maanviljelijä, Seinäjoki
Taivalmäki, Jari Jukka Veli, turvalaitesuunnittelija, Riihimäki
Takala, Minna Maarit, luokanopettaja, Lappajärvi
Tammi, Seppo, systeemivastuullinen, Turku
Tammilehto, Esko Ilmari, perusopetuksen lehtori, Jyväskylä
Tamminen, Kaisa Helena, luokanopettaja, Kyyjärvi
Tamminen, Ritva Irene, suunnittelija, Helsinki
Tapio, Helka Tellervo, taloussihteeri, Ii
Tapio, Sinikka Sirpa-Leena, päivähoidon johtaja, Vaasa
Tapiovaara, Päivi Kaarina, kehittämispäällikkö, Espoo
Tarhonen, Olli Johannes, vuoromestari, Lappeenranta
Tarula, Matti Helmer, maanviljelijä, Iitti
Tarvainen, Reijo Johannes, tarkastaja, Vantaa
Tast, Leif Håkan, specialklasslärare, Malax
Teinilä, Eija, kehityspäällikkö, Hämeenlinna
Teittinen, Seppo Tuomas Tapani, ylikonstaapeli, Helsinki
Temonen, Kari, sähkömestari, Nurmijärvi
Tenhunen, Kaija Liisa, palveluesimies, Espoo
Terviö, Juha Olavi, ylietsivä, -
Tiihonen, Reijo Ensio, yrittäjä, Honkajoki
Tiitinen, Irja Helena, emäntä, Leppävirta
Tikkanen, Mika Juhani, turvallisuusasiainsihteeri, Vesivehmaa
Tikkanen, Tuomo, maaseutuyrittäjä, Vesanto
Tiljander, Kari Juhani, sähköverkonrakennuttaja, Sipoo
Timperi, Päivi Maarit, controller, Miehikkälä
Tirkkonen, Hannu Emerik, tuotantosihteeri, Naantali
Titola, Risto Olavi, projektipäällikkö, Vaasa
Toivola, Antti Antero, liikkeenharjoittaja, Sievi
Toivola, Juha-Matti, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Toivonen, Aarno Tapani, yrittäjä, Pöytyä
Toivonen, Eija Anneli, talouspäällikkö, Kihniö
Toivonen, Jami Petteri, rikosylikonstaapeli, Rauma
Tolonen, Hannu Tapani, käyttöpäällikkö, Tampere
Tolonen, Liisa Annikki, veroasiantuntija, Mikkeli
Tolonen, Veijo Kalevi, työnjohtaja, Kemi
Tolppanen, Veijo Sakari, taksiyrittäjä, Salla
Tolvanen, Leo Kalevi, vanhempi pääsuunnittelija, Toivakka
Torpakko, Tarja Leena Anneli, sairaanhoitaja, Savonlinna
Trogen, Timo Pekka, tuotekehitysinsinööri, Pirkkala
Tuikka, Jukka-Pekka, maatalousyrittäjä, Lestijärvi
Tukia, Ari-Pekka, ylikonstaapeli, Oulu
Tulenheimo, Pirjo Helena, toimistosihteeri, Kangasala
Tunturi, Kirsti Maria, notaari, Helsinki
Tuohino, Tapio Kalervo, tuotantopäällikkö, Kempele
Tuomaala, Jouni Sakari, tuotantosihteeri, Lahti
Tuomisto, Anne-Mari, rikosylikonstaapeli, Orimattila
Tura, Merja Tellervo, osastosihteeri, Helsinki
Turunen, Anne Irmeli, nuorisoviestinnän suunnittelija, Vantaa
Turunen, Ari Mikael, tehdaspalopäällikkö, Joensuu
Turunen, Jari Kalevi, sähköteknikko, Joensuu
Turunen, Petri Juha Tapio, vanhempi projektipäällikkö, Jokela
Tutti, Jukka Uolevi, rakennusmestari, Kankaanpää
Tuukkanen, Jari Ensio, tietohallintopäällikkö, Espoo
Tyvitalo, Sirpa Aulikki, sosiaalityöntekijä, Kuusamo
Tähkäpää, Sari Elise, osastonhoitaja, Turku
Tähtinen, Jari Ossian, palotarkastaja, Lapinjärvi
Tätilä, Ulla Birgitta, IT-suunnittelija, Oulu
Tölkkö, Raija Marja Annikki, yrittäjä, Porvoo
Törmä, Marita Tuulikki, talouspäällikkö, Kihniö
Törmänen, Outi Mirjami, ryhmäpäällikkö, Inari
Törmänen, Tarmo Mikko Jafet, suunnittelusihteeri, Kemijärvi
U Uimonen, Jarmo Kullervo, suunnittelija, Kauhajoki
Ulvinen, Kari Juhani, haastemiesten esimies, Kotka
Uschanoff, Markku Aleksanteri, työturvallisuuspäällikkö, Parainen
Uski, Helena, mela-asiamies, Taipalsaari
Uusimäki, Seppo Johannes, työnsuunnittelija, Kokkola
Uusitalo, Panu Esa Ensio, rikosylikonstaapeli, Kouvola
V Wacklin, Veikko Tapani, perheneuvoja, Espoo
Wahlroos, Leena, kätilö, Nurmijärvi
Vainikka, Viljo Seppo, ylirajavartija, Imatra
Vainio, Vesa Marko Antero, luokanopettaja, Kiuruvesi
Vainioranta, Mika Lauri Kristian, ylikonstaapeli, Teuva
Vairio, Mikael Henrik, kriminalöverkonstapel, Vanda
Vajavaara, Maria Kristiina, osastonhoitaja, Helsinki
Valander, Päivi Marjatta, työterveyshoitaja, Lohja
Valkonen, Esa, asettaja, Savonlinna
Vallentin, Reija Helena, päiväkodin johtaja, Luumäki
Vallin, Marja Tuulikki, johdon assistentti, Hyvinkää
Vallinhovi, Sari, erityisasiantuntija, Isokyrö
Valminen, Tapio Kauko Antero, vanhempi projektipäällikkö, Helsinki
Valtonen, Hanna Mari, laboratoriotutkija, Helsinki
Vartiainen, Ari Seppo Juhani, vanhempi suunnittelija, Vantaa
Vartiainen, Eemil Juhani, työnjohtaja, Kuopio
Vartiainen, Teuvo Antero, työnjohtaja, Espoo
Wasström, Jan Ruben, metsäasiantuntija, Inkoo
Watjus, Sinikka Johanna, piirisihteeri, Helsinki
Veijonmaa, Tero Juhani, ylikonstaapeli, Lahti
Welin, Mirja Irmeli, johdon assistentti, Helsinki
Vepsäläinen, Kari Juhani, veturinkuljettaja, Kauppilanmäki
Vertanen, Jorma Tapio, vartioinnin esimies ja työsuojeluasiantuntija, Pietarsaari
Vesala, Kirsi Marianne, hallintosihteeri, Lapua
Vesala, Salme Marita, varhaiskasvatuksen alue-esimies, Kauhajoki
Westersund, Brita, timlärare, Jakobstad
Wiberg, Jouni Tapio, vanhempi projektipäällikkö, Turku
Vihmalaakso, Tero Tapani, toimitusjohtaja, Hämeenlinna
Viita-aho-Tohni, Maria, yrittäjä, Lappajärvi
Viitala, Ari Jouko Tapani, yrittäjä, Pomarkku
Viitasalo, Taina Elina, maksatusasiantuntija, Oulu
Viitikko, Pauli Juhani, myynti-insinööri, Helsinki
Vikberg, Britta Anna-Lisa, sjukskötare, Korsnäs
Wilén, Marja Annika, sosiaaliohjaaja, Porvoo
Viljamaa, Aino-Maija, perusopetuksen lehtori, Nivala
Vilokkinen, Eeva Helena, kirjaaja, Helsinki
Winqvist, Anne Säde Sinikka, hankepäällikkö, Espoo
Virala, Petri Väinö Simeon, perintäneuvottelija, Helsinki
Virkki, Jaakko Kalevi, rikosylikonstaapeli, Espoo
Virolainen, Birgitta Hannele, osastonhoitaja, Lohja
Virolainen, Matti Tapani, tarjooma-arkkitehti, Lappeenranta
Virta, Pertti Tapani, suunnittelukonsultti, Vihti
Virtanen, Anita Hillevi, terveydenhoitaja, Lohja
Virtanen, Esa Matti, työmaapäällikkö, Vantaa
Virtanen, Jouko Olavi, vanhempi projektipäällikkö, Hyvinkää
Virtanen, Kari Antero, valmistussuunnittelija, Tampere
Virtanen, Liisa Marjatta, riskiasiantuntija, Espoo
Virtanen, Marjo Tuulikki, kirjanpitäjä, Tampere
Virtanen, Veijo Veikko Jalmari, palvelupäällikkö, Joutsa
Voutilainen, Harri Juha Tapani, yrittäjä, Leppävirta
Voutilainen, Merja-Liisa, toimistosihteeri, Kouvola
Voutilainen, Sirkka Irene, osastosihteeri, Kerava
Vuolab, Marketta Selma Katri, projektityöntekijä, Utsjoki
Vuorela, Sari Anneli, maatalousyrittäjä, Siikainen
Vuorenpää, Harri Matti Juhani, kunnossapidon työnjohtaja, Valkeakoski
Vuori, Eeva Kristiina, johdon assistentti, Orimattila
Vuorinen, Eija Maarit, lupaesimies, Uusikaupunki
Vuorinen, Pasi Henrik, ylietsivä, Helsinki
Vuorinen, Seppo Ilmari, yrittäjä, Kouvola
Vuorio, Heimo Tapani, kansainvälinen kategoriapäällikkö, Loppi
Vyhnalek, Päivi Hillevi, asiantuntija, Lahti
Väisänen, Esa Petteri, vuoromestari, Helsinki
Väliaho, Päivi Elisabeth, myymäläpäällikkö, Soini
Välimäki, Sini Susanna, käräjäsihteeri, Vantaa
Väntsi, Sam Sampo Ilmari, päätoiminen tuntiopettaja, Porvoo
Värtö, Lea Katri, välinehuoltopäällikkö, Kotka
Väänänen, Aimo Tapani, suunnittelija, Helsinki
Väänänen, Anu Maria, sovellussuunnittelija, Espoo
Väänänen, Väinö Jooseppi, maatalousyrittäjä, Muhos
X  
Y Ylikoski, Kauko Olavi, maanviljelijä, Siikainen
Ylinentalo, Kari Antero, opettaja, Karvia
Ylinärä, Raimo Juhani, työmaapäällikkö, Kerava
Yliselä, Erkki, viljapäällikkö, Seinäjoki
Ylitalo, Alpo, yrittäjä, Kokkola
Ylitalo, Maija-Leena, tuotantopäällikkö, Lapinlahti
Ylänen, Raija Aulikki, työhyvinvointikoordinaattori, Kaarina
Ylätalo, Jarmo Heikki, maaseutuyrittäjä, Padasjoki
Yski, Eeli, työnjohtaja, Säkylä
Z
Å Ågren, Helmi Maria, etuuskäsittelijä, Lapinlahti
Ä
Ö Öhgren, Maila Kaarina, assistentti, Kotka
Österman, Hemmo Ensio, kiinteistöpäällikkö, Turku
Östman, Jan Magnus, teknisk direktör, Vörå
Yhteensä: 994
 Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö

A Aalto, Anne Helena, apulaistarkastaja, Lappeenranta
Aalto, Eija Irmeli, lähihoitaja, Espoo
Aalto, Eija-Riitta, laskuntarkastaja, Raisio
Aalto, Tero Kalervo, vanhempi konstaapeli, Hattula
Aaltonen, Mika Juhani, vanhempi konstaapeli, Tampere
Aaltonen, Saija, tutkintasihteeri, Vantaa
Aapajärvi, Juha Tapani, vanhempi konstaapeli, Oulu
Adler, Helena Tuulikki, rahoitusneuvoja, Jämsä
Aho, Seppo Allan, työnjohtaja, Pietarsaari
Ahola, Asko Matias, sähkömies, Tampere
Ahonen, Anna Sinikka, maatilan emäntä, Lapinjärvi
Ahonen, Sari Marita, vanhempi konstaapeli, Pori
Ahonen, Tuula Anneli, hankesihteeri, Jyväskylä
Ailinpieti, Mirja Tellervo, verosihteeri, Nokia
Ainasoja, Matti Jaakko, projektivastaava, Nivala
Aitto-Oja, Hannu, asiantuntijamyyjä, Raahe
Akkala, Leena Annikki, kiinteistösihteeri, Virrat
Ala-Fossi, Raija Pirjo Tuulikki, kulttuurisihteeri, Ilmajoki
Ala-Keturi, Antti Tapio, asiantuntija, Vaasa
Ala-Luoma, Hannu Antero, sähköasentaja, Nurmo
Alanen, Pirjo Maarit, yksikön sihteeri, Vaasa
Alaputto, Lauri Tapani, työnjohtaja, Orimattila
Alaranta, Mika Antero, koneasentaja, Turku
Alho, Riitta-Liisa, myymäläpäällikkö, Kokkola
Alhomäki, Maarit Anneli, myynnin tuen assistentti, Inkoo
Alhonsalo, Marja-Liisa, jäsensihteeri, Vantaa
Almark, Ylva Elise, kundrådgivare, Esbo
Andersson, Johan Robert, bokförare, Lovisa
Antosalo, Jaana Kristiina, tutkintasihteeri, Pornainen
Anttila, Aune Annikki, asiakasneuvoja, Mäntsälä
Arajärvi, Marja-Riitta Sinikka, laboratoriomestari, Marttila
Arola, Seppo Olavi, ylipalomies, Siikalatva
Arrenius, Oiva Ilmari, kunnossapitovastaava, Turenki
Asikainen, Jari Antero, vanhempi rikoskonstaapeli, Kuopio
Aspholm, Jukka Tapani, virastomestari, Helsinki
Auhtola, Leena Anneli, lähihoitaja, Pihtipudas
Autio, Markku Juhani, kunnanvaltuutettu, Laukaa
B Berghem, Jonna Pauliina, osastosihteeri, Espoo
Bergman, Deciré, barnträdgårdslärare, Mariehamn
Bergman, Lisa Joanna, apulaistarkastaja, Espoo
Blom, Mirja Johanna, tutkimusavustaja, Vaasa
Blomqvist, Toni Kristian, vanhempi konstaapeli, Panelia
Boström, Rune Jan-Erik, lantbrukare, Vörå
Buttiglieri, Pirkko Annikki, lähihoitaja, Helsinki
Buuri, Päivi, myyntisihteeri, Lappeenranta
C
D Dahl, Tuula Anneli, tilastonlaatija, Vantaa
Dahlström, Pia Maarit, ostoassistentti, Sipoo
E Eerola, Kaija Elisa Johanna, myyjä, Lahti
Einiö, Ville Oskari, etsivä, Helsinki
Ek, Aila Päivi, assistentti, Loviisa
Elkomaa, Tanja Helena, lupa-asiantuntija, Ylöjärvi
Enholm, Karl Mikael Henrik, vuoropäällikkö, Mäntsälä
Enroth, Eeva-Liisa, palveluneuvoja, Vantaa
Ericsson, Kim Ensio, överbrandman, Esbo
Erkkilä, Veijo Juhani, asentaja, Tampere
Erola, Erkki Veli, sähköasentaja, Nilsiä
Ervasti, Aira Sisko Marketta, keittäjä, Pudasjärvi
Eskelinen, Aino Tuulikki, henkilöstösihteeri, Joensuu
Eskelinen, Tuomo Kalevi, vanhempi konstaapeli, Pielavesi
F Fagerström, Juha Olavi, myyjä, Helsinki
Falck, Maj, byråsekreterare, Mariehamn
Forssas, Heidi Annika, toimistosihteeri, Hyvinkää
Franzén, Jan, hemvårdare, Lemland
Fredriksson, Birgitta Karita, säkerhetsspecialist, Ekenäs
Frondelius, Tiina Anne Monica, henkilöstösihteeri, Oulu
Försti, Matti Elias Tapani, vesihuoltolaitoksen hoitaja, Evijärvi
G Gerdt, Jarkko Olli Juhani, pastanvalmistaja, Lappeenranta
Gillberg, Laila Tuulikki, asiakkuuspäällikkö, Hyvinkää
Grahn, Kaj Walter, vanhempi konstaapeli, Kuopio
Granström, Yvonne Margareta, järjestelmäpäällikkö, Tammisaari
Gull, Göta Carita, bespisningschef, Närpes
Gustafsson, Karl Henrik Gustaf, menekinedistäjä, Naantali
H Haanperä, Jari Otto Olavi, elektroniikka-asentaja, Turenki
Haapa-Aho, Keijo Matias, rata-asentaja, Lapua
Haapala, Leena Katri, vartija, Janakkala
Haapanen, Heikki Tuomas, myyntiedustaja, Turku
Haapasalo-Lonka, Elise Maritta, toimistosihteeri, Lohja
Haaranen, Petri Lassi Markus, vartija, Riihimäki
Haaraoja, Arja Marjatta, vanhempi rahoitusasiantuntija, Helsinki
Haavisto, Seppo Jarmo Juhani, sähkörata-asentaja, Parikkala
Hagström, Pertti Aarne Alvar, asiantuntija, Kerava
Hakala, Terhi Johanna, osastosihteeri, Japani
Hakala, Veikko Aulis, maanviljelijä, Isokyrö
Hakamäki, Pentti Juhani, tekninen myyjä, Pori
Hakkarainen, Erkki Antero, postityöntekijä, Kuopio
Hallikainen, Pekka Antero, automaatioasentaja, Kuopio
Halme, Pasi Ilkka, projektipäällikkö, Tampere
Halonen, Minna Susanna, tietopalvelusihteeri, Vantaa
Hamari, Päivi Kaarina, fysioterapeutti, Helsinki
Hanhela, Leena Annikki, asiantuntija, Raahe
Happonen, Olli Pekka, kokki, Siilinjärvi
Happonen, Suvi Johanna, sosiaalikasvattaja, Kiuruvesi
Harjula-Lahti, Pia Maarit, sihteeri, Muurame
Hartikainen, Eila Marjaana, hallintosihteeri, Kuopio
Hassinen, Riitta Liisa Orvokki, palveluohjaaja, Kalajoki
Hastell, Markku Antero, kiinteistö- ja huoltovastaava, Kaarina
Haukkajärvi, Hannu Raimo, näytepalvelun hoitaja, Lahti
Hedberg, Kaija Kaarina, lastenhoitaja, Lohja
Heikkinen, Anna Liisa Marjatta, asiantuntija, Kajaani
Heikkinen, Elsa Annikki, suuhygienisti, Lapinlahti
Heikkinen, Mauri Reino Antero, laboratoriomestari, Rovaniemi
Heikkinen, Rolf Henry Mikael, valiokunta-avustaja, Espoo
Heino, Eija Kirsi Irmeli, henkilöstöasiantuntija, Kaarina
Heino, Pasi Väinämö, laiteasentaja, Rauma
Heinonen, Jorma Olavi, katuosaston työntekijä, Uusikaarlepyy
Heinonen, Jukka Pertti, prosessimies, Reila
Heinonen, Paula Marjatta, palveluneuvoja, Vantaa
Heinonen, Rita Maarit, laboratoriolaite- ja järjestelmäasiantuntija, Tampere
Helander, Hannu Tapio, ylipalomies, Nivala
Helander, Sirpa Marketta, jälkilaskija, Tampere
Helin, Heikki Kalevi, sähköasentaja, Hyvinkää
Helin, Pekka Antero, operaattori, Kerava
Hellstén, Henna Heli, taloussihteeri, Kuhmoinen
Helsing, Lars Lasse, fastighetsskötare, Lumparland
Henninen, Harri Kalervo, turvatarkastaja, Helsinki
Hento, Eeva-Liisa, tutkimussihteeri, Vantaa
Hermansson, Heidi Marika, raitiovaununkuljettaja, Helsinki
Herukka, Marja Liisa, asiantuntija, Pudasjärvi
Hietanen, Tarja Tellervo, palkanlaskija, Valkeakoski
Hilander, Irma Anneli, vientiassistentti, Vantaa
Hiltunen, Elsa Anneli, käsityönohjaaja, Suomussalmi
Hiltunen, Mika Kristian, palomies, Kokkola
Hintsanen, Päivi Marketta, käräjäsihteeri, Lahti
Hirvisuo, Sirpa Kristiina, röntgenhoitaja, Turku
Hirvonen, Päivi Erja Anneli, perintäsihteeri, Joensuu
Hokkanen, Anne Maria, sihteeri, Helsinki
Honkanen, Jarmo Tapio, liikuntasihteeri, Lieksa
Honkanen, Markku Ilmari, ahtaaja, Kotka
Honkilahti, Katri Maria, yrittäjä, Teuva
Hotti, Leila Anneli, toimistovirkailija, Helsinki
Huhtakangas, Jouni Juha Matias, vanhempi konstaapeli, Vaasa
Hukka, Virpi Eva Maria, vanhempi rikoskonstaapeli, Nurmijärvi
Hulkko, Armi Helena, asiakirjahallinnon asiantuntija, Espoo
Huoman, Raija Sinikka, kokoonpanija, Vantaa
Huovinen, Helvi Kaarina, tilastohaastattelija, Posio
Husa, Tauni Elina, johdon assistentti, Vantaa
Husu, Satu Heljä Susanne, vanhempi rikoskonstaapeli, Lappeenranta
Huttu, Liisa Irmeli, verosihteeri, Nurmes
Huttunen, Jouko Juhani, konduktööri, Lapinlahti
Hynynen-Ellenberg, Päivi Helena, kotihoidon ohjaaja, Espoo
Hyrkäs, Eija Annikki, sijoitusasiantuntija, Espoo
Hyrkäs, Tommi Kristian, ohjaaja, Lappeenranta
Hyttinen, Merja Anitta, taloussihteeri, Vantaa
Hyvärinen, Kimmo Mikael, autonkuljettaja, Vantaa
Hyytiäinen, Jukka Olavi, vanhempi rikoskonstaapeli, Littoinen
Hägg, Tiina Liisa, toimistosihteeri, Lohja
Häggblom, Tove Marie, vanhempi konstaapeli, Loviisa
Hämäläinen, Heidi Birgitta, käräjäsihteeri, Kuopio
Hämäläinen, Leo Kalervo, sahatyöntekijä, Mäntyharju
Hämäläinen, Sami-Jukka, vanhempi rikoskonstaapeli, Kouvola
Hämäläinen, Tarmo Matias, vanhempi rikoskonstaapeli, Laukaa
Hänninen, Juha Pertti, vanhempi konstaapeli, Iisalmi
I Ihajärvi, Jukka Ensio, kunnossapitäjä, Riihimäki
Iitti, Mervi, palveluassistentti, Vantaa
Ikonen, Paula Irmeli, veripalveluvirkailija, Helsinki
Ikonen, Timo Ensio, logistiikkatyöntekijä, Helsinki
Ikäläinen, Anneli Riitta, assistentti, Lahti
Isoviita, Leila Orvokki, asiakaspalvelusihteeri, Ikaalinen
Ivanoff, Esa Ilmari, asiantuntijaoperaattori, Porvoo
J Jaakkonen, Eija Inkeri, verosihteeri, Jyväskylä
Jaakola, Eeva-Liisa, vastaanottohoitaja, Vantaa
Jaatinen, Martti Sakari, laillistettu hieroja, Juuka
Jakobsson, Marjo Elisa Aulikki, assistentti, Kokkola
Jalkanen, Jussi-Pekka, turvatarkastaja, Helsinki
Jalonen, Jorma Antero, konduktööri, Vantaa
Janhunen, Marja Hannele, kotihoidon ohjaaja, Helsinki
Jansson, Annica Margaretha, byråsekreterare, Saltvik
Javarus, Hannu, vuoropäällikkö, Rovaniemi
Joensuu, Tuomo Juhani, sähköasentaja, Ylöjärvi
Johansson, Iina Maria, maisema-asiantuntija, Helsinki
Johansson, Pertti Jaakko Juhani, yrittäjä, Ylöjärvi
Jokilaakso, Jouko Tapio, vanhempi konstaapeli, Kerava
Jokinen, Risto Juhani Antero, koneistaja, Nokia
Jokinen, Urpo Eelis, koneenhoitaja, Valkeakoski
Jukkanen, Eija Kristiina, IT-asiantuntija, Vaasa
Julin, Anne Marita, apulaistarkastaja, Helsinki
Julkunen, Marko Johannes, CNC-operaattori, Rantasalmi
Julkunen, Mirja Inkeri, ravitsemisesimies, Sonkajärvi
Junnola, Martti Johannes, trukinkuljettaja, Kouvola
Juntunen, Pentti Olavi, operaattori, Porvoo
Jurvanen, Eija Aulikki, perushoitaja, Muhos
Jurvelin, Asta Maarit, palveluassistentti, Jääli
Jutila, Antti Juhani, asiantuntija, Helsinki
Juuri, Soili Anneli, assistentti, Klaukkala
Juvonen, Veli-Pekka, järjestelmäasiantuntija, Helsinki
Jylhä, Esa Matti, liikenteen valvoja, Järvenpää
Jyräkoski, Jorma Olavi, asiantuntija, Jokioinen
Jäderholm, Maria Gabriella, vårdare, Sibbo
Jämsinen, Arja Tuulikki, vanhempi konstaapeli, -
Järvenoja, Tuija Tuulikki, palvelupäällikkö, Turenki
Järvensivu, Seppo Evert, asentaja, Lempäälä
Järvinen, Markku Allan, rata-asentaja, Kokkola
Järvinen, Päivi Helena, myyntineuvoja, Vantaa
Järvinen, Sami Johannes, asiakkuuspäällikkö, Mikkeli
Jääskeläinen, Paula, kirjastovirkailija, Rautjärvi
Jääskö, Airi Irmeli, rakennuttajasihteeri, Turku
K Kaihola, Armi Hannele, ostoreskontranhoitaja, Virrat
Kainulainen, Teppo Sakari, vanhempi konstaapeli, Tammisaari
Kaisalmi, Aki Markus, luottamushenkilö, Masku
Kaislama, Eija Inkeri, matkalippujen tarkastaja, Helsinki
Kaislavuo, Hannu Johannes, verosihteeri, Hämeenlinna
Kaitila, Tuija Orvokki, talousasiantuntija, Kouvola
Kallio, Hannu Juhani, vanhempi konstaapeli, Joensuu
Kallio, Pasi Olavi, lasityöntekijä, Ylöjärvi
Kallio, Riitta Marjukka, henkilöstöhallinnon asiantuntija, Vantaa
Kalliokoski, Eija Maritta, luotonvalvoja, Espoo
Kalliolevo, Kaija Kristiina, opiskelijapalvelusihteeri, Säkylä
Kalliomaa, Sanna Katariina, vanhempi rikoskonstaapeli, -
Kalliomäki, Saila Sisko Irene, myyjä, Tampere
Kalliomäki, Tarja Anna-Liisa, henkilöstöasiantuntija, Kankaanpää
Kallioniemi, Markku Asko Jaakko, rata-asentaja, Seinäjoki
Kaltiokumpu, Ulla Maritta, käräjäsihteeri, Sodankylä
Kanerva, Aimo Olof Tapani, koneenhoitaja, Valkeakoski
Kankaanpää, Ari Pekka, kirjastovirkailija, Muhos
Kankainen, Hannele Maria, ratkaisuasiantuntija, Vantaa
Kankkonen, Carola Elisabet, tuotantoneuvoja, Kokkola
Kannasoja, Kalevi Antero, moottoriasentaja, Hämeenkyrö
Kannisto, Tuija Kaarina, käräjäsihteeri, Vantaa
Kannosto, Maria Elisabeth, sosiaalityöntekijä, Helsinki
Kantokoski, Pirjo Kyllikki, lastentarhanopettaja, Alajärvi
Karhu, Ilkka Tapani, kouluttaja, Kirkkonummi
Karjalainen, Laila Annikki, perintätoimihenkilö, Oulu
Karttunen, Kalevi Ensio, yleisammattimies, Outokumpu
Karvinen, Airi Sinikka, hallintosihteeri, Kotka
Karvinen, Pasi Lauri Johannes, hätäkeskuspäivystäjä, Valkeakoski
Karvinen, Tuula Anneli, korvausneuvoja, Helsinki
Kasanko, Kristiina, osastosihteeri, Hämeenlinna
Kasiotis, Riitta, palveluneuvoja, Helsinki
Kaskimäki, Veijo Eino Vilhelm, rakennusmies, Karvia
Kaukinen, Susanna Maarit, toimistoassistentti, Lohja
Kauppinen, Jarmo Lauri Kalervo, elektroniikka-asentaja, Iisalmi
Keihäs, Hanna Kristiina, vanhempi konstaapeli, Raisio
Kejonen, Arja Kyllikki, henkilöstöassistentti, Mikkeli
Kekki, Tiina Susanna, viestityssihteeri, Järvenpää
Kekkonen, Anu Mervi Johanna, lupasihteeri, Joensuu
Kellokumpu, Sirpa Anitta, erikoislaboratoriomestari, Oulu
Keränen, Osmo Petteri, tutkimusmestari, Siikajoki
Keskiniva, Tuija Mirjami, asiantuntija, Rovaniemi
Keskitalo, Tuula Marja, henkilöstösihteeri, Rovaniemi
Ketonen-Heiska, Marita, rahtivirkailija, Espoo
Kettu, Varma, myyjä, Kuopio
Kettunen, Heli Anneli, toimistosihteeri, Savonlinna
Kihlström, Kirsi Anneli, palkkaturvavalmistelija, Jyskä
Kiiskinen, Tapio, verosihteeri, Lieksa
Kilpeläinen, Kaisu Marketta, nuorisosihteeri, Kemijärvi
Kinnunen, Eila Anneli, maidontuotannon asiantuntija, Kitee
Kinnunen, Piia Maarit, laboratoriomestari, Helsinki
Kirjavainen, Hilkka Marjatta, käräjäsihteeri, Suonenjoki
Kiuru, Ari Heimo Tauno, LVI-asentaja, Helsinki
Kivelä, Matti Jalmari, sähköasentaja, Tampere
Kivelä, Mika Sakari, vanhempi konstaapeli, Taivalkoski
Kivimäki, Mirkka Mari Anne, ylipäivystäjä, Pornainen
Kivisaari, Keijo Salomon, rata-asentaja, Ilmajoki
Kivistö, Anja Irmeli, laiteasiantuntija, Kokkola
Kjellbäck, Veli Matti, metallimies, Vimpeli
Klaus, Anja, toimistosihteeri, Kotka
Kluuskeri, Aarre Sakari, prosessinhoitaja, Uusikaupunki
Kohtala, Sonja Maarit, vanhempi konstaapeli, Espoo
Koivisto, Hannu Olavi, kartoittaja, Askola
Koivisto, Päivi Marita, tarkastaja, Tampere
Kokki, Riitta Maija Kaarina, palveluneuvoja, Espoo
Kokkonen, Sauli Mikael, osastosihteeri, Nigeria
Kola, Antti Mikael, ylikonstaapeli, Kaustinen
Koljonen, Kaisa Elina, asiantuntija, Oulu
Kolkka, Jarmo Juhani, kiinteistönhoitaja, Uusikaupunki
Komulainen, Keijo Tapani, vartija, Tuusula
Komulainen, Minna Kristiina, asiantuntija, Joensuu
Komulainen, Mona Marika, apulaistarkastaja, Kuhmo
Kontio, Risto Juhani, päivystäjä, Rovaniemi
Konttila, Marja Helena, laskenta-asiantuntija, Vantaa
Konttinen, Juha Antero, autonkuljettaja, Vantaa
Koponen, Anita Maarit, standardisointiassistentti, Vantaa
Korhonen, Pertti Uolevi, tuotannonsuunnittelija, Seinäjoki
Korhonen, Petri Juhani, vanhempi konstaapeli, Vihti
Korhonen, Petri Tapani, elintarviketyöntekijä, Punkalaidun
Korhonen, Ritva Helena, puhtauspalveluesimies, Nurmes
Korpi, Anne Marja Kristiina, hätäkeskuspäivystäjä, Helsinki
Korpihuhta, Ulla Irja Marjatta, perhepäivähoitaja, Somero
Kortteus, Jorma Lasse Kalervo, kiinteistönhoitaja, Kankaanpää
Koskela, Eila Inkeri, virastosihteeri, Sukeva
Koski, Heli Marita, toimistosihteeri, Taivassalo
Koskinen, Minna-Maria, tietopalvelusihteeri, Helsinki
Koskinen, Riitta Kaarina, logistiikan assistentti, Ylöjärvi
Koskinen, Ritva Tuulikki, myyjä, Loimaa
Koskinen-Vuori, Minna Johanna, vuorovastaava, Kirkkonummi
Kostiainen, Ulla Maria, työpajaohjaaja, Helsinki
Kosunen, Paula Anneli, suunnittelija, Kuopio
Kotamäki, Juha-Pekka Kalervo, vanhempi rikoskonstaapeli, Marttila
Kovala, Anitta Orvokki, kirjanpitäjä, Kajaani
Kuismanen, Pertti Eino Antero, turvallisuusasiantuntija, Porvoo
Kuittinen, Marja-Liisa, kirjastosihteeri, Helsinki
Kuitunen, Jari Antero, vanhempi konstaapeli, Järvenpää
Kuitunen, Rauno Kalevi, kalanviljelijä, Laukaa
Kuivasto, Anu Maija, toimistovirkailija, Valkeakoski
Kujala, Timo Tapani, vanhempi rikoskonstaapeli, Oulu
Kujanpää, Hannu Tapani, tarkastaja, Valkeakoski
Kujansuu, Susanna Marika, vanhempi rikoskonstaapeli, Kankaanpää
Kukkola, Vuokko Anneli, verosihteeri, Kajaani
Kukkonen, Jari Pekka Olavi, vanhempi konstaapeli, Kangasala
Kunelius-Kuvaja, Aila Inkeri, kouluttaja, Kemijärvi
Kuoppala, Irma Elisa, viestintä- ja toimistosihteeri, Ähtäri
Kuoppala, Tuula Katariina, tietopalvelusuunnittelija, Mäntsälä
Kursula, Helena Tuulikki, henkilöstösihteeri, Rovaniemi
Kuusela, Marianne Kristiina, hammashoitaja, Lohja
Kuusisto, Airi Helena, laboratoriohoitaja, Säkylä
Kuusisto, Tuomo Heikki, järjestelmäasiantuntija, Kurikka
Kuvaja, Reija Hillevi, lähihoitaja, Nurmes
Kvist, Mikko Markus, vanhempi konstaapeli, Kouvola
Kytölä, Marjo Kaisa Mirjami, henkilöstösihteeri, Kangasala
Kytömaa, Elsa Kaarina, palvelukoordinaattori, Kuopio
Kyyrönen, Anita, palkkayhdyshenkilö, Vantaa
Käki, Jaana Kristiina, myyntipäällikkö, Vantaa
Käpynen, Päivi Anneli, assistentti, Rauma
Kärkkäinen, Tarja Maarit, taloussihteeri, Joensuu
Kärkkäinen, Tuija Hillevi, kirjastosihteeri, Kiuruvesi
Kärkäs, Leena Hannele, verosihteeri, Jyväskylä
Kärnä, Tiina, suunnittelija, Vantaa
Kääriäinen, Veijo Tapio Taavetti, vartija, Vilppula
L Laakkonen, Tarja Aulikki, verosihteeri, Mikkeli
Laakso, Satu Kaarina, tapahtumakoordinaattori, Järvenpää
Laaksoharju, Maria Leena, nuorisosihteeri, Seinäjoki
Laamanen, Päivi Marjatta, projektiavustaja, Tuusula
Laaouina, Abdelali, konduktööri, Helsinki
Lahti, Timo Matti, vartija, Hyvinkää
Lahtinen, Anna-Liisa, välinehuoltaja, Vantaa
Lahtinen, Ari Pekka, kuljetusyrittäjä, Muurame
Laine, Irja Kaarina, palvelupäällikkö, Kustavi
Laine, Marja Katri Anneli, kirjanpitäjä, Heinola
Laine, Soile Hannele, henkilöstöpäällikkö, Kerava
Laine-Santanen, Suvi Päivikki, hoitaja, Ulvila
Laitinen, Sirpa Helena, tilineuvoja, Kuopio
Lamberg, Markku Tapio, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Lantela, Marita Hannele, toimistosihteeri, Lappajärvi
Lanteri, Sari Tuulikki, laboratoriomestari, Nurmijärvi
Lappalainen, Esa Antero, maidontuotannon asiantuntija, Liperi
Lappalainen, Marja-Leena, asiantuntija, Kajaani
Larinoja, Tytti Helena, laborantti, Kirkkonummi
Latva, Aino Elisabet, ratkaisuasiantuntija, Kouvola
Latvalehto, Elvi Marjatta, lähihoitaja, Oulainen
Laukkanen, Päivi Talvikki, lainkäyttösihteeri, Riihimäki
Laulumaa, Harri Sulevi, vanhempi rikoskonstaapeli, Vantaa
Laune, Marianne, graafinen suunnittelija, Tuusula
Laurila, Jouni Tapio, ohjelmistosuunnittelija, Kerava
Lavonen, Tarja Tuulikki, laborantti, Kemi
Lehtinen, Lauri Juhani, ohjaaja, Espoo
Lehtinen, Leena Kristiina, asiakasneuvoja, Tampere
Lehtinen, Raija Ritva-Liisa, hallintopalvelusihteeri, Säkylä
Lehtisalo, Jarmo Juhani, vapaaehtoistyön aktiivi, Naantali
Lehto, Tapio Juhani, tuotepakkaaja, Seinäjoki
Lehtonen, Jukka Pekka, virastomestari, Helsinki
Lehtonen, Veli Juhani, asiantuntija, Saarijärvi
Lehtosaari, Ulla Anu Birgitta, palveluneuvoja, Helsinki
Leino, Kai Markus, vanhempi konstaapeli, Keuruu
Leino, Kirsi Kaarina, asiantuntija, Helsinki
Lemi, Timo Ilari, yhdyskuntarakentaja, Hämeenlinna
Lepistö, Jari Olavi, vanhempi konstaapeli, Sipoo
Lepistö, Maija Maria Katriina, aikuiskoulutusneuvoja, Tampere
Leppämäki, Timo Seppo, vanhempi rikoskonstaapeli, Nurmijärvi
Leppänen, Marja Hannele, ostolaskunkäsittelijä, Tampere
Leskinen, Marja-Leena, kirjanpitäjä, Lapinlahti
Leskinen, Minna Helena Kristiina, lainkäyttösihteeri, Siilinjärvi
Leskinen, Osmo, isännöitsijä, Helsinki
Liimatainen, Ari Ilmari, tuotannonsuunnittelija, Tuusula
Lilja, Merja Anneli, konduktööri, Kouvola
Lillomäki, Tuula Irmeli, palveluneuvoja, Tampere
Lind, Tommy Christian, vanhempi tekninen asiantuntija, Lempäälä
Lindell, Pirjo-Liisa Orvokki, myyntisihteeri, Tampere
Lindeman, Tarja Irmeli, raitiovaununkuljettaja, Helsinki
Lindqvist, Gunvor Margareta Anita, övervakningssekreterare, Korsholm
Lindqvist, Krista Susanna, seurakuntamestari, Lempäälä
Lindström, Riitta Kaarina, laatuassistentti, Valkeakoski
Linna, Veikko Olavi, kalastusmestari, Enonkoski
Lintuala, Satu Sinikka, hammashoitaja, Turku
Lipiäinen-Medjeral, Leena Anneli, myyntineuvottelija, Lappeenranta
Louhivuori, Tarja Tuulikki, toimistosihteeri, Vantaa
Lucenius, Jani Veli Johannes, vartija, Loppi
Lukkarinen, Armi Elisa, laboratoriotyöntekijä, Joensuu
Lukkarinen, Markku Matti, huoltoteknikko, Klaukkala
Lundström, Anne Riitta, asiakaspalvelusihteeri, Mustasaari
Luoma, Pekka Olavi, koneenkuljettaja, Eskola
Luomanen, Veikko, kirvesmies, Reisjärvi
Lustig, Soile Mari Sinikka, laborantti, Porvoo
Luumi, Taina Elise, korvausratkaisija, Helsinki
Lyytikäinen, Aune Maria, myyntikoordinaattori, Kouvola
Lähdemaa, Pertti Olavi, myyjä, Somero
Lähdemäki, Sari Hannele, henkilöstöasiantuntija, Kangasala
Lähteenmäki, Pertti Yrjö Mikael, asiantuntija, Ylöjärvi
Lähteenmäki, Taria Disa Ester, lupasihteeri, Pälkäne
Länsiaho, Aulikki Irene, yrittäjä, Virrat
Löytynoja, Marja-Liisa, laskentasihteeri, Kalajoki
M Maaranen, Jukka Pekka, vanhempi konstaapeli, Joensuu
Maaranta, Liisa Heleena Katriina, nuorisonohjaaja, Espoo
Malinen, Pirjo Maritta, apulaistarkastaja, Kuhmo
Manner, Sami Jalmar, vanhempi konstaapeli, Vinkkilä
Marjamäki, Tuomo Tapani, johtava nuorisotyönohjaaja, Turku
Markkunen, Tuula Hannele, asiakassihteeri, Muurame
Martelius, Catrine Elisabeth, kundansvarig, Vanda
Martikainen, Kirsi Hannele, toimistosihteeri, Kiuruvesi
Martiskainen, Risto Juhani, vanhempi konstaapeli, Joensuu
Matikainen, Susa, palveluneuvoja, Helsinki
Matikainen, Ville Kustaa, vanhempi konstaapeli, Kauhava
Matinlassi, Marko Kristian, vanhempi konstaapeli, Rovaniemi
Matomäki, Heli Susanna, toimistovirkailija, Lappeenranta
Mattila, Sirpa Anneli, verosihteeri, Savonlinna
Melanen, Pirkitta Kaarina, asiantuntija, Helsinki
Meriluoto, Harri Olavi, asentaja, Kouvola
Meriläinen, Eija Annikki, kassatoimihenkilö, Juuka
Metsävainio, Sirpa Maarit, myyntiassistentti, Oulu
Miettinen, Airi Johanna, vartija, Vantaa
Miettinen, Anja Maritta, laskentasihteeri, Tuusniemi
Miettinen, Reijo Kalevi, asiantuntija, Kuopio
Mikkola, Visa Markus, metsäneuvoja, Laitila
Mikkonen, Anja Kaisu Anneli, osastosihteeri, Oulu
Moberg, Heli Emma Elisabeth, vastaanottovirkailija, Ikaalinen
Moore, Anna, personalsekreterare, Mariehamn
Muhonen, Ari Jukka Kalevi, asiakasneuvoja, Savonlinna
Munck, Marja Annele, asiakasneuvoja, Nummela
Murrola, Auli Sinikka, erikoislaboratoriomestari, Helsinki
Mustonen, Jaakko Juhani, kartoittaja, Oulu
Myllyaho, Juha Heikki, vanhempi konstaapeli, Kempele
Myllymäki, Anna Maria Katarina, vanhempi konstaapeli, Seinäjoki
Myllymäki, Kari Johannes, koneenasentaja, Tampere
Myllymäki, Tuula Anneli, lähihoitaja, Isojoki
Mynttinen, Leena Hannele, palveluneuvoja, Helsinki
Mytty, Markku Sakari, tiimiesimies, Vantaa
Mård, Kari Heikki, vanhempi konstaapeli, Joensuu
Mårtens, Anne Marie Kristiina, kanslist, Nykarleby
Mäkelä, Anja Maria, taloussihteeri, Hämeenlinna
Mäkelä, Marja Annikki, osastosihteeri, Jämsä
Mäkelä, Marja-Leena, tarkastaja, Muhos
Mäkelä, Mervi Hannele, palkka-asiantuntija, Pukkila
Mäki, Tia Tuulikki, aluejohdon sihteeri, Vantaa
Mäkinen, Aune Marjatta, asiakasneuvoja, Helsinki
Mäkinen, Satu Sinikka, vanhempi konstaapeli, Kerava
Mäkinen, Veikko Ensio, laitosmies, Pälkäne
Mäkiniemi, Tarja Hannele, rakennusvalvontasihteeri, Lappajärvi
Mäkipelkola, Maria Johanna, mielenterveyshoitaja, Kauhava
Männistö, Ossi Antero, asiantuntija, Oulainen
Mäntylä, Pirjo Hannele, tarkastaja, Helsinki
Mäntylä, Satu Maarit, kirjanpitäjä, Kurikka
Määttä, Hilkka Marketta, sihteeri, Kuusamo
Määttä, Sinikka Maarit, apulaistarkastaja, Kuhmo
Määttä, Suoma Esteri, matkahallinnon asiantuntija, Riihimäki
Möttönen, Anne Kaarina, asiantuntija, Kajaani
N Nakko, Jaana Irmeli, taloussihteeri, Kouvola
Nenonen, Ari-Pekka, tuotannonpalveluoperaattori, Sonkajärvi
Neuvonen, Tuula Helena, assistentti, Helsinki
Niemelä, Kaisu, pankkitoimihenkilö, Teuva
Niemelä, Rauno Matias, työnjohtaja, Helsinki
Niemi, Jarmo Kalevi, sähköradan käyttöpäivystäjä, Akaa
Niemi, Marja Elina, hammashoitaja, Lohja
Niemi, Merja Kaarina, kirjanpitäjä, Kokkola
Nieminen, Outi Päivikki, matkasihteeri, Turku
Niemi-Nikkola, Tuija Helena Anneli, kiinteistösihteeri, Hämeenlinna
Niinistö, Markku Valio, tutkimusmestari, Seinäjoki
Nikander, Outi Kristiina, HR-asiantuntija, Siilinjärvi
Nikkanen, Jaana Maarit, asiakasneuvoja, Riihimäki
Nikula, Markku Olavi, käyttömies, Raahe
Nikula, Timo Kalevi, tutkimusmestari, Jokioinen
Niskanen, Sirkka Tellervo, sosiaalityöntekijä, Lohja
Nissi, Osmo Olavi, vahtimestari, Hämeenlinna
Nissinen, Jouko Tapani, koneyrittäjä, Rantasalmi
Nokela, Ebba Kanerva, toimistosihteeri, Merijärvi
Nokelainen, Ritva Hannele, vanhempi rikoskonstaapeli, Parikkala
Nummela, Ilpo Jorma Juhani, vartija, Mäntsälä
Nuppula, Raini Hannele, kalanviljelijä, Inari
Nurminen, Tiina Carita, asiakasneuvoja, Hyvinkää
Nuurtila, Leena Kristiina, asiantuntija, Espoo
Nybacka, Silvo Juhani, lähihoitaja, Lumijoki
Nyholm, Mimmi, speciallärare, Mariehamn
Nykänen, Eeva Irene, fysioterapeutti, Viitasaari
Nykänen, Kaisu Leena, asiantuntija, Lieksa
Nylund, Ismo Timo Tapani, tietohallintopäällikkö, Vantaa
Nylund, Marjut Hannele, tilipalvelupäällikkö, Tampere
Nyman, Paula Marjatta, opintosihteeri, Espoo
Nyström, Krista Maaria, hallintosihteeri, Sipoo
Nyyssönen, Arja Liisa Marjatta, toimistosihteeri, Leppävirta
O Oinonen, Timo Olavi, virastomestari, Helsinki
Ojala, Veikko Tapani, talonmies, Iitti
Ojaniemi, Marja-Leena, palkanlaskija, Seinäjoki
Oksanen, Tarja Maritta, palvelusihteeri, Oulu
Oksman, Kaija Kyllikki, kirjanpitäjä, Iisalmi
Orädd, Elvi Aino Maria, verosihteeri, Nurmijärvi
Ounila, Olli Miikka Olavi, vanhempi konstaapeli, Padasjoki
P Paakkonen, Taina Anneli, toimistosihteeri, Siikalatva
Paananen, Alli Marjatta, arkistosihteeri, Viitasaari
Pajarinen, Jukka Kalervo, vanhempi menekinedistäjä, Joensuu
Pajunen, Sirkku Leena Helinä, liikuntakoordinaattori, Sastamala
Palomurto, Eerika Jaakontytär, vanhempi rikoskonstaapeli, Järvenpää
Palonen, Minna Katariina, virastosihteeri, Helsinki
Palosaari, Merja Elisabeth, asiantuntija, Oulu
Parikka, Riitta Hannele, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Parpala, Sinikka, tietopalvelusihteeri, Helsinki
Partanen, Hilja Inkeri, palvelusihteeri, Lapinlahti
Partanen, Outi Elina, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Partio, Riikka Hannele, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Parviainen, Mikko Juho Henrikki, vanhempi konstaapeli, Nurmijärvi
Pasanen, Katja Kristiina, HR-asiantuntija, Rovaniemi
Patjas, Eila, lomasihteeri, Kalajoki
Pekkala-Rekilä, Anne Marjut, suunnittelija, Oulu
Pelkkikangas, Heli Susanna, tietopalvelusihteeri, Helsinki
Peltola, Juha Tapani, hankinta-assistentti, Kyyjärvi
Peltola, Ritva Hannele, käräjäsihteeri, Iitti
Peltola, Saija Susanna, vastaava fysioterapeutti, Nurmijärvi
Peltomäki, Tuija Päivikki, tutkimusteknikko, Huittinen
Peltonen, Kari Tapani, vanhempi konstaapeli, Paimio
Pentikäinen, Anne Margit, tutkintasihteeri, Imatra
Pentikäinen, Eeva Riitta, palkkaturvavalmistelija, Kuopio
Pentikäinen, Paula, mela-asiamies, Kärsämäki
Penttinen, Anja Maria, toimistosihteeri, Helsinki
Penttinen, Santtu Kalevi, vartija, Riihimäki
Perhomaa, Ritva Anneli, osastosihteeri, Oulu
Perkola, Jussi Sakari, vanhempi rikoskonstaapeli, Vantaa
Perkonoja, Ville Tuomas, vanhempi konstaapeli, Vanhalinna
Pernu, Merja Maria Aulikki, assistentti, Loviisa
Perokorpi, Anna Mari Cecilia, restaurangföreståndare, Jomala
Perttula, Harri Henrik, konduktööri, Helsinki
Perttula, Jari-Matti Antero, palomies, Porvoo
Pesola, Mikko Petteri, rikosylikonstaapeli, Pietarsaari
Pesola, Riitta Kaisa, asiantuntija, Oulu
Pesonen, Else Anneli, sihteeri, Kuusamo
Pesonen, Jussi Petteri, vanhempi konstaapeli, Vantaa
Pesonen, Leena Marjatta, palveluneuvoja, Vantaa
Peurala, Anne Maarit, taloussihteeri, Seinäjoki
Pietilä, Elina Maria, lähihoitaja, Pirkkala
Pihlajaviita, Eeva Anneli, laboratoriomestari, Nummijärvi
Piippo, Ritva Maarit, vesitalousassistentti, Kokkola
Pirttijoki, Vuokko Marketta, vastuunvalintakäsittelijä, Helsinki
Pispala, Sirkku Maria, palkanlaskija, Kangasala
Pitkänen, Eija Maritta, lentoemäntä, Helsinki
Pohjavirta, Päivi Kaarina, hoitaja, Valkeakoski
Pohjonen, Satu Maarit, vanhempi konstaapeli, Espoo
Porspakka, Lili Charlotte, tutkimusassistentti, Jokela
Potinoja, Minna Katariina, asiantuntija, Kokkola
Prusila, Anne Katri Helena, laboratoriomestari, Latva
Pugin, Marina Tita, assistentti, Helsinki
Pulkkinen, Aleksi Juhana, paloesimies, Turku
Pulkkinen, Sari Susanna, kirjanpitäjä, Mikkeli
Puntala, Raila Hellevi, toimistosihteeri, Kangasala
Purhonen, Jaana Kristiina, vanhempi rikoskonstaapeli, Hattula
Putila, Ari Olavi, tuotantotyöntekijä, Lohja
Putkonen, Liisa Inkeri, sosiaaliohjaaja, Salo
Puusaari, Sirkka Tuulikki, seurakunnan emäntä, Liminka
Puustinen, Helena Sirkka, henkilöstöassistentti, Espoo
Pölkki, Tuula Maija, myyjä, Äänekoski
Q
R Raatikainen, Jari Tapio, vanhempi konstaapeli, Leppävirta
Raikunen, Mauri Arto Uolevi, valvomonhoitaja, Sastamala
Raimo, Mervi Aulikki, myyntineuvottelija, Turku
Rakkolainen, Jari Matti Juhani, vesilaitoksenhoitaja, Säkylä
Randelin, Elspeth, skolbibliotekarie, Mariehamn
Rannikko, Satu Maarit, assistentti, Kaarina
Rantanen, Jukka Kalervo, haastemies, Helsinki
Rantanen, Maija Helmi Marjatta, tuotevalmistaja, Kitee
Rantanen, Päivi Johanna, henkilöstösihteeri, Vantaa
Rantanen, Ritva Tuulikki, ostolaskun tarkastaja, Vantaa
Rantanen, Taija Hannele, tarkastaja, Loimaa
Rantanen, Tuula Kaarina, tilastonlaatija, Nurmijärvi
Rapo, Raija, palvelupäällikkö, Vaasa
Rask, Marja Helena, lupasihteeri, Järvenpää
Ratilainen, Pekka Olavi, toimistosihteeri, Valtimo
Rauhala, Jussi Markus Antero, vanhempi konstaapeli, Mikkeli
Rauhala, Seppo Jaakko, operaattori, Porvoo
Rautanen, Jouko, yrittäjä, Loimaa
Rautiainen, Riitta Maarit Susanna, lupasihteeri, Kuopio
Rautiainen, Seppo Olavi, vanhempi konstaapeli, Pori
Rautio, Maarit Hannele, tuotantoassistentti, Raahe
Rautio, Vesa Pekka, vanhempi konstaapeli, Oulu
Reijonen, Eija Hannele, myyntiassistentti, Seinäjoki
Reijonen, Timo Tapio, lastenkodin ohjaaja, Oulu
Reittu, Tauno, kunnossapitoasentaja, Helsinki
Riekkinen, Timo Ilmari, haastemies, -
Riepponen, Juha Pekka, tietojärjestelmäsuunnittelija, Kuopio
Riikonen, Leena Anneli, tutkintasihteeri, Kouvola
Rinne, Sari Marketta, sihteeri, Raisio
Rintamaa, Kirsi-Marja Helena, hallintosihteeri, Nakkila
Rintaniemi, Katri Marjaana, asiakasomistajaneuvoja, Lapua
Rissanen, Harri Antero, erikoissuunnittelija, Helsinki
Ristiluoma, Anja Elli Marjatta, ravitsemistyöntekijä, Teuva
Roiha, Marjo Hannele, asiantuntija, Kotka
Roimola, Lahja Marjatta, toiminnansuunnittelija, Kouvola
Roinila, Anja Helena, assistentti, Helsinki
Romppainen, Merja Elina, verosihteeri, Oulu
Roos, Hedvig Marina, chefsassistent, Esbo
Ros, Seija-Sisko, tutkimusassistentti, Valkeakoski
Rosenberg, Rami Ilmari, haastemies, Nokia
Rossi, Jarkko Oskari, vanhempi konstaapeli, Vantaa
Ruissalo, Tuula Johanna, vanhempi sijoitusasiantuntija, Pori
Ruponen, Pirjo Tellervo, verosihteeri, Riihimäki
Ruuskanen, Vuokko Hillevi, asiakasneuvoja, Kuopio
Rytilahti, Niina Ursula, johdon assistentti, Jääli
Ryynänen, Eila Sisko Tellervo, talousasiantuntija, Kerava
Räisänen, Marjo Annukka, palveluneuvoja, Helsinki
Rämö, Jussi Henrik, vanhempi rikoskonstaapeli, Hyvinkää
Räsänen, Esko Juhani, lastentarhanopettaja, Lohja
Räsänen, Timo Johannes, prosessiasiantuntija, Helsinki
Räty, Ari Tapani, operaattori, Porvoo
Rönnberg, Pether Pentti, ylipalomies, Littoinen
S Saalasti, Tuula Ulla Anneli, myymäläpäällikkö, Suomenniemi
Saarenketo, Marjo Helena, laskenta-asiantuntija, Jyväskylä
Saarikoski, Irma Hanneli, jalkojenhoitaja, Helsinki
Saarinen, Kirsi Hannele, käräjäsihteeri, Porvoo
Saarinen, Marketta Helena, asiakasneuvoja, Jyväskylä
Saarinen, Satu Helinä, esiopetuksen päätoiminen tuntiopettaja, Muhos
Saario, Juhani Jaripekka, vanhempi konstaapeli, Kaarina
Saavalainen, Jonna Maria, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Salakari, Berit Maria, palkkasihteeri, Pori
Salenius, Irja Annikki, lainkäyttösihteeri, Kuopio
Salminen, Virpi Katariina, toimistosihteeri, Espoo
Salonen, Katri Alina, laboratoriomestari, Oulu
Saloseutu, Pirjo Hannele, tutkimusmestari, Vantaa
Salovuori, Eija Irmeli, asiakaspalvelusihteeri, Turku
Sanaksenaho, Riitta Anneli, myyjä, Inkoo
Sandvik, Jan-Robert Matias, äldre konstapel, Karleby
Santavuori, Ritva Kaarina, tuoteryhmävastaava, Lammi
Sarkkinen, Juha Antero, tilapalvelusihteeri, Oulu
Sarkonen, Sari Maaria, nuoriso-liikuntasihteeri, Ikaalinen
Sarrivaara, Anne Helena, sihteeri, Helsinki
Sassali, Esa Fredrik, Sodankylän Rintamaveteraanit ry:n sihteeri, Sodankylä
Saunio, Sari Helena, asiakasneuvoja, Kangasala
Selin, Lea Anneli, projekticontroller, Espoo
Selin, Mauno Kalevi, laboratoriotekninen, Porvoo
Sepponen, Marja-Riitta Hannele, verosihteeri, Pieksämäki
Seppälä, Marja-Liisa, osastosihteeri, Oulu
Seppänen, Kirsi Irene, osastosihteeri, Helsinki
Setälä, Lasse Kalevi, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Siekkinen, Mirja Kyllikki, ravitsemustyönjohtaja, Pihtipudas
Siirtola, Irma Johanna, kanslisti, Lappajärvi
Siitonen, Seija Anneli, sovellusasiantuntija, Vantaa
Sikiö, Osku Antero, tietopalvelusihteeri, Espoo
Silfsten, Alisa, assistentti, Nurmijärvi
Silfvast, Marcus Henrik, ledande nödcentralsoperatör, Vasa
Sillanpää, Heimo Ossi, aggregaattiasentaja, Sastamala
Silvan, Pauliina, tutkintasihteeri, Hämeenlinna
Sinkko, Olli Juhani, rata-asentaja, Lappeenranta
Sipiläinen, Riitta Orvokki, toimistosihteeri, Alajärvi
Sipinen, Kari Olavi, lentokonemekaanikko, Espoo
Sirkiä, Marjaana Saara Helena, hammashoitaja, Lohja
Sirola, Jukka Sakari, vartija, Akaa
Sironen, Kirsi Hannele, toimistosihteeri, Soini
Sirvio, Kaisu Elina, vanhempi konstaapeli, -
Sisättö, Satu Tellervo, viestintäsuunnittelija, Helsinki
Sivonen, Ari Pekka, vanhempi rikoskonstaapeli, Riihimäki
Sivula, Marko Mikael, vanhempi konstaapeli, Kurikka
Sjöblom, Sanna Mari, lupasihteeri, Vantaa
Sjölund, Maria Elisabeth, sihteeri, Karjaa
Snellman, Matias Peter, ledande nödcentralsoperatör, Korsholm
Soini, Helena, toimistosihteeri, Ilmajoki
Solaluoto, Lea Kaarina, palveluneuvoja, Helsinki
Solehmainen, Raili Helena, toimistosihteeri, Tampere
Sommarberg, Pekka Olavi, hallinnollinen avustaja, Japani
Somppi, Juha Kalevi, myyjä, Vaasa
Sormunen, Suvi Tuuli Helinä, asiantuntija, Kajaani
Sotejeff, Markku Juhani, vanhempi rikoskonstaapeli, Tampere
Stigell, Pirjo Marjatta, ohjaaja, Helsinki
Strömberg, Päivi Irmeli, sopimuskäsittelijä, Helsinki
Suikkanen, Erja Ilona, palvelussuhdeasiantuntija, Hamina
Sundström, Henrik Birger, dokumentförvaltningsexpert, Esbo
Sundström, Kurt Jörgen, puheenjohtaja, Lappohja
Suokas, Kirsti Anneli, henkilöstöasiantuntija, Rovaniemi
Suokonautio, Tuija Maarit, osastoassistentti, Vantaa
Suomalainen, Matti Sakari, automyyjä, Hyvinkää
Suomela, Eeva Kaisa, toimistosihteeri, Mikkeli
Suomi, Aulikki Eliisabet, käyttöliittymäsuunnittelija, Tampere
Suominen, Jari Juhani, linjamestari, Aura
Suominen, Kai Juhani, huoltopäällikkö, Turku
Suominen, Sirkka Tuulikki, hankesihteeri, Oulu
Suominen, Tuula Irmeli, taloussihteeri, Espoo
Suorajärvi, Marke Hillevi, koulunkäynninohjaaja, Kuusamo
Särkelä, Viveca Christina, HR-asiantuntija, Seinäjoki
Södergård-Ahlskog, Lena, hallintosihteeri, Mustasaari
Söderström, Benita Maria, familjerådgivare, Esbo
T Tainala, Ari Marko Tapani, vanhempi rikoskonstaapeli, -
Taipale, Juha Pekka, laiteasentaja, Jämsä
Tallgren, Marja-Terttu, verosihteeri, Lahti
Tallqvist, Sari Anita, kanavamarkkinointipäällikkö, Espoo
Tammi, Ilkka Tapani, vanhempi konstaapeli, Vantaa
Tamminen, Kristiina, hallintosihteeri, Pori
Tammi-Sirén, Tuula Hannele, assistentti, Helsinki
Tanni, Regina Riitta Erika, vastaava lastenohjaaja, Lempäälä
Tapanainen, Marja Riitta, sairaanhoitaja, Seinäjoki
Tarkkanen, Kirsi Tuulikki, vuoropäällikkö, Joutsa
Tarkkinen, Aila Hilkka Helena, lastenkodin ohjaaja, Oulu
Tauriainen, Aira Maritta, koulusihteeri, Taivalkoski
Tauriainen, Pertti Väinö Juhani, vartija, Sukeva
Tiainen, Aija Kaarina, tilastonlaatija, Espoo
Tiainen, Mauri Kalervo, työpajaohjaaja, Kontiolahti
Tiirinki, Matti Antero, automaatioasentaja, Vantaa
Timlin, Eeva-Kaisa, päätoiminen tuntiopettaja, Siikajoki
Timonen, Paula Päivikki, nuorisosihteeri, Lieksa
Timonen, Sari Marjaana, tutkintasihteeri, Nurmes
Toivanen, Anna Terttu Esteri, asiantuntija, Oulu
Toivanen, Tuula Talvikki, hätäkeskuspäivystäjä, Pori
Toropainen, Leo Ilmari, tuotevalmistaja, Joensuu
Toropainen, Marko Petteri, vanhempi rikoskonstaapeli, Kouvola
Torppa, Merja Talvikki, kulttuurikoordinaattori, Tampere
Torvinen, Pia Michailine, maankäyttöasiantuntija, Vihti
Träskelin, Leena Tuulikki, toimistosihteeri, Vantaa
Tuhkanen, Riitta Esteri, hankesihteeri, Suonenjoki
Tukiainen, Raija Sisko, tarkastaja, Espoo
Tukiainen, Tiina Arja, käräjäsihteeri, Varkaus
Tulisalo, Erkki Jaakko, lihantarkastaja, Isokyrö
Tuominen, Eeva Riitta, lupasihteeri, Joutsa
Tuominen, Tommi Esa Tapani, vastaanottovirkailija, Kajaani
Tuomisalo, Jukka Olavi, valmistusprosessinkehittäjä, Pori
Tuomivirta, Arja Anitta, toimistosihteeri, Kaskinen
Tuomola, Päivi Susanna, tutkimusmestari, Lieto
Turpeinen, Marja-Liisa, asiantuntija, Haapajärvi
Turunen, Eeva Sinikka, asiantuntija, Kuopio
Turunen, Merja Anita, henkilöstösihteeri, Kuopio
Turunen, Minna Hellevi, palkkapalvelusihteeri, Juva
Tuukkanen, Eija Liisa Tuulikki, kotitalouden ja kotipuutarhan asiantuntija, Kokkola
Tuunanen, Leena Anneli, toimistonhoitaja, Parikkala
Tynnilä, Päivi Hannele, sosiaaliohjaaja, Parikkala
Tyrväinen, Eira Kyllikki, lähihoitaja, Pirkkala
Tyynelä, Marja Annikki, palvelusihteeri, Uusikaupunki
Törhönen, Jouni Kristian, vanhempi rikoskonstaapeli, Lahti
Törmänen, Aila Helinä, kirjanpitäjä, Kuusamo
Törmänen, Ritva Anna Heleena, asiakaspalvelusihteeri, Kemijärvi
U Uitti, Heikki Pentti, yrittäjä, Orivesi
Ukkonen, Kirsti Anneli, ilmakuvaoperaattori, Vantaa
Utriainen, Mirja Maarit, tekninen avustaja, Lappeenranta
Utriainen, Ulla Annikki, suunnittelija, Kemi
Uusikartano, Arja Helena, matkalaskuntarkastaja, Lieto
Uutela, Veli-Pekka, vanhempi konstaapeli, Seinäjoki
V Vainikka, Seija Kaarina, kirjaaja, Lappeenranta
Valikainen, Eija Irmeli, osastosihteeri, Oulu
Valkeejärvi, Raimo Tapio, asentaja, Juupajoki
Valkeinen, Pirkko Marketta, laborantti, Espoo
Wallenius, Pirjo Annukka, opintosihteeri, Rusko
Valtanen, Eija Irmeli, tuotantosihteeri, Lapinlahti
Vanhakangas, Kari Hannu, työlupakoordinaattori, Kokkola
Warg, Eivor Ulla-Maj, rahoitusneuvoja, Helsingby
Varila, Jaana Maria, henkilöstösihteeri, Haapajärvi
Varinen, Jukka Tapio, tarkastaja, Nurmijärvi
Varjonen, Eija Anneli, tekninen avustaja, Aura
Vartiainen, Mirja Tellervo, asiantuntija, Kuopio
Vasara, Jorma Edvard, luotsikutterinhoitaja, Kotka
Vassinen, Kaisu Kristiina, lisäetuasiantuntija, Vantaa
Vastela, Kaisu Marjatta, myyntivalmentaja, Helsinki
Vehkamäki, Sirkka Kaisu, kirjanpitäjä, Oulu
Veijola, Airi Anneli, käräjäsihteeri, Oulu
Vesa-Tiltti, Tuula Maritta, tutkintasihteeri, Kempele
Wessman, Nina Caterina, myyntisihteeri, Kirkkonummi
West, Sari Hannele, assistentti, Vaasa
Wester, Håkan Emanuel, pälsdjursfarmare, Korsnäs
Vesterbacka, Jarmo Juhani, operaattori, Porvoo
Westerlund, Rikard Magnus, mjölkinstruktör, Kimitoön
Wikman, Marja Hannele, asiakasneuvoja, Turku
Viljanen, Jan-Erik, asemamestari, Rauma
Viljanmaa, Kaisu Marjatta, perhepäivähoitaja, Teuva
Vilkki, Tero, haastemies, Helsinki
Viren, Jari Arto Antero, koneistaja, Nokia
Virtanen, Esa Valtteri, tutkimusmestari, Loppi
Virtanen, Kimmo Henrik, vanhempi rikoskonstaapeli, -
Virtanen, Outi, ravintolapäällikkö, Hyvinkää
Virtanen, Tarja Anneli, vanhempi rikoskonstaapeli, Hämeenlinna
Virtanen, Veli-Matti, erityisnuorisotyöntekijä, Pöytyä
Vitikainen, Päivi Eva Helena, asiakaspalvelupäällikkö, Mikkeli
Vivolin, Airi Helena, henkilöstösihteeri, Hyvinkää
Vuorela, Jarkko Kalevi, vanhempi konstaapeli, Pori
Vuorenmaa, Jouni Aslak, tienpidon assistentti, Rovaniemi
Vuoristo-Salonen, Lea Anneli, puheenjohtaja, Helsinki
Väisänen, Kirsi Helena, osastopäällikkö, Vantaa
Väliaho, Katja Maarit, käräjäsihteeri, Raisio
Välimaa, Marja-Leena, etuntitarkastaja, Seinäjoki
Välimäki, Raili Annikki, toimistovastaava, Lempäälä
Välkki, Merja Sirpa Sinikka, toimistosihteeri, Vantaa
Väänänen, Sari Hannele, palveluvastaava, Siilinjärvi
Väärämäki, Reijo Antero, voimansiirtoasentaja, Äänekoski
Wörlin, Markku Lauri, laboratoriomestari, Porvoo
X
Y Yli-Jylhä, Matti Valtteri, työntutkija, Kannus
Ylinen, Anja Helena, toimistosihteeri, Mänttä-Vilppula
Ylinen, Riitta Anne-Mari, tuotantoneuvoja, Vimpeli
Ylä-Jussila, Eila Sinikka, osastosihteeri, Lappeenranta
Z
Å Åkerfelt, Harry Martin, NDT-tarkastaja, Helsinki
Ä Äikäs, Hannu Heikki, CNC-sorvaaja, Ylöjärvi
Ö Övermark, Gun-Lis Birgitta, lastentarhanopettaja, Lappajärvi
Yhteensä: 777
Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun mitali

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö

A Aalto, Kimmo Martti, huoltomies, Sipoo
Ahola, Hannu Sakari, pakkaaja, Kouvola
Ahola, Keijo Tapio, propulsiolaiteasentaja, Vantaa
Ahtiainen, Saija Eliisa, palkanlaskija, Raisio
Alho, Veli-Pekka, käytön hoitaja, Rauma
Allonen, Seija Sinikka, palveluassistentti, Kerava
Arffman, Anna Helena, siivooja, Kajaani
Aronen, Ritva Annikki, siipikarjatyöntekijä, Kangasala
B Berg, Asko Juhani Matias, asentaja, Lapua
Bergman, Jan-Erik, vahtimestari, Helsinki
Björk, Tom Greger, brandman, Nykarleby
C
D Delgosha, Afsaneh, kojeistoasentaja, Vantaa
Diedler, Jukka Peetter, virastomestari, Vantaa
E Ekblom, Marina Birgitta, dagvårdare, Lovisa
Ekholm, Marja Tuula, ruokapalvelutyöntekijä, Lohja
Ekman, Kaija Anneli, myyjä, Ylöjärvi
Engblom, Monika, husmor, Lemland
Erkkilä, Ulla Anna-Maija, myyntisihteeri, Nivala
F Fagersund, Rami Peter, vartija, Pietarsaari
Forsblom, Päivi Orvokki, lähettämön hoitaja, Turku
G
H Haapaniemi, Tiina Kaarina, elintarviketyöntekijä, Seinäjoki
Haatainen, Ritva Anneli, tuotantotyöntekijä, Kangasala
Hakkinen, Arja Annikki, tuotteen loppukokoonpanija, Vaasa
Halttunen, Pekka Martti, hioja, Suolahti
Hannula, Ulla Inkeri, täydennysvastuumyyjä, Espoo
Happonen, Soili Paula Orvokki, myyjä, Espoo
Hartikainen, Kauko Olavi, prosessinhoitaja, Heinola
Hatanpää, Katri Helena, elintarviketyöntekijä, Seinäjoki
Havusela, Merja Sisko Tellervo, elektroniikkatyöntekijä, Laihia
Heikkilä, Matti Tapani, käytön hoitaja, Eurajoki
Heikkilä, Pirjo Helena, lastenohjaaja, Lempäälä
Heikkilä, Päivi Johanna, ravitsemustyöntekijä, Kangasala
Heikkinen, Esa Uolevi, vartija, Kajaani
Heikkinen, Jari Olavi, virastomestari, Kuhmo
Heikkinen, Raija Margit, myyjä, Kuusamo
Heiskanen, Markku, havaitsija, Joensuu
Hellgren, Kirsti Marjatta, ruokapalvelutyöntekijä, Karkkila
Hiltunen, Bror-Göran, viestiasentaja, Kirkkonummi
Hinkkanen, Juha Pekka, kojeistoasentaja, Vantaa
Hokkanen, Tuula Maria, perushoitaja, Espoo
Hongisto, Anne Kristiina, siivooja-vahtimestari, Turku
Huskanen, Pentti Juhani, prosessihuoltaja, Kuopio
Huuskonen, Pia Kristiina, ravintolatyöntekijä, Kirkkonummi
Hyttinen, Liisa Anna Helena, kokki, Outokumpu
Hytönen, Risto Antero, roottorinvalmistaja, Vantaa
Hämäläinen, Aatto Otto, teollisuusvartija, Ilomantsi
Hämäläinen, Irma Helena, päivähoitoavustaja, Parikkala
Hämäläinen, Raimo Kalevi, tutkintasihteeri, Lieksa
Hämäläinen, Vesa Tapio, prosessinhoitaja, Reila
Härkönen, Juha Tapani, ohjaaja, Lappeenranta
Hölsö, Jarmo Tapio, sammuttamonkoneenhoitaja, Lohja
Höykinpuro, Heli Birgitta, myyjä, Alajärvi
I Invenius, Iivo Ossian, kunnossapitäjä, Kerava
Itänen, Pirjo Terhikki, laitoshuoltaja, Kankaanpää
J Jaatinen, Olli Pekka, järjestelijä, Raahe
Jalava, Mariella, terveyskeskusavustaja, Lohja
Jama, Anna-Kristiina, perushoitaja, Pello
Johansson, Hans Roger, kunnossapitoasentaja, Kråkö
Joki, Aija Anneli, tutkintasihteeri, Orimattila
Jämsä, Leo Timo Kusti, keittäjä, Helsinki
Järviö, Raija Anneli, varastotyöntekijä, Jyväskylä
K Kaartinen, Riitta-Leena, ravintolatyöntekijä, Nurmes
Kaatikko, Hannu Kullervo, palomies, Vaasa
Kaisto, Hemmi, havaitsija, Oulu
Kajasrinne, Yrjö Antero, automaatioasentaja, Pirkkala
Kalliomäki, Esa Johannes, palomies, Vaasa
Kantanen, Birgitta Hannele, huoltamokahvilatyöntekijä, Lieto
Karjalainen, Ari Juhani, ohjaaja, Imatra
Karlsson, Johan Torbjörn, KP-asentaja, Vaasa
Karppinen, Tuula Irmeli, myyjä, Espoo
Karttunen, Sauli Topias, ostoreskontran hoitaja, Jyväskylä
Kauko, Kateriina, lupasihteeri, Asikkala
Kauppinen, Liisa Marketta, perushoitaja, Vieremä
Keinänen, Leena Kaarina, palveluohjaaja, Kuopio
Kelja, Päivi Sinikka, kassamyyjä, Kuusamo
Kemppi, Sari Sinikka, lupasihteeri, Riihimäki
Kerman, Niina Johanna, toimialasihteeri, Helsinki
Keski-Kuha, Rauno Veli, kunnossapitäjä, Seinäjoki
Kirjavainen, Vesa, tarjoilija, Kuopio
Kivimäki, Esa, havaitsija, Eura
Knuutila, Päivi Helena, lupasihteeri, Kangasniemi
Koivisto, Anja Anneli, myyjä, Joutsa
Kolehmainen, Marja-Leena, laitossiivooja, Outokumpu
Koljonen, Sinikka, lastenohjaaja, Hämeenlinna
Koppinen, Kim, virastomestari, Inkoo
Korhonen, Eila Anneli, keittäjä, Nurmes
Korhonen, Hannu Juhani, valvomonhoitaja, Joensuu
Korhonen, Kai Onni, tarkastaja, Porvoo
Korhonen, Leena Kaarina, virastomestari, Helsinki
Koskinen, Esa Kalevi, yhdyskuntarakentaja, Hämeenlinna
Kotti, Minna Maria Helena, ohjaaja, Somero
Kuitunen, Eero Juhani, teurastamotyöntekijä, Äänekoski
Kukkoniemi, Tero, havaitsija, Orivesi
Kulju, Kari Olavi, suojelumies, Keminmaa
Kurttio, Aira Hannele, kokki, Lohja
Kuusisto, Sirkka Sinikka Helena, laitosapulainen, Jalasjärvi
L Lahtinen, Markku Feelix, koneenkäyttäjä, Vaasa
Laine, Ulla Siviä, myyjä, Turku
Latvala, Antti Kalevi, kojeistoasentaja, Vähäkyrö
Lehtimäki, Hannu Vihtori, tuotantotyöntekijä, Tampere
Lehto, Pentti Juhani, operaattori, Raisio
Lehtola, Erkki Juhani, kiinteistönhoitaja, Sonkajärvi
Lehtonen, Hilja Sisko, perhepäivähoitaja, Lohja
Lehtovaara, Erik Åke, hautausmaantyöntekijä, Turku
Lepistö, Leila Marjatta, tuotantotyöntekijä, Huittinen
Lepola, Juha, havaitsija, Haapajärvi
Leppänen, Maritta Eeva-Liisa, kokki, Ikaalinen
Leppänen, Pertti Juhani, perämies, Tampere
Leskelä, Paula Mirjami, myyjä, Kuusamo
Levänen, Jari Olavi, renkaan paistaja, Nokia
Liimatainen, Tiina Riitta Kaarina, kirjastovirkailija, Lestijärvi
Lindholm, Hannu Sakari, laminoitsija, Pälkäne
Lindholm, Tarja Hannele, kokki, Lohja
Lääkkölä, Jukka Tapani, kiinteistönhoitaja, Ii
M Marjeta, Tapio, havaitsija, Pello
Marjorinne-Kukkola, Saila Sisko, tutkintasihteeri, Kouvola
Martikainen, Anitta Margit, toimistosihteeri, Helsinki
Matfeinen, Anja, havaitsija, Ilomantsi
Matikainen, Juha Kalevi, hautomotyöntekijä, Parikkala
Mattila, Pekka Juhani, vartija, Espoo
Muhonen, Kari Juhani, särmäyksen valvoja, Imatra
Multala, Jorma Pekka Kalevi, kalustonhoitaja, Pyhäjärvi
Myllykangas, Seija Birgit, vahtimestari, Lohja
Mäkelä, Mirja Meeri, varastotyöntekijä, Janakkala
Mäntynen, Kari Juhani, myyjä, Lammi
Mäntyvaara, Sari Johanna, nuorisotyöntekijä, Forssa
N Niemi, Juha Pentti Tapani, sähkökoneenasentaja, Helsinki
Nieminen, Sirpa Hellevi, kunto-ohjaaja, Lempäälä
Nieminen, Yrjö Olavi, varastomies, Helsinki
Niemi-Nikkola, Seija Aune Inkeri, myyjä, Ilmajoki
Nissinen, Jaska Juhani, logistiikkatyöntekijä, Järvenpää
Nore, Eva, palvelupisteen hoitaja, Helsinki
Norrgård, Kimmo Mikael, brandman, Korsholm
Noukka, Tero Tapani, nuorisotyöntekijä, Sastamala
Numminen-Aho, Elina Marjatta, kotipalvelutyöntekijä, Janakkala
Nurminen, Jaana Marjut, tuotantotyöntekijä, Kangasala
Nyman, Leif Rurik, käämijä, Mustasaari
O Oikarainen, Keijo Kalevi, kassa, Kuusamo
Ojanen, Päivi Orvokki, iltapäiväkerhon ohjaaja, Lohja
Olén, Ann-Louise Maria, byråsekreterare, Korsholm
Ollikkala, Anne Martta Maria, hylsynleikkaaja, Valkeakoski
P Paananen, Juha Sakari, käynnissäpitäjä, Äänekoski
Paananen, Kalevi Juhani, vuorokorjausmies, Suolahti
Paaso, Merja Anneli, myyjä, Oulu
Pakarinen, Heikki Tapani, sinkittäjä, Hämeenlinna
Pallari-Vulkko, Sanna Karoliina, virastomestari, Vantaa
Partanen, Esko Johannes, masuunien valvomonhoitaja, Tuomioja
Pelkonen, Veli Pekka, virastomestari, Oulu
Penttinen, Raimo Petteri, puistotyöntekijä, Leppävirta
Petenius, Matti Kalevi, koulutuskoordinaattori, Imatra
Petsola, Jaska Matti Aleksi, ohjaaja, Lappeenranta
Pietiläinen, Anja, huoltamokahvilatyöntekijä, Pihtipudas
Pietiläinen, Marja-Liisa, laitoshuoltaja, Vantaa
Pieviläinen, Maritta Annikki, liikennemyymälätyöntekijä, Valtimo
Piippo, Tarja-Anneli, vahtimestari, Turku
Pirkola, Marja-Leena, kotitalousasiantuntija, Oulu
Pirttikoski, Markku Tapio, apulaistarkastaja, Vantaa
Pouhula, Aulikki Emilia, palkanlaskija, Seinäjoki
Puikko, Esko Kalervo, videopajaohjaaja, Kemijärvi
Pusa, Heikki Tapani, prosessinhoitaja, Heinola
Pärkinen, Helena, kuivaaja, Savonlinna
Pöytälaakso, Litha Margareta, kiinteistöassistentti, Parainen
Q
R Raijas, Sirkku Hannele, henkilöstösuunnittelija, Espoo
Rannikko, Tiina Tellervo, myyjä, Nurmijärvi
Rantala, Pertti Juhani, hautomotyöntekijä, Seinäjoki
Rantanen, Tapio Sakari, vaihetyöntekijä, Turku
Ranto, Antti Tapani, siipikarjatyöntekijä, Jurva
Rekola, Riitta Anneli, hoitoapulainen, Hämeenlinna
Riikonen, Jouni Tapio, autonkuljettaja, Hämeenlinna
Rikkilä, Lea Eila Tellervo, myyjä, Savitaipale
Rintala, Eva Aulikki, tuotteen loppukokoonpanija, Vaasa
Rissanen, Reijo Sakari, koneenhoitaja, Raisio
Ristimäki, Raija Hannele, myyjä, Ilmajoki
Romu, Terttu Irmeli, palvelusihteeri, Raisio
Runtti, Hannu Sakari, kunnossapitoasentaja, Kiiminki
Ruohonen, Juhani Uolevi, virastomestari, Turku
Ruponen, Katri Johanna, neuloja, Kangasala
Ruuskanen, Kirsti Marjatta, laitoshuoltaja, Vantaa
Räty, Keijo Olavi, valvomon hoitaja, Joensuu
S Saarela, Liisa Marketta, myyjä, Tyrnävä
Saarva, Sam Petteri, pysäköinnintarkastaja, Helsinki
Salmela, Milja Marjatta, siivooja, Hämeenlinna
Salokangas, Oili Hannele, siivooja, Kouvola
Salomaa, Pekka Tapani, myyjä, Helsinki
Santaharju, Maija-Liisa, laitoshuoltaja, Tampere
Saukko, Sylvi Maria, valmistuksenohjaaja, Nivala
Savolainen, Raija Anneli, kassavastaava, Tuusula
Seppälä, Pirkko Kaarina, tuotantotyöntekijä, Tampere
Sillanpää, Raimo Antero, hiekkapuhaltaja, Pieksämäki
Sirén, Veijo Tapio, rullamies, Tampere
Sirviö, Matti, havaitsija, Sotkamo
Sivonen, Merja, asuntoneuvoja, Helsinki
Sivula, Ilpo Olavi, asentaja, Lempäälä
Strand, Anna-Maija, laboratoriotyöntekijä, Jyväskylä
Sundman, Marja Helena, vyyhdenvalmistaja, Helsinki
Suomi, Mauri Johannes, mekaanikko, Hämeenlinna
Suoranta, Terttu Helena, talonmies, Helsinki
Suvilampi, Taru Päivikki, palvelusihteeri, Ikaalinen
Suvinen, Veera Orvokki, toimistovirkailija, Leppävirta
Säisä, Kauko Ensio, perämies, Tampere
T Tahkoniemi, Tapio Pertti Juhani, käyttömies, Eurajoki
Talso, Jukka Pekka, koneistaja, Vaasa
Tanskanen, Sakari Ensio, kokooja, Joensuu
Teurokoski, Teuvo Antero, asennus- ja korjausmies, Mäntsälä
Tiihonen, Inga Maria, lastenhoitaja, Jyväskylä
Tissari, Tuija Orvokki, perhepäivähoitaja, Sonkajärvi
Toivonen, Pauli Kalevi, kuljetusmies, Valkeakoski
Tommiska, Aimo Mauritz, gårdskarl, Lappträsk
Toppi, Aila Marjatta, etuuskäsittelijä, Kiiminki
Torsti, Pasi Esko, palomies, Vaasa
Torvinen, Katriina Tuovi, yhdistelmätyöntekijä, Leppävirta
Touru, Timo Tapani, levittimenkuljettaja, Lempäälä
Tunkkari, Jukka-Pekka, etumies, Kokkola
Tuomikoski, Tuija Anneli, tutkintasihteeri, Nurmijärvi
Tuomola, Tero Antero, koneasentaja, Eurajoki
Turkki, Niilo Hannu Tapani, pakkaustarvikevaraston hoitaja, Vantaa
Tyykiluoto, Timo Johannes, kuljetusjärjestelijä, Ii
U Udd, Lassi-Pekka, prosessinohjaaja, Siilinjärvi
Ujanen, Pirjo Marja Hannele, palkanlaskija, Seinäjoki
Ukskoski, Reijo Armas, ulkoilualueiden työntekijä, Perho
Utter, Hille Marketta, myyjä, Lahti
Uusitalo, Ensio Aulis, koneenhoitaja, Tornio
V Wahtera, Mats, kiinteistönhoitaja, Parainen
Vainila, Leila Marianne, tavaran vastaanottaja, Vaasa
Vaitniemi, Sinikka Irja Alina, päivähoitaja, Lempäälä
Viiman, Mirja Helena, toimistoassistentti, Hämeenlinna
Vikeväkorva, Arto Sakari, käämijä, Helsinki
Viljanen, Maaret Margareta, varastotyöntekijä, Orismala
Villanen, Rauni Anneli, mittaustiedon ylläpitäjä, Kuopio
Visala, Merja Tuulikki, myyjä, Ähtäri
Vuolle, Johanna Annikki, myyjä, Kangasala
Vuontisjärvi, Elma Ida Helena, osastoapulainen, Enontekiö
Vuorinen, Antti Everd, laitosmies, Karstula
Väisänen, Hilkka Marjatta, myyjä, Taivalkoski
X
Y Ylönen, Eero Olavi, laitoksenhoitaja, Leppävirta
Yrjölä, Reija Helena, liikennemyymälätyöntekijä, Lahti
Z
Å
Ä
Ö
Yhteensä: 236
Kunniamerkkejä yhteensä: 3791
Alkuun